Reuters uutisoi, että Google on keskeyttänyt yhteistyön Huawein ja samalla myös Honorin kanssa. Maailman toiseksi suurin Android-puhelinvalmistaja ei voi toimittaa laitteisiinsa Android-käyttöjärjestelmäpäivityksiä. Tulevissa puhelinmalleissa ei ole enää pääsyä Gmailiin tai Google Play -sovelluskauppaan. Hakukonejätiltä ei Reutersin mukaan myöskään heru teknistä tukea tai muutakaan yhteistyötä Huawein suuntaan.

Vaara Android-yhteistyön keskeytymisestä on ollut ilmoilla jo pidemmän aikaa. Yhdysvallat on asettanut kiinalaiselle puhelinvalmistajalle sanktioita sillä perusteella, että Huawein syytetään vakoilleen Kiinan valtion hyväksi. Yhdysvallat on myös pyrkinyt rajoittamaan Huawein laitteiden käyttöä kumppanimaissaan. Taustalla lienee ainakin jossain määrin myös Kiinan ja Yhdysvaltojen välisiä kauppapoliittisia intressejä.

Huawei voi jatkaa avoimen lähdekoodin Android-versioiden käyttöä, mutta niiden päivitystahti on hidas. Googlen palveluita kuten Play-kauppaa avoimen lähdekoodin versioilla ei voi kuitenkaan käyttää. Huawei on kertonut jo aiemmin varautuneensa tilanteeseen kehittämällä omaa käyttöjärjestelmäänsä.

Googlen mukaan tilanne ei vaikuta tällä hetkellä käytössä oleviin Huawei-puhelimiin ja tabletteihin. Google Play -kauppa on edelleen käytettävissä. Kiinnostavaa on, miten muuttunut tilanne vaikuttaa 21. toukokuuta julkaistavaan Honorin tämän vuoden kärkimalliin Honor 20:een.