MajorHiFi on testannut langattomat Beats Studio 3 Wireless -vastamelukuulokkeet. Ne yllättivät positiivisesti testaajan, jonka aikaisemmat kokemukset Beats-kuulokkeista eivät ole olleet mairittelevia. Audiofiilitoistoa ne eivät tarjoa, mutta etenkin pop- ja hiphop-musiikkiin sopivaa ääntä. Niiden suositushinta Suomessa on 349,95 euroa.

Mukana tulee kuulokkeiden lisäksi irrotettava johto 3,5 mm liitännällä, mikrofonilla ja kaukosäätimellä sekä micro-usb-latausjohto, kova kantolaukku ja karbiinihaka sen kiinnittämistä varten.

Kuulokkeet vaikuttavat testin mukaan siltä, että ne sopivat monen kokoisiin päihin. Pehmusteet ovat pehmeät ja miellyttävät. Kuulokesangan alaosaan sen sijaan toivotaan hieman lisää pehmustetta. Kuulokkeiden ääneneristyskin on jo melko hyvällä tasolla, ja aktiivinen vastamelutoiminto auttaa vielä vaimentamaan melua lisää. Se ei pärjää Sonyn WH-1000XM2:lle eikä Bosen QC 35:lle. Vastamelutoiminto ohentaa tavallasaan hieman toistoa.

Bluetooth-yhteys kuulokkeissa on, mutta ei ole ilmoitettu, kuuluuko siihen aptx-koodekkia. Luultavasti siis ei. Akunkestoksi luvataan vastamelutoiminnon kanssa 22 tuntia ja 40 tuntia ilman sitä. 10 minuutin pikalatauksella 3 tuntia lisää kuunteluaikaa.

Bassontoistoa kuvataan korostuneeksi 60 hertsin paikkeilla, mikä tuo potkua alataajuuksille, mutta ei sovi joka musiikkiin. Keskialueen yksityiskohdat taas ovat hieman vaisuja, mutta lauluäänten alueella taas on korostuma. Diskanttipuolella taas on korostumaa, joka saavat pellit ja lauluäänen kuulostamaan raikkailta.

Arvio löytyy englanniksi MajorHiFin sivuilta.