5G-puhelimista huhutaan parhaillaan kovasti ja ensimmäiset mallit saapuvat näillä näkymin Suomeen lähiaikoina. Tablettien osalta siirtyminen nopeammille taajuuksille on ollut vähäisemmän huomion kohteena. Nyt saatiin kuitenkin uusia huhuja iPadien osalta.

Analyytikko Ming-Chi Kuo on arvellut Apple Insiderille, että Apple julkistaa ensi vuonna iPad Prosta miedommin uudistetun version päivitetyllä antenniteknologialla. Siinä olisi käytetty myös taipuisaa piirilevyä, joka mahdollistaa joustavammat tavat yhdistää komponentteja toisiinsa. Sillä kytkettäisiin mahdollisesti antenni suoraan emolevyyn, jolloin signaalihäviöitä olisi vähemmän ja verkon nopeus olisi korkeampi. Tällä alustettaisiin suurempia muutoksia antenniteknologiassa.

5G-yhteyksillä varustettu malli olisi tulossa vuonna 2021. Ming-Chi Kuo perustaa tietonsa perinteisesti Applen aasialaiselta alihankintaketjulta saamiinsa tietoihin. Taipuisan piirilevyn alihankkijaksi on spekuloitu esimerkiksi Murataa, joka valmistaa komponentteja jo iPhoneen.

Tuoreimmat iPad Prot ilmestyivät vuoden 2018 loppupuolella. Silloin se sai uuden designin ja lisää tehoa. Yhtiön 5G-suunnitelmia on hidastanut viime aikoihin asti riita piirivalmistaja Qualcommin kanssa. Nyt se on kuitenkin sovittu.

Asiasta kertoi Apple Insider.