WhatHiFi on testannut Marantzin PM-10-vahvistimen, joka on vuosi sitten ilmestynyt referenssiluokan stereovahvistin. Sen hinta on Suomessa 7 999 euroa.

Vaikka kyseessä onkin integroitu vahvistin, niin pääteasteen molemmilla kanavilla on omat virtalähteensä, samoin etuasteella. Eri osiot on pyritty pitämään mahdollisimman pitkälti erillään. Tehoa päätteistä luvataan 200 wattia kanavaa kohden kahdeksan ohmin kuormalla ja 400 wattia neljän ohmin kuormalla. Ne ovat d-luokkaa, jolloin vahvistin ei lämpene niin paljon kuin esimerkiksi ab-luokkainen. Liitännöistä löytyy esimerkiksi mm- ja mc-tyyppinen phono. Vahvistimessa on myös kuulokeliitäntä.

Arviossa PM-10:tä kehutaan hienostuneesta, tanakasta ja yksityiskohtaisesta ilmaisusta. Se ei ole nirso käytettävien kaiuttimien suhteen. Voimaa riittää mukavasti, mutta toisto on silti sivistynyttä. Toisto on hieman täyteläiseen ja pyöreään päin, ja arviossa sitä verrataan paremman pään highend-vahvistimiin.

Stereokuva on WhatHiFin mukaan vaikuttava ja äänikuvassa on niin leveyttä, syvyyttä kuin korkeuttakin. Aikatarkkuudessa ja dynamiikassa jää hieman toivomisen varaa hienovaraisuudessa. Siihen toisto on aavistuksen pullisteleva. Phono-etuastettakin kehutaan. Se välittää äänen raikkaana ja puhtaana, mutta samalla hienostuneena ja tanakkana. Phono-etuasteen kohinataso on myös alhainen. Kuulokelähtöä luonnehditaan yhtä vaikuttavaksi. Vahvistinta myös kehutaan mukavaksi käyttää, ja kaukosäädintä siististi ja loogisesti ryhmitellyksi.

Vaikka PM10 ei olekaan WhatHiFin mukaan aivan maailman paras integroitu vahvistin, niin se on todella helppo tapa saada highend-tason tehokas ääni yhdessä paketissa.

WhatHiFin arvion voi lukea täältä.

www.bwgroup.fi