Tanskalainen Argon Audio istuu jättiläisten harteilla. Sen taustavoimana on nimittäin maineikkaan HiFi Klubbenin satojen työntekijöiden tietotaito, jonka avulla merkki valmistaa moneen makuun täsmääviä hifilaitteita – joiden hinta sopii jokaisen kukkarolle!


Olohuoneen äänentoiston järjestäminen yksinkertaisesti mutta tehokkaasti ja toimivasti on nykypäivänä melko yksinkertaista. Entisaikojen erillislaitepinojen ja isojen passiivikaiuttimien sijaan nykyään on tarjolla enenevässä määrin eräänlaisia kaikki-yhdessä-ratkaisuja, kuten esimerkiksi tanskalaisen Argon Audion Fenris-malliston kaiuttimet. Saimme testiin niistä isoimman, lattiamallisen Fenris A55:n sekä kahdesta jalustamallista suuremman, Fenris A5:n. Kokoon, näköön ja ominaisuuksiin nähden kumpikaan malleista ei ole hinnalla pilattu, sillä A55:n suositushinta on vain 699 euroa A5:n vastaavasti maksaessa 499 euroa.


Argon Audio Fenris -kaiuttimet kuulostavat hintaansa nähden ja tuotekategoriassaan hyvältä. Siinä missä A55 on helposti kotiteatterin leffaäänentoiston kriteereihinkin vastaava voimanpesä, pienempi A5 vasta yllättääkin todella muhkealla ja raamikkaalla äänellään.


Jos vastaavia ominaisuuksia ja tehoa lähtisi hakemaan erillislaitteista samaan hintaan, tiukkaa saattaisi tehdä. Molemmat Fenris-mallit kun tarjoavat paitsi kaksitietoteutuksen refleksikotelossa myös niille optimoidun esi- ja päätevahvistimen, joka on sijoitettu kaiutinparin aktiivisen yksikön takapaneeliin. Liitäntöjen saralla tarjolla on kaikki, mitä nykyaikaisessa olohuoneessa tarvitsee: hdmi arc televisioäänelle, yksi optinen digitaalinen otto, linjatasoinen stereo-otto rca-liitännöin sekä mm-äänirasioille sopiva levysoitinesivahvistin. Näiden lisäksi mukana on tuore, version 5.0 bluetooth langatonta suoratoistoa varten sekä linjatasoinen pre out -anto esimerkiksi subwooferille.

Ja kaikki tämä tanskalaiseen tyyliin sopivan hillityssä mutta toimivassa paketissa, joka on saatavilla valkoisella, mustalla tai saarnipuisella viimeistelyllä. Ainakin paperilla aika hyvä diili!


Argon Audio Fenris -kaiuttimet ovat skandinaaviseen tyyliin siistejä ja hillittyjä, ja ne istuvat helposti monenlaisiin eri sisustuksiin viimeistelystä riippuen. Etumaskissa lähteestä ilmaiseva ledi on halutessa sammutettavissa, ja paketissa tulee myös magneettikiinnitteiset pölysuojat.


Isompi A55
Käytännössä varsin kilpailukykyisen hinnan huomaa heti, kun kaiutinpaketit roudaa sisään. Tavanomaisen pahvilaatikon sisällä on toinen, koruton pakkaus, josta paljastuu kaksi luokassaan melko kompaktin kokoista lattiakaiutinta. Design ja visuaalinen toteutus ovat kuitenkin jo ensisilmäyksellä kunnossa. Vaikka koteloilla ei ole mitenkään erityisesti massaa (yhden kaiuttimen paino on noin 13 kilogrammaa), niin kaikki on kuitenkin perushyvällä ja vakuuttavalla tasolla kunnossa. 

Pehmusteiden lomassa on lisäksi pikaohje sekä omassa pahvikääreessään kaukosäädin paristoineen, virtakaapeli sekä kaiuttimien omalla nelipinnisellä liitännällä varustettu yhdyskaapeli, josta napsahtaa oitis pieni miinus. Ensinnäkin kolmimetrinen kaapeli riittää vain tietynlaisiin asennuksiin, ja jos tarkoituksena on piilottaa kaapeli esimerkiksi hyllyn tai tason taakse, sen lyhyt mitta tulee luultavasti vastaan. Ja sitähän ei eksoottisesta liitintyypistä johtuen voi korvata. Onneksi kuitenkin valmistajalla on tarjota pitempiäkin kaapeleita (6 ja 10m) tähän tarkoitukseen, joten yksilöllinen kaapelintarve kannattaa selvittää ennen hankintapäätöstä. 

