Tuskinpa osasivat Matsushita Electricin insinöörit vuonna 1972 arvata, millaisen suosion heidän suunnittelemansa vinyylisoitin tulisi saavuttamaan vuosien varrella. Tänä vuonna 50 täyttävä klassikko SL-1200 on matkan varrella päivittynyt moneen otteeseen, mutta perusta on edelleen sama – ja yhtä luotettava.

Teksti: Heikki Kivelä
Kuvat: Wikimedia Commons, Pexels, Valmistaja

Hifin historiaa -artikkelisarjassamme on käsitelty vuosien varrella kymmenittäin eri tavalla äänentoiston kaanoniin jäljen jättäneitä laitteita. Technics SL-1200 -vinyylilevysoitin on tässä kontekstissa monessakin mielessä ainutlaatuinen tuote, sillä se on edelleen, 50 vuotta alkuperäisestä julkaisuajankohdastaan, myynnissä ja tuotannossa. Tämä taas johtuu ennen kaikkea siitä, että soittimesta on vuosikymmenien saatossa muodostunut niin suosittu monissa erilaisissa käyttöympäristöissä. SL-1200 on vakuuttanut varmatoimisuudellaan ja väännöllään niin hifiharrastajat kuin ammattilais-dj:tkin, ja se on standardisoitin myös monella radioasemalla ja muualla ammattilaisaudion ympyröissä.

Soittimen suosion taustalla on siis ilman muuta poikkeuksellinen tekninen suorituskyky, mutta toisaalta Matsushita Electricin (sittemmin Technicsin ja nykyään Panasonicin) kannalta mukana on myös tietyllä tapaa onnea. On kieltämättä melkoinen sattuma, että SL-1200 (käytännössä MK2-version jälkeen) on ollut käytännössä ainoa ammattilaistason vinyylilevysoitin, jolla on paitsi laaja myös vankkumaton kannattajakuntansa – joka vain kasvaa ja kasvaa. Vaikka vinyylisoittimien historiaan mahtuu monia hyviä, jopa erinomaisia malleja, yksikään niistä ei ole samalla tavalla kulttuurinen symboli ja luotettava työkalu kuin SL-1200.

Kodin sijaan klubeille

Technics SL-1200:n isänä voidaan pitää japanilaisinsinööri Shuichi Obataa, joka vuonna 1970 työryhmineen julkaisi maailman ensimmäisen laajempaan levitykseen tarkoitetun suoravetovinyylisoittimen, Technics SP-10:n.

SP-10:n valttina – erittäin tanakan rakenteen ohella – oli poikkeuksellisen tarkka, tasaisella nopeudella pyörivä moottori, joka oli suoraan yhdistetty levylautaseen. Sama idea siirtyi pian paremmin kuluttajakäyttöön optimoituun Technics SL-1100-malliin, jonka nimessä S tarkoitti stereota ja L soitinta, ja vuoden 1972 lopulla viimein varsinaiseen SL-1200:aan, Obatan kynästä sekin.

Julkaisuajankohtanaan SL-1200 ei ollut mitenkään erityisen edullinen levysoitin. Sen 350 silloisen dollarin myyntihinta vastaa nykyrahassa noin 2 300 euroa, joten mistään ihan joka kodin soittimesta ei tuolloin voitu puhua, mutta hinnasta huolimatta, erityisesti radio- ja klubi-dj:den ansiosta, soittimen suosio kasvoi kohisten.

Yksi syy oli siinä, että SL-1200 oli kategoriassaan omana aikanaan melko raskas, yli 12 kilogrammaa painava levysoitin. Massan taustalla taas oli erittäin luja ja laadukas tekninen toteutus, joka kesti käyttöä – paikoitellen jopa varsinaista kuritustakin. Ensinnäkin soittimen moottorin vääntö oli aikalaisittain aivan omassa sarjassaan, ja hyvin eristetty pohjarakenne sekä resonansseja hillitsevät kumitassut mahdollistivat levysoittimen käytön meluisissakin ympäristöissä, erityisesti klubeilla. Lisäksi MK1:n moottorin pyörimisnopeuden hienosäätöpotikat (±6 prosenttia) avasivat aivan uuden maailman dj:lle, joka halusi täsmätä soittamiensa kappaleiden tempon toisiinsa.

Samaan aikaan hifiharrastajien parissa SL-1200 jakoi mielipiteitä, enimmäkseen siitä syystä, että puritaanisimmat käyttäjät pitivät hihnavetoperiaatteella toteutetun levysoittimen moottorin ja levylautasen eristystä paljon parempana. Silti SL-1200 meni hintaansa nähden varsin hyvin kaupaksi, paljolti klubi- ja radio-dj:den suitsutuksen ansiosta. Lisäksi aivan oma lukunsa oli New Yorkissa kukkaan puhjenneen hiphop-kulttuurin omaperäinen ja luova tapa käyttää kahta vinyylisoitinta ja kahta levyä tietyn, hyväksi havaitun sekvenssin eli breikin toistamiseen. Tämän tyyppinen vinyylilevyjen käsittely ei olisi ollut mitenkään mahdollista hihnavetoisella soittimella, mutta kiitos SL-1200:n korkean vääntömomentin ja liki olemattoman huojunnan, rytmin soljuvuus oli kiinni lähinnä levysoittimia käskevistä käsistä.

