Urheilukuulokkeistaan tunnettu Jaybird on julkistanut täyslangattomat RUN XT -nappikuulokkeet. Kuulokkeiden luvataan pysyvän kyydissä kovassakin liikkeessä.

Niissä on vaihdettavat korvasovittimet ja siivekkeet, joten ne sopivat monen kokoisiin korviin. Kuulokkeet ovat hien- ja vedenkestävät ipx7-standardin mukaisesti, mitä varten RUN XT -kuulokkeissa on kaksinkertainen nanopinnoite. Uutuuksien myötä kaikki valmistajan kuulokkeet ovat hien- ja vedenkestäviä.

Siri ja Google Assistant -puheavustajat pystyy aktivoimaan näppäintä painamalla, ja kuulokkeilla pystyy puhumaan myös puheluita. Halutessaan on mahdollista käyttää vain oikeanpuoleista tulppaa, jos haluaa pysyä paremmin perillä ympäristöäänistä.

Akunkestoa on luvattu 12 tunniksi yhdellä latauksella, mikä on täyslangattomille paljon. Lisäksi latauskotelo tarjoaa kahdeksan tunnin ajaksi lisävirtaa. Jos lenkille lähtiessä huomaa akun olevan lopussa, niin viiden minuutin pikalatauksella lisävirtaa saa tunniksi.

Jaybirdille tyypilliseen tapaan puhelimelle on ladattavissa sovellus, jolla voi säätää taajuuskorjaimen asetuksia. Sovellus integroituu Spotify-suoratoistopalveluun ja sillä voi myös etsiä kateissa olevat kuulokkeet. Uusi ominaisuus sovelluksessa on helmikuun alusta alkaen podcast-toiminto, joka tarjoaa parin viikon välein päivitettävää kuratoitua sisältöä.

Myynti alkaa Suomessa helmikuussa 189 euron suositushinnalla. Värivaihtoehdot ovat musta ja harmaa.

www.jaybirdsport.com/fi-fi