Toisessa kaiuttimista on vahvistin ja liitinpaneeli, ja Fenriksen tapauksessa se on hiukan poikkeuksellisesti vasemmanpuoleinen yksikkö. Tämä on kuitenkin tällä kertaa fiksu veto, koska esimerkiksi testitelevisiomme (Xiaomi Mi TV P1) hdmi-liitinpaneeli sijaitsee laitteen vasemmalla sivulla, jolloin yhdistämiseen riittää hiukan lyhyempikin hdmi-kaapeli.

Televisioäänen saa tuotua Fenris-kaiuttimille myös digitaalista optista toslink-liitäntää myöten, jos hdmi-muotoista äänen paluukanavaa ei ole käytettävissä. Vastaavasti tarjolla on myös analoginen linjatasoinen stereo-otto muiden äänilähteiden liitäntää varten sekä jo mainittu levysoitinesivahvistin mm-rasioille ja bluetooth.


Argon Audio Fenris -kaiuttimien takapaneelit ovat mallista riippumatta identtiset. Vasemmanpuoleiseen kaiuttimeen sijoitetusta vahvistimen liitinpaneelista löytyy hdmi arc televisiolle, digitaalinen optinen liitäntä, omat rca-liitäntänsä linjatasoiselle stereolähteelle sekä mm-vinyylisoittimelle maadoitusruuveineen, viiden voltin ja 0,5 ampeerin usb-latausliitäntä esimerkiksi langattoman subwooferin lähettimelle sekä samaan tarkoitukseen sopiva pre out -anto, kaiuttimien välisen yhdyskaapelin liitäntä, portaaton kiertosäädin äänenvoimakkuuden säätöön ja lähteen valintaan sekä euromallinen virtaliitäntä.


Pienempi A5
Kaiuttimista jalustamallinen A5 ei teknisesti juuri poikkea isommasta sisaruksestaan. Molemmissa on vieläpä samat d-luokkaiset vahvistintehot, joista 50 wattia menee 5,25-tuumaiselle bassokeskiääniselle ja 25 wattia 0,75 tuuman pehmytkalottidiskantille. Tosin siinä missä Fenris A55:ssä on kaksi bassokeskiäänistä, A5:ssä niitä on vain yksi. Muuten koteloiden muotoilu ja mittasuhteet ovat periaatteessa samat, joskin A55:ssä bassorefleksiaukko on perinteisempää sorttia, kun taas A5:ssä se on toteutettu kotelon takana ylhäällä sijaitsevalla eräänlaisella raolla. 

Molemmissa malleissa on myös statuksesta kertova ledi, ja A55:ssä se on sijoitettu alas toisen bassokeskiäänisen alapuolelle, kun taas A5:ssä se on ylempänä. Melko kirkkaana hohtavan ledin saa tosin kytkettyä myös pois päältä, mistä plussaa.

Värien puolesta tumma toteutus istuu paremmin esimerkiksi kotiteatteriin sen naamioituessa paremmin ruudun kylkiin, joskin semisti kiiltävän pinnan vuoksi se ei ole täysin valoa heijastamaton. Saarnipuinen ja valkoinen viimeistely taas ovat enemmän näkyviä mutta silti skandinaaviseen sisustukseen istuvia vaihtoehtoja.

Kummankin kaiutinmallin mukana tulee fiksu magneettikiinnitteinen pölyverkko, jolla etumaskin saa rauhoitettua.

Mallistossa vielä pykälää pienempi A4 (399 €/pr).


Kaiutinpakettiin kuuluu euromallinen virtajohto, kolmimetrinen yhdyskaapeli erityisellä nelipinnisellä liittimellä sekä käteenkäypä tavallinen kaukosäädin pattereineen.


Sukkelasti soittokuntoon
Hiukan kalliimmista vaihtoehdoistaan poiketen Argon Fenris -kaiuttimet eivät sisällä minkäänlaista verkkotoiminnallisuutta. Niissä ei siis ole suoraan minkäänlaisia suoratoisto-ominaisuuksia (pois lukien bluetooth) eikä täten myöskään minkäänlaista ohjainsovellusta. Tämä helpottaa ja nopeuttaa käyttöönottoa huomattavasti, sillä kaiuttimet tarvitsee oikeastaan vain kytkeä verkkovirtaan ja toisiinsa, valita mieluinen äänilähde ja sillä siisti.

Testissämme aloitimme hdmi arc -liitännästä, joka toimi molempiin suuntiin oitis kuten kuuluukin. Ja kaiuttimien äänenvoimakkuus säätyy suoraan television kaukosäätimellä. Jostain syystä kuitenkin television ja Argonin kaukosäätimet toimivat ristiin, mikä tuntui sotkevan lähinnä television toimintaa Argonin kaukosäädintä käytettäessä. Esimerkiksi äänenvoimakkuuden säätö Argonin kaukosäätimestä heitti television tulovalikkoon. Onneksi äänenvoimakkuutta voi säätää suoraan myös television omalla kaukosäätimellä, mutta se tapahtuu melko rohkein harppauksin. Pienemmät pykälät olisivat esimerkiksi ilta-aikaan paremmat.