MK2 muuttaa kaiken

Vuonna 1979 SL-1200 päivittyi MK2-versioon, joka käytännössä on se SL-1200-malli, jonka parhaiten tunnemme. Teknisesti ottaen liki täysin uudistunut MK2-versio pisti edeltäjäänsä paremmaksi vieläkin paremmalla moottorilla, tehokkaammalla tärinänvaimennuksella sekä nopeuden hienosäätöön ±8 prosentin haarukassa tarkoitetulla liukusäätimellä, jonka nollakohta naksautti moottorin kvartsilukitukseen, jolloin pyörimisnopeus lukittui niin täsmällisesti kuin se tämän tyyppisellä tekniikalla oli mahdollista 33,3:n tai 45 kierrokseen minuutissa. Tarina kertoo, että levysoittimen isä Obata oli kuunnellut nimenomaan ammatti-dj:den tarpeita MK2-mallia luodessaan ja kykeni vieläpä vastaamaan niihin.

Pitkin 1980-lukua Technics SL-1200 MK2:n asema vain vahvistui käytännössä jokaisen ammatikseen levyjä soittavan henkilön työkaluna niin klubeilla kuin radioasemillakin. Jossain vaiheessa Euroopassa ja Japanissa oli myynnissä samanaikaisesti kaksi eri tavoin nimettyä MK2-mallia, 1200 ja 1210, mutta näillä ei juuri ollut varsinaisesti muuta eroa kuin erilaiset verkkovirtaspeksit ja Euroopan-markkinoilla 1210:n musta väri (Yhdysvalloissa musta MK2-malli oli puolestaan SL-1200MK2PK).

Joka tapauksessa SL-1200 MK2 muutti konkreettisesti tavan, jolla levyjen soittoon oli aiemmin suhtauduttu. Helposti ja nopeasti säädettävän pyörimisnopeuden ansiosta dj saattoi pitää rytmin yhtäjaksoisena kappaleesta toiseen, kun kaksi levysoitinta oli yhdistetty mikseriin.

Tämä taas synnytti kokonaan uuden elektronisen tanssimusiikin kulttuurin, joka poikkesi ratkaisevasti vielä 1970-luvulla vallalla olleen diskon aikaisesta dj-kulttuurista. Karkeasti voidaan sanoa, että SL-1200 MK2 oli se työkalu, jonka avulla dj saattoi pelkän musiikin toistamisen sijaan ikään kuin luoda sitä lennosta.

Näin SL-1200 MK2:sta muodostui eräänlainen alan standardi, joka löytyi jokaisen kunnon klubin dj-kopista. Illasta toiseen, tunti toisensa jälkeen pyörivä moottori ei vähästä hätkähtänyt. Tiedetään moniakin tapauksia, joissa yksi ja sama SL-1200 MK2 on voinut kestää peräti 15 vuotta kovaa ja aktiivista käyttöä.

Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että moni hankkii myös kotikäyttöön SL-1200:n, sillä se voi hyvinkin olla soitin, josta ei tarvitse koskaan luopua. Ja jos taas sen haluaa laittaa kiertoon, kelpokuntoisesta soittimesta saa liki aina omansa takaisin.

Hifisoitin vai ei?

Siinä missä kukaan tuskin pystyy kiistämään SL-1200:n ainutlaatuisuutta dj-levysoittimena, hifipuolella suhtautuminen on ollut kautta linjan hieman säyseämpää. Tämäkin on ymmärrettävää.

Viimeisen 50 vuoden aikana markkinoilla on ollut ja on tänäkin päivänä entistä enemmän kotikäyttöön ja satunnaiseen vinyylien pyöritykseen SL-1200:aa paitsi edullisempia myös mutkattomampia ratkaisuja – kuten myös toki on kalliimpia ja monimutkaisempia.

Kritiikin aiheiksi nostetaan usein SL-1200:n melko suuri massa ja koko sekä tietynlaisen jalopuuhifin tyylistä poikkeava, kylmän tekninen toteutus alumiininhopeisella viimeistelyllä ja punahehkuisella stroboskoopilla.

Tekniseltä kantilta taas suoravetototeutus kaikista hyvistä puolistaan huolimatta ei ole aivan niin immuuni esimerkiksi tärinöille ja resonansseille kuin laadukkaasti eristetty hihnaveto.

Lisäksi moni arvostaa levysoittimessa automaattisuutta, mikä taas puuttuu täysin umpimanuaalisesta SL-1200:sta. Siinä levysoittimen virta kytketään päälle omasta kytkimestään, käynnistetään moottori jälleen omasta painikkeestaan, siirretään äänivarsi haluttuun kohtaan ja lasketaan varsi äänivarren ripustuksen jalustassa olevasta vivusta. Ja kuuntelun päätteeksi sama käänteisessä järjestyksessä – tosin äänivarren nosto- ja laskuvipua monikaan ei välttämättä hyödynnä.

