Sonos on kertonut, että AirPlay 2 -tuki on tulossa viime syksynä esitellyn One-älykaiuttimen lisäksi myös muutamiin muihin uudempiin Sonos-laitteisiin. Päivityksen saavia laitteita tulevat olemaan toisen sukupolven Play:5 kaiutin, Playbase-soundbase ja tulevat laitteet. One-kaiutinkin vielä odottelee ominaisuuden mukanaan tuovaa päivitystä. Jos omassa Sonos-monihuonejärjestelmässä on joku tuen saavista kaiuttimista, niin AirPlay 2 -suoratoisto onnistuu koko järjestelmässä. Syyksi siihen, ettei ominaisuus tule vanhempiin laitteisiin, on erilainen ohjelmistoarkkitehtuuri ja vähäisempi suorituskyky.

Toistaiseksi tarkempi aikataulu ei ole tiedossa, luultavasti Applen aikatauluista johtuen. Ominaisuuden piti olla mukana iOS 11 -käyttöjärjestelmässä, joka esiteltiin viime vuonna. AirPlay 2 on bluetoothin tapainen langaton yhteystapa, mutta se toimii langattoman lähiverkon kautta. Uuden kakkosversion luvataan tulevan esimerkiksi monihuoneominaisuuksia. Tavalliseen tapaan kaiuttimia voi nimetä ja valita, mitkä niistä milloinkin toistavat. AirPlay 2:a tukevia laitteita on jo ilmestynyt useilta valmistajilta Sonosin lisäksi.

www.sonos.com