Bowers & Wilkinsin Zeppelin on jälleen täällä – tällä kertaa tuoreimmilla striimaus- ja monihuoneominaisuuksilla varustettuna. Miltä se kuulostaa?

Teksti ja ruutukaappaukset Joni Nikkola
Kuvat Valmistaja

Brittiläinen hifivalmistaja Bowers & Wilkins esitteli tuoreimman Zeppelin-kaiuttimensa vuoden 2021 lopulla. Vaikka alkuperäinen Zeppelin julkistettiin kohtuullisen hiljattain vuonna 2007, Zeppelin Air vuonna 2011 ja Zeppelin Wireless vuonna 2015, kaiutinta voi kutsua eräänlaiseksi moderniksi klassikoksi. Nostalgisena yksityiskohtana alkuperäisessä oli esimerkiksi iPod-telakka, jollaisia ei ole enää moneen vuoteen uusissa laitteissa nähty.

Uusi Zeppelin on laitettu sisuskaluiltaan perusteellisesti ajan tasalle. Tällä kertaa nimenä on pelkkä Zeppelin ilman sen kummempia lisämääreitä. Laite tukee Bluetoothin lisäksi monihuonetoistoa ja striimausta WiFi-yhteyden välityksellä. Valmistaja lupaakin sen olevan tähän mennessä älykkäin Zeppelin. Hintaa kaiuttimella on 799 euroa eli se on selvästi langattomaksi kaiuttimeksi premium-hintaluokkaa.


Tuttu muoto

Uuden Zeppelinin muoto on tuttu, eli se on saanut edeltäjiensä tavoin vaikutteita 1900-luvun alun Zeppelin-ilmalaivoista. Kaiutin on päällystetty kankaalla. Tarjolla on kaksi värivaihtoehtoa eli musta ja harmaa. Kaiuttimen alareunassa on valaistus, joka saa laitteen näyttämään painottomalta.

Kaiuttimen päällä on painikkeet äänenvoimakkuuden säätöön, toiston ja puheluiden hallintaan sekä monitoimipainike parinmuodostukseen mobiililaitteen kanssa. Sisäänrakennettuna on myös mikrofoni, jonka avulla onnistuu esimerkiksi puheohjaus. Sitä varten tarjolla on tuki Alexa-puheohjaukselle. Jalustassa piilossa on virtajohdon liitäntä, usb-liitäntä huoltotoimenpiteitä varten ja reset-painike laitteen nollausta varten. Akkua laitteessa ei ole, joten käyttö rajoittuu sähköpistokkeen läheisyyteen.

Muodosta tulee äkkiseltään mieleen soundbar. Laite ei kuitenkaan oikein sovi siihen tarkoitukseen, sillä siinä ei ole hdmi-sisääntuloa tai muitakaan fyysisiä liitäntöjä toistolähteille.

Kokoa on myös sen verran, että ainakaan TV-tasolle televisioon kanssa se ei oikein mahtuisikaan. Fyysisten liitäntöjen puute on harmi, sillä Zeppelin on joka tapauksessa lähinnä kotikäyttöön soveltuva. Varsinkin tämän hintaluokan laitteelta voisi jo odottaa monipuolisempaa liitettävyyttä.

Langattomat mahdollisuudet sen sijaan ovat varsin kattavat. Ääntä pystyy toistamaan langattomasti Bluetoothin kautta, joka tukee AptX Adaptive -koodekkia, sekä Apple AirPlay 2:n ja Spotify Connectin kautta. Mukava lisä olisi ollut Chromecast ja dlna, joista jälkimmäinen on kuitenkin valmistajan mukaan tulossa.

Monihuonetuki on myös tulossa, jolloin laite on yhteensopiva Bowers & Wilkinsin Formation-sarjan tuotteiden kanssa.

Kaiutinelementteinä on 90 millimetrin keskiäänikaiuttimet, 150 millimetrin subwoofer ja 24 millimetrin domediskantti, jotka on sijoitettu laitteen äärilaitoihin. Tehoa ilmoitetaan kaikkiaan 240 wattia. Da-muuntimen tarjoama maksimiäänenlaatu on 24 bittiä ja 192 kilohertsiä. Laite kuitenkin toistaa vain 24 bitin ja 96 kilohertsin tasoisia tiedostoja.


Tukevaa soundia ja tilantuntua

Toistossa on perusasetuksilla ripaus bassonkorostusta. Basso toistuu mukavan alas, vaikkakaan ei aivan alimpiin nuotteihin asti tarkkana ja selkeänä. Bassokitarassakin on pöhinää ja auktoriteettia rohkeasti mutta hyvällä maulla.

Keskialue on miellyttävä etenkin laