LG määrittelee viimeisimmällä G6-älypuhelimellaan lippulaivakäsitteen uudelleen innovaatiot edellä ja tekninen suorituskyky taustalla.

Etelä-Korean toiseksi suurin teknologiavalmistaja tarjoaa uutuusmallillaan kolme merkittävää uudistusta, jotka erottavat G6-älypuhelimen edeltäjistään – mutteivät välttämättä kilpailijoistaan. Kaiken keskiössä ovat 5,7-tuumainen qhd+-näyttö 18:9-kuvasuhteella, 13 megapikselin kaksoistakakamerajärjestelmä kahden eri polttovälin objektiiveilla sekä lasiviimeistely alumiinikehyksellä, joka on poikkeuksellisen ohutreunainen – johtuen edellä mainitusta luksusnäytöstä sekä siitä, ettei etulevyssä yksinkertaisesti ole tilaa fyysisille näppäimille.
Toisaalta taas LG G6:n sisällä hyrrää Snapdragon 821 – tehokas muttei tuorein Qualcommin järjestelmäpiiri, jota pidetään sopivampana lähinnä lippulaivatason tuntumaan jäävän sarjan laitteisiin. Merkittävää on myös Sonyn kaksi vuotta vanhojen takakameran kennojen käyttö, joihin on jo totuttu keskisarjan laitteissa sekä päällyspuolen Gorilla Glass 3 -suojapinnoite, joka on sukupolvea vanhempaa laatua kuin se, jota LG käytti edellisessä G5-mallissaan.
Tästä ja intensiivisistä testeistä huolimatta LG G6 jättää ennen kaikkea hyvin positiivisen vaikutelman. Onkin selvää, että kyseessä on Samsungin Galaxy S8 -uutuusmallin (jonka arvion voit lukea AVPlussan numerosta 4/2017) yksi kovimmista haastajista, joskin vähän kuivemmalla ruudilla. On kuitenkin sanottava, että Galaxy S8:aan verrattuna LG G6:ssa on useita erottavia tekijöitä, jotka varmasti viekoittelevat joitain käyttäjiä enemmän – hinnasta puhumattakaan.

LG G6:n lasi-alumiinirungon pohjasta löytyy nykyaikainen usb-c-liitäntä. QuickCharge 3.0 -teknologian ansiosta puhelimen 3 300 milliampeeritunnin akkuun saa noin 47 prosentin varauksen vain puolessa tunnissa.

Rakenne ja design
Verrattuna myyntiluvuiltaan jonkinasteiseen floppiin, LG:n edelliseen modulaariseen ja metalliseen G5-malliin, G6:n design on huomattavasti nykyaikaisempi lasiviimeistelyineen. Tarkalleen ottaen samaa lasia löytyy sekä laitteen etu- että takapuolelta, kun taas kehys on tehty alumiinista, johon on jätetty vain muutama muovinen viilu antennisignaalille. Huolimatta laitteen koosta (149 x 72 x 7,9 millimetriä) ja 5,7-tuumaisesta näytöstä, se on lähes samoissa mitoissa 5,3-tuumaisen G5-edeltäjänsä kanssa ja lähes yhtä suuri kuin 5,8-tuumainen Samsung Galaxy S8. Juju onkin 18:9-kuvasuhteessa, mikä näkyy enemmänkin ruudun lävistäjän kuin varsinaisten mittasuhteiden venähtämisenä.
Näyttöpinta itsessään on sama kuin vanhoissa 5,5-tuumaisissa näytöissä 16:9-kuvasuhteella. Valmistaja kertoo halunneensa kehittää laitteen, jossa on mahdollisimman suuri näyttö yhdellä kädellä käytettäväksi. Tässä LG onkin onnistunut, mikä on yksi G6:n suurista plussista ergonomian suhteen. Toki Samsung Galaxy S8:n näyttö on pitempi, mutta toisaalta siinä ei käytännössä ole pyöristetyn viimeistelynsä vuoksi ollenkaan sivureunoja. LG G6:ssa taas on täysin tasainen näyttö sekä reunat oikealla ja vasemmalla. Tämä ei ehkä ole niin vaikuttava ratkaisu, mutta toisaalta laitteen käyttö on tehty siten helpommaksi. Käytännössä virhehipaisuja sattuu harvemmin, ja markkinoilta löytyy laajemmin erilaisia kuoria laitteen suojaamiseen. Nämäkin ovat niitä plussia, joita osa käyttäjistä takuulla arvostaa.
Huonoja uutisiakin tosin on. Nykyaikaisen, vakuuttavan ja tunnistettavan ulkokuoren sisältä löytyy toteutustapoja, jotka luovat epätasa-arvoa markkinoille. Esimerkiksi langattomasti ladattavat G6-mallit tulevat myyntiin vain Yhdysvaltojen-markkinoille, eivät muille alueille. Sisäänrakennetulla da-muuntimella varustetut versiot taas ovat myynnissä vain Etelä-Koreassa. Näille markkina-alueille taas ei tuoda malleja fm-tuella, mutta muualle kyllä. Onneksi sentään IP68-sertifiointi koskee kaikkien markkina-alueiden malleja, joten kaikki G6:t ovat veden ja pölyn kestäviä.

LG G6:n käyttöjärjestelmä on Android 7.0, jota valmistaja on hienosäätänyt muun muassa näyttöominaisuuksien kannalta.
Vaikka kaksoiskamerajärjestelmät yleisellä tasolla ovat vielä hiukan kokeiluasteella, LG G6:n toteutuksesta on saatu käyttäjäystävällinen ja toimiva.

Näyttö
LG:n edustajat painottavat sitä, että G6:n kuvasuhde on 18:9 – ei 2:1, jotta näytön vertikaalinen venyminen korostuisi suhteessa aiempiin malleihin. Resoluutioksi taas ilmoitetaan 2 880 x 1 440 pikseliä, joka riittää 564 pikselin tiheyteen tuumaa kohden. G6:n ips lcd -näyttö on vaikuttava kahdesta syystä, ensinnäkin poikkeuksellisen pikselitiheytensä ja miellyttävän, automaattiasetuksilla 600 nittiin yltävän kirkkautensa vuoksi, mutta myös mainion kuvasuhteensa, kontrastinsa ja kuvapinta-alan ansiosta. Laitteen etupinnasta noin 80 prosenttia on näyttöä.
Niin syvät ja tummat kuin kirkkaan valkoiset sävyt toistuvat tehokkaasti, ja näytön katselu suorassa auringonvalossakin on varsin miellyttävää. Tällä saralla LG G6 kohoaa samaan sarjaan esimerkiksi iPhone 7 Plussan kanssa. Ainoa pieni kauneusvirhe erottuu värien toistamisessa, jossa näytöllä on taipumuksena kallistua hiukan spektrin sinisempään laitaan. Tämä tuskin aiheuttaa minkäänlaisia ongelmia tai epämiellyttäviä tuntemuksia jokapäiväisessä käytössä. Kyseessä onkin lähinnä pienen pieni epätarkkuus, joka sysää tekniset arvot taustalle ja nostaa innovaatiot etualalle.

G6:n kuvanlaatu on varsinkin päivänvalossa aivan kohdillaan, vaikka sen kamerajärjestelmä ei teknisesti olekaan viimeisintä huutoa.

Suorituskyky ja akunkesto
LG G6:ssa on Qualcommin neliytiminen Snapdragon 821 -järjestelmäpiiri kahdella Kyro-ytimellä 2,35:n ja 1,6 gigahertsin kellotaajuuksilla. Kyseessä on Qualcommin toiseksi paras järjestelmäpiiri heti CES-messuilla julkistetun Snapdragon 835:n jälkeen. Tämä välittää vaikutelman, että rautapuolella on kiinnitetty huomiota enemmän käytännön toimivuuteen viimeisimpien virtauksien mukailun sijaan. Suorituskykyä mittaavan GeekBenchin testien perusteella G6 on saanut 1 730 pistettä yhden ytimen testissä ja 4 210 pistettä moniydintestissä. Tämä mukailee muiden vastaavalla järjestelmäpiirillä varustettujen puhelimien, kuten HTC U Ultran ja Samsungin viimevuotisen lippulaivamalli Galaxy S7 edgen tuloksia. Jokapäiväisessä käytössä LG G6 vaikuttaa toimivan täysin sujuvasti ja käyttäytyy täysverisen lippulaivamallin tavoin.
G6:n, samoin kuin viimevuotisen G5-mallin, grafiikasta vastaa Adreno 530 -prosessori, joka on myöskin askeleen taaempana nykyaikaisista kärkiteknologioista, kuten Adreno 540:stä, joka taas löytyy Yhdysvaltain-markkinoille suunnatusta Samsung Galaxy S8:sta. G6:ssa on neljän gigan keskusmuisti ja joko melko maltilliset 32 gigaa tai hiukan reilummat 64 gigaa tallennustilaa, jota voi jatkaa microsd-kortilla. Tätä kirjoittaessa 64-gigaiset mallit eivät kuitenkaan vielä olleet myynnissä Suomessa. Käytössä oleva Qualcommin järjestelmäpiiri mahdollistaa LTE Cat 11/12 -yhteyden, eli tiedonsiirron sisään noin 600 megabitin ja ulospäin noin 150 megabitin sekuntinopeudella.
Puhelimen yksi suurimmista valteista on sen 3 300 milliampeeritunnin akku. Sen kapasiteetti on 18 prosenttia suurempi kuin edellismallissa, kun taas laitteen suurimman virtarohmun, näytön, virrannälkä on kasvanut ”vain” kahdeksan prosenttia.

Kamera

Kaksoiskamerajärjestelmä on valtti, joka erottaa G6:n valmistajan aiemmista malleista. Nyt molemmissa kameroissa on identtinen 13 megapikselin kenno erilaisilla optisilla ominaisuuksilla. Toisen kameran aukko on f/1.8 ja polttoväli 30 millimetriä (jonka kinovastaavuus on 35 millimetriä), mikä mahdollistaa 71-asteisen normaalikulman. Toisessa kamerassa taas on f/2.4:n aukko ja 125-asteinen laajakulma. Lisäksi pääkamerassa on optinen kolmiakselinen kuvanvakausjärjestelmä sekä automaattitarkennus.
Kuvanlaadun suhteen olisin odottanut LG:ltä hiukan enemmän. Molempien takakameroiden kennot ovat Sonyn kaksi vuotta vanhat IMX258:t, joihin törmää useimmin huomattavasti halvempien mallien kohdalla. Tämä näkyy erityisesti ilta-aikaan otetuissa kuvissa, joissa on melkoisesta prosessoinnista huolimatta aika paljon kohinaa. Toisaalta mainittakoon, että värien suhteen jälki on tarkkaa ja päivänvalossa suorituskyky muutenkin kohdallaan.
LG ei enää käytä niin kutsuttua laser-automaattitarkennusta, mutta G6:n toisessa takakamerassa on vaihetarkennus. Kaksoiskamerajärjestelmä yleisellä tasolla on vielä hiukan kokeiluasteella, ja monet valmistajat pallottelevat erilaisten käytännön sovellutusten välillä. Näyttää siltä, että LG on varustanut G6:n niin, että se palvelee käyttäjiä laajimmalla skaalalla.

Yhteenveto

Vaikka LG G6 saattaa ensi alkuun vaikuttaa imitoivan Samsungin Galaxy S8 -mallia venytetyllä näytöllään, on kyseessä silti mitä mainioin älypuhelin käyttäjälle, joka haluaa laitteeltaan jotain erityistä – olipa kyse sitten käytännöllisyydestä, hyvästä akunkestosta tai tasapainosta käyttöjärjestelmän ja komponenttien välillä.
Teknisiltä ominaisuuksiltaan G6 ei välttämättä vastaa tämänhetkisiä muiden valmistajien huippumalleja, mutta tähän ei tule käytännössä välttämättä törmäämään – ainakaan ihan aluksi. Silti vaativampien sovellusten kanssa puuhastelu tullee ennemmin tai myöhemmin johtamaan G6:n ennenaikaiseen ikääntymiseen ja arvon laskuun. LG G6 onkin erinomainen valinta erityisesti sinulle, joka vaihdat puhelintasi usein.

PLUSSAT JA MIINUKSET
+ Iso ja hyvä näyttö
+ Akunkesto
+ Pöly- ja vesitiivis
– Teknisesti ei kaikilta osin tätä päivää
– Myyntialuekohtaiset rajoitukset


LG G6
Hinta: n. 700 €*
Lisätiedot: www.lg.com/fi
Mitat (l x k x s): 148,9 x 71,9 x 7,9 mm
Paino: 163 g
Näyttö: 5,7" IPS LCD
Resoluutio: 1 440 x 2 880 p
Pikselitiheys: 564 ppi
Käyttöjärjestelmä: Android 7.0 (Nougat)
Järjestelmäpiiri: Qualcomm Snapdragon 821
Muisti: 32/64 GB, 4 GB RAM
Muistikorttipaikka: MicroSD, max. 2 TB
Takakamera: 2 x 13 Mp
Etukamera: 5 Mp
Liitännät: USB-C, 3,5 mm kuulokelähtö
Akku: 3 300 mAh
Värivaihtoehdot: Mystic White, Astro Black, Ice Platinum
Pöly-/vesitiivis: Kyllä, IP68-sertifioitu (kestää upotuksen 1,5 metrin syvyyteen 30 minuuttia)

*Hinta vaihtelee jälleenmyyjittäin

Artikkeli on lyhennelmä AVPlus-numerossa 5/2017 ilmestyneestä kokeilusta.
TEKSTI: Dragan Petric KUVAT: Dragan Petric & Valmistaja