Brittiläinen Bowers & Wilkins on julkistanut PX-kuulokkeet, jotka ovat valmistajan ensimmäiset vastamelutoiminnolla varustetut. Kuuloke-elementit ovat 40 millimetrin kokoiset ja peritty P9 Signature -referenssikuulokkeista. Toistoalueeksi on ilmoitettu 10 Hz – 20 kHz.

Bluetooth-osastoa terästää aptX HD -koodekki, joka tukee 24-bittistä ja 48 kHz ääntä. Usb-liitännän kautta voi kuunnella musiikkia langallisesti mutta täysin digitaalisesti. Ääni ylössämplätään 768 kilohertsin tasoiseksi.

Kuulokkeiden suunnittelussa on pyritty siihen, että niiden unohtaisi olevan päässä. Niissä on sisäänrakennetut sensorit tuomassa kuuntelukokemukseen intuitiivisuutta. Kuulokkeet esimerkiksi menevät automaattisesti päälle ja jatkavat musiikin toistoa, kun ne nostetaan ylös. Alas laskettaessa ne puolestaan menevät lepotilaan. Kun kuulokkeita nostetaan korvalta, musiikki keskeytyy.

Vastamelutoiminnon kanssa luvataan 22 tunnin langaton kuunteluaika, johdon kanssa 33 tuntia. Ilman vastamelutoimintoa kuulokkeilla pystyy kuuntelemaan musiikkia langattomasti 30 tuntia ja johdon kanssa 50 tuntia. Sovelluksen kautta voi paitsi päivittää laiteohjelmiston myös valita, mukautuvia vastamelutiloja, joita on kolme. ”City” päästää kaupungilla kävellessä liikenteen melua läpi, ”Office” päästää läpi työkavereiden puhetta ja ”Flight” vaimentaa moottorien meteliä.

Sanka ja muistivaahdolla täytetyt pehmusteet on päällystetty pehmeällä nahalla. Värivaihtoehtoina kuulokkeilla ovat harmaa ja kulta. Ovh on 399 €.

www.bwgroup.fi