Bowers & Wilkins esitteli uuden 700 S3 -kaiutinmalliston. Kolmen vuoden kehitystyön tuloksena julkaistu kolmossukupolven sarja koostuu kahdeksasta kaiuttimesta: kolme lattiakaiutinta, kolme jalustakaiutinta ja kaksi keskikaiutinta. 700-sarjaan on napattu teknologiaa yhtiön lippulaivamallista 800 Series Diamondista. Viimeksi 700-sarja uudistui vuonna 2017.

Kehittelyprosessin aikana on käyty läpi niin kaiutinsuunnittelu, rakenne ja viimeistely olennaisimpia akustisia ja mekaanisia parannuksia unohtamatta. Neljässä kalliimmassa mallissa (702 S3, 703 S3, 705 S3 ja HTM71 S3) on käytetty kotelon yläosaan omaan osastoonsa sijoitettuja Solid Body Tweeter-on-Top -diskantteja hiilikuitudome-elementillä. Diskantti on uudistettu 700-sarjaa varten. Tuttuun tapaan kotelo on työstetty yhtenäisestä alumiiniblokista, mutta se on pidempi, minkä luvataan vähentävän säröytymistä.

Diskanttielementti yltää 47 kilohertsiin saakka kuten edeltävissä malleissakin. Siinä on kuitenkin parannettu puhekela ja uudet magneetit. Myös muut kuin Tweeter-on-Top -diskantilla varustetut mallit on varustettu samoilla kaiutinelementtien uudistuksilla.

Keskiäänielementeissä on käytetty 800-sarjasta tuttua Biomimetic Suspension -ripustusta. Sen luvataan vähentävän ylimääräisiä ääniä. Bassoelementeissä on käytettyt tuoreinta versiota Aerofoil Profile -komposiittirakenteesta. Valmistajan mukaan lopputuloksena on selkeämpi ja vähäsäröisempi bassontoisto.

Kaiutinterminaalit ovat nyt järeämmät ja saaneet vaikutteita 800-sarjasta. Jakosuotimessa on käytetty edellisen sukupolven tapaan Mundorfin kondensaattoreita, mutta niitä on päivitetty. Lisäksi lämpönieluja on parannettu. Flowport-refleksiportteja on myös uudistettu. Ne ovat entistä kookkaammat.

Kaiuttimet ovat nyt ohuempia ja etubaffeli on nyt kaareva. Estetiikan lisäksi kaarevassa etuseinässä on ajatuksena diffraktioiden minimointi ja sitä kautta puhtaampi soundi. Uutena viimeistelyvaihtoehtona kiiltomustan ja satiinivalkoisen lisäksi on mokka.

Hinnat ovat seuraavat:

Lattiakaiuttimet:
702 S3: 6 500 €
703 S3: 5 000 €
704 S3: 3 500 €

Jalustakaiuttimet:
705 S3: 3 000 €
706 S3: 2 000 €
707 S3: 1 500 €

Keskikaiuttimet:
HTM71 S3: 2 000 €
HTM72 S3: 1 200 €

Jalusta:
FS-700 S3: 900 €

bowerswilkins.com

bwgroup.fi