Googlen äänenvahvistinsovellus Androidille auttaa esimerkiksi kuulovaikeuksista kärsiviä ja muutoin vaikeissa olosuhteissa kuulemiseen. Kun kuulokkeet on kytketty, sovellus antaa sinun mukauttaa taajuuksia tärkeiden äänien lisäämiseksi ja taustakohinan suodattamiseksi. Uuden päivityksen myötä sovellus tukee myös Bluetooth-kuulokkeita. Tosin ainakin allekirjoittaneen pikaisesti testaamien kolmien eri Bluetooth-kuulokkeiden tuottama viive oli merkittävästi käyttömukavuuteen vaikuttava. 

Näin Googlen äänenvahvistin toimii:

Kytke kuulokkeet ja käynnistä äänenvahvistinsovellus. Voit mukauttaa äänenvahvistinta kahden liukusäätimen avulla korostamaan halutusti tärkeitä äänitaajuuksia, kuten kanssasi olevien ihmisten ääniä ja suodattaa taustamelua. Sen avulla voit kuulla selkeämmin keskusteluja meluisissa ympäristöissä. Äänenvahvistimen avulla voit vahvistaa televisiosta tulevaa ääntä mukautetulla taajuustasolla häiritsemättä muita tai käyttämällä luennolla vahvistamassa luennoitsijoiden ääntä.

Google tarjoaa myös audiovisuaalitoiminnon, joka auttaa sinua määrittämään, milloin äänenvahvistin havaitsee tai parantaa ääntä. Näyttöominaisuuden avulla voit nähdä ja mukauttaa muutoksia.

Google on asettanut äänenvahvistinsovelluksen myös saataville itsenäisenä sovelluksena sen sijaan, että se olisi haudattu yksistään esteettömyysasetuksiin. Ohjausasetusta on myös uudistettu, koska sen avulla voit siirtyä nopeasti äänen vahvistumisen ja taustakohinan poistamisen välillä.