Ja äänivarresta puheen ollen, SL-1200:n hyödyntämällä S-muotoilulla on puolensa ja puolensa verrattuna suoraan toteutukseen. MK2-mallissa tosin on esimerkiksi äänivarren korkeuden säätö, joka mahdollistaa vta:n eli vertical tracking anglen säätämisen vaikka kuuntelemalla ja sen säätämisen jopa levykohtaisesti. Luonnollisesti soittimesta löytyy myös kiertosäätimellä toteutettu sivuttaisvedon poisto sekä normaali neulapainon säätö. Kelkan kiinnitys varteen taas on tyyppiä sme, mutta monen harrastajan mielestä alkuperäinen kelkka ei salli kaikista täsmällisintä äänirasian kohdistusta – ainakaan todellisiin highend-soittimiin verrattuna.

Toisaalta on hyvä pitää mielessä sekin, että SL-1200 oli alun alkujaankin suunniteltu keskihintaluokan soittimeksi, josta sittemmin sukeutui MK2-version myötä ammattilaistyökalu.

Sen suoritusarvoihin ja käytettävyyteen tulee luonnollisestikin suhtautua vähän eri kulmasta kuin täydellisyyttä hipovaan highend-vinyylisoittimeen. Kärjistäen voidaan sanoa, että SL-1200:n kohdalla riittää se, että sen toisto on tilanteesta riippumatta tasaisen hyvää, eikä sitä ole varsinaisesti tarkoitettu viimeisen päälle täydelliseksi hiottavaksi. Tosin jos vain viitsii ja jaksaa kaivaa internetistä tarpeeksi informaatiota, tulee sekin selväksi, että kyllä edistyneimmät harrastajat ovat modanneet Technicseistään mitä mielikuvituksellisimpia kokonaisuuksia.

Uusi vai käytetty?

SL-1200 MK2:ta ja muita MK-variaatioita valmistettiin 31 vuotta putkeen, ja soittimia myytiin tuona aikana yli kolme miljoonaa kappaletta. Tästä huolimatta, jostain kumman syystä, Panasonic päätti lopettaa soittimen valmistuksen vuonna 2010.

Kenties japanilaismerkki tajusi virheensä, sillä tuhansien käyttäjien vaatimuksesta jo vuonna 2016 markkinoille ilmestyi SL-1200-soittimien uusi sukupolvi, ja nyt mennään jo MK7-versiossa. Kilpailijoita SL-1200:lla toki on ollut pitkin vuosikymmeniä, mutta yksikään soitin ei ole jäänyt mainittavasti historiankirjoihin. Pitkälti siitäkin syystä, että SL-1200:ia on aina ollut niin helposti ja laajasti saatavana.

Periaatteessa käytetyn SL-1200:n hankkiminen on sinänsä turvallista, sillä siihen on saatavilla melko hyvin varaosia. Tyypillisiä käytettyjen soittimen vikoja ovat olleet muun muassa jyrinää aiheuttava, kulunut moottorin laakeri, kuluneet äänivarren laakerit, pätkivät rasiakelkan ja äänivarren väliset kontaktit, ikääntyneet ohjauselektroniikan komponentit (lähinnä kondensaattorit) ja niin edelleen.

Sekä korjaajan että modaajan apuna on internetin valtavat tietovarannot, ja esimerkiksi erilaisia ohjeita ja kytkentäkaavioita löytyy joka lähtöön, kunhan vain osaa ja jaksaa niitä etsiä.

Uudet soittimet taas maksavat tällä hetkellä vajaasta tuhannesta eurosta (MK7) ylöspäin aina reiluun neljään tuhanteen euroon (SL-1200G). On sanomattakin selvää, että kyseiset soittimet ovat enemmän hifiharrastajien kuin dj:den tarpeiden mukaan räätälöityjä, vaikka peruslähtökohdat ovatkin edelleen samat. Erilaisia SL-1200-malleja tosin on hiukan laskutavasta riippuen alun kolmatta kymmentä, joten valinnanvaraa suuntaan ja toiseen toki löytyy.

Olitpa sitten hifiharrastaja, dj, satunnainen vinyylinpyörittäjä tai vaikkapa vinyylien digitoija, SL-1200 on levysoitin, johon takuulla tulet törmäämään ennemmin tai myöhemmin. Samoin tulet luultavasti aika nopeasti hahmottamaan, onko SL-1200 sopiva soitin sinun käyttöösi, klassikolla kun on puolensa ja puolensa.

Kaikesta huolimatta Technics SL-1200 on ansainnut paikkansa levysoittimien hall of famessa – ja sen lisäksi muun muassa Lontoon Science Museumissa, jossa SL-1200 on esillä yhtenä niistä laitteista, jotka muokkasivat maailmasta juuri tällaisen.