Ääntä ei myöskään pysty säätämään millään tavalla. Mukana ei ole bassokorostusta, ei esiasetettuja taajuuskorjainprofiileja, ei mitään. Valmistaja ilmoittaa vain, että ääni käy digitaalisen signaaliprosessoinnin vaiheet läpi. Käytännössä tämä tarkoittaa kokemuksemme mukaan sitä, että kaiuttimen vahvistin skaalaa hiukan basso- ja diskanttitoistoa äänenvoimakkuudesta riippuen. Mitenkään suuri vaikutus dsp:llä ei tunnu olevan, ja kaiuttimien toisto vaikutti kautta linjan olevan hyvin yhtenäistä.

Kaiuttimissa ei ole muutenkaan juuri mitään ihmeellisiä ominaisuuksia. Vahvistin osaa kuitenkin herätä stand by -tilasta signaalin havaitessaan kaikkien muiden paitsi levysoitintulon kohdalla. Se tekee näin myös silloin, jos paritettu bluetooth-laite päästää äänen esimerkiksi pikaviestin merkiksi – mikä on hyvä ottaa huomioon esimerkiksi ilta-aikaan. Lisäksi mukana on viiden voltin ja 0,5 ampeerin usb-latausliitäntä esimerkiksi subwooferin langattomalle lähettimelle tai jonkinlaiselle striimauspurkille.

Tietyssä mielessä kaiuttimen yksinkertaiset ominaisuudet korreloivat hinnan kanssa, eikä sitä siksi voi oikein lukea miinukseksi. Omalla tavallaan mutkaton ja sukkela käyttöönotto sekä todella yksinkertainen ja helppo käytettävyys ovat paremminkin plussia, kun kaikkea ei tarvitse olla säätämässä ohjainsovelluksen kanssa.


Fenris-kaiuttimissa on 19-millimetrinen pehmytkalottidiskantti sekä nyt testatuissa A5- ja A55-kaiuttimissa 130 millimetrin bassokeskiääninen refleksikotelossa. Vahvistimena taas on aktiivisella jakosuotimella varustettu d-luokan toteutus, joka tarjoilee 50 watin tehon bassokeskiääniselle ja 25 wattia diskantille.


Ääntä isolla kädellä
Argon Audio kertoo, että se on konsultoinut kaiuttimiensa kehitystyössä peräti 800:aa HiFi Klubben-hifiliikkeen työntekijää, jotka taas tietävät tarkkaan, mitä ihmiset ostavat. Tämä kieltämättä kuuluu Fenris-kaiuttimien toteutuksessa, ja vähän näkökulmasta riippuen joko positiivisesti tai negatiivisesti.

Lähtökohtaisesti sanottakoon, että Argon Fenris-kaiuttimet kuulostavat hintaansa nähden ja tuotekategoriassaan hyvältä. Siinä missä A55 on helposti kotiteatterin leffaäänentoiston kriteereihinkin vastaava voimanpesä, A5 vasta yllättääkin, nimittäin kokoonsa nähden todella muhkealla ja raamikkaalla äänellä.

Neutraalimpaa, hillitympää ja luonnollisempaa ääntä arvostava saattaa tosin saada Fenris-kaiuttimien toistosta kevyen ähkyn – siinä kun kuuluu melko selvästi aika rohkea loudness-viritys. Basso on pariakin pykälää normaalia muhkeampaa – tosin myös luonteeltaan puhdasta ja täsmällistä – ja diskantti sihahtelee rytmikkään tarkkarajaisesti, muttei riitä ihan tuomaan ääneen kaikkein luontevinta ilmavuutta. Siinä missä kaiuttimien toteutus ja koko huomioiden lattiamalli-A55:n kohdalla muhkein korostus osuu hiukan matalammalle, A5:ssä kuhmu sijaitsee enemmän keskibassolla. Omalta osaltaan tämä hiukan sävyttää kaiuttimien keskialueen toistoa, joka jää tässä tapauksessa erottelultaan ja yksityiskohdiltaan bassojen ja ylemmän kaistan varjoon.

Loudness-ilmiön korjaaminen esimerkiksi eq:lla voisi tehdä toistosta hieman neutraalimman, mutta kuten sanottua, se ei ainakaan suoraan kaiuttimista onnistu. Mutta esimerkiksi bluetoothia hyödyntäen ja Spotify-sovelluksesta ääntä voi säätää sovelluksen omalla taajuuskorjaimella.

Suuren yleisön makumieltymyksiä ja multimediakäyttöä ajatellen Fenris-kaiuttimien muhkeahko toistoprofiili saattaa olla kuitenkin enemmän valtti kuin vaillinaisuus. Vähän samaan tapaan kuin televisiokaupoilla joka ruudussa on väriasetuksena eloisa, joka näyttää ylisaturoituneelta ja superkirkkaalta, myös Fenris-kaiuttimien profiili on vähän sitä sorttia, että se soi isosti ja muhkeasti. Suurin osa kuulijoista lienee kuitenkin sitä mieltä, ettei tämä ole ongelma. Etenkään hiljempaa kuunneltaessa.


Argon Audio Fenris -kaiuttimet kuulostavat hintaansa nähden ja tuotekategoriassaan hyvältä. Siinä missä A55 (kuvassa) on helposti kotiteatterin leffaäänentoiston kriteereihinkin vastaava voimanpesä, pienempi A5 vasta yllättääkin kokoonsa nähden todella muhkealla ja raamikkaalla äänellään.


HINTA JA LAATU KOHDILLAAN!

Tanskalaisen Argon Audion Fenris-sarjan kaiuttimet ovat oivallisia vaihtoehtoja olohuoneen äänentoiston toteuttamiseen isosti mutta monipuolisesti. Liitäntöjä löytyy niin analogisia kuin digitaalisiakin lähteitä varten, ja omansa on tarjolla niin televisiolle kuin vinyylisoittimellekin – bluetoothia unohtamatta.

Äänen suhteen niin jalustamallinen A5 kuin lattiamalli-A55 ovat molemmat varsin muhkeasti ja isosti soivia kaiuttimia. Monelta osin niiden toisto pyyhkii lattioita useimmilla samanhintaisilla soundbar-toteutuksilla, sillä äänen mittakaava on Fenris-kaiuttimien kohdalla niin luontevasti laajaa mutta myös kontrolloitua. Kevyempää ja luonnollisempaa toistoa arvostavalle kaiuttimien reilu loudness-toteutus saattaa aiheuttaa pienen ähkyn, mutta toisaalta tarjolla on aidosti viihdyttävää ja isoa ääntä, mistä on suuri etu esimerkiksi leffoja katsellessa ja toisaalta hieman muhkean puoleinen soundi toimii kivasti hiljempaa kuunneltaessa.

Ja kun miettii kaiutinpakettien hintaa, niin monellakin tapaa tarjolla olevasta on paha pistää paremmaksi. Esimerkiksi vain 500 eurolla irtoava A5-pari tarjoaa kokoonsa nähden järkälemäistä toistoa ja isoa ääntä!

Plussaa myös kolmesta erilaisesta pintavaihtoehdosta.


INFO

Argon Audio A55
Hinta: 699 euroa
Toimintaperiaate: Puoliaktiivinen 2-tie-kaiutinjärjestelmä
Elementit: 0,75″ pehmytkalotti + 2 x 5,25″ bassokeskiääninen
Vahvistinteho: 2 x 50 W + 2 x 25 W
Liitännät: Hdmi arc, optinen digitaalinen, stereo-linjaotto (rca), levysoitinotto (mm), bluetooth 5.0, pre out
Mukana pakkauksessa: Yhdyskaapeli (3 m), virtajohto, kaukosäädin, pölysuojat
Viimeistelyvaihtoehdot: Valkoinen, musta, saarnipuu
Mitat (l x k x s): 170 x 880 x 270 mm
Paino (per setti): 25,2 kg

Argon Audio A5
Hinta: 499 euroa
Toimintaperiaate: Puoliaktiivinen 2-tie-kaiutinjärjestelmä
Elementit: 0,75″ pehmytkalotti + 5,25″ bassokeskiääninen
Vahvistinteho: 2 x 50 W + 2 x 25 W
Liitännät: Hdmi arc, optinen digitaalinen, stereo-linjaotto (rca), levysoitinotto (mm), bluetooth 5.0, pre out
Mukana pakkauksessa: Yhdyskaapeli (3 m), virtajohto, kaukosäädin, pölysuojat
Viimeistelyvaihtoehdot: Valkoinen, musta, saarnipuu
Mitat (l x k x s): 170 x 280 x 220 cm
Paino (per setti): 7,2 kg

Maahantuonti ja myynti: Hifistudio


Tässä vielä Argon Audio Fenris -kaiuttimien esittelyvideo:


Juttu on julkaistu AVPlus-numerossa 5/22

Teksti: Heikki Kivelä & Teppo Hirvikunnas / Kuvat: Valmistaja & Teppo Hirvikunnas