Spotify kertoo, että jopa kaksi miljoonaa sen 159 miljoonasta käyttäjästä käyttää palvelua hakkeroidulla sovelluksella. Se tarkoittaa, että sovellus toimii ilmaiseksi ilman palvelua rahoittavia mainoksia.

Spotify pyrkii parhaillaan listautumaan pörssiin, jolloin lukujen täytyy olla luotettavia. Yhtiö onkin jaellut käyttöehtojen vastaisesti palvelua käyttäville varoituksia ja uhannut tilin sulkemisilla. Siksi käyttäjämääräksi ilmoitetaan nyttemmin 157 miljoonaa eli kaksi miljoonaa aikaisempaa vähemmän.

Yhtiö on myös tiputtanut 1,2 prosenttia pois kuuntelumääristään. Siinä missä yhtiö aikaisemmin ilmoitti, että palvelussa on suoratoistettu videota ja musiikkia 40,3 miljardia tuntia, nyt korjattu luku on 39,8 miljardia tuntia.

Spotify on edelleen maailman ylivoimaisesti suosituin musiikin suoratoistopalvelu, mutta yhtiö on tehnyt koko toimintansa ajan tappiota. Sen suurin haastaja on Apple Music, joka ilmoittaa maksullisen palvelun käyttäjämääräkseen 38 miljoonaa.

Asiasta kirjoitti muun muassa Variety.