Ranskalainen hifivalmistaja Focal on esitellyt Bathys-vastamelukuulokkeet. Soundeista vastaavat alumiini-magnesiumelementit, jotka ovat läpimitaltaan 40 millimetriä. Focal lupaa toiston olevan puhdasta ja täyteläistä.

Myös kuulokkeiden sangassa ja kuulokeosissa on käytetty alumiinia ja magnesiumia. Korvatyynyt ja pääpanta on puolestaan päällystetty nahalla. Kuulokkeissa on fyysiset painikkeet. Painoa kuulokkeilla on 350 grammaa.

Aktiivinen vastamelutoiminto tarjoaa kaksi käyttötilaa. Esimerkiksi ulkona liikkumista varten kuulokkeissa on ympäristön äänet läpi päästävä läpikuuluvuustila. Puheluäänen selkeyttämiseksi puolestaan on Qualcommin CvC-tekniikka.

Bluetooth-versio on 5.1. Vastamelutoiminnon kanssa kuunteluaikaa luvataan yli 30 tunniksi. 15 minuutin pikalatauksella saa viisi tuntia lisää pelivaraa. Latausliitäntänä on USB-C, jonka välityksellä voi myös kuunnella musiikkia 24-bittisenä.

Hintaa Focal Bathys -kuulokkeilla on 799,9 euroa eli parisataa enemmän kuin esimerkiksi Sonyn WH-1000XM5:n ohjehinta on. Focalin mallistossa kuulokkeet ovat kuitenkin edullisemmasta päästä. Toimitukset alkavat lokakuussa. Mukana tulee kuljetuskotelo sekä 3,5 mm audiojohto ja USB-C-johto.

focal.com

simex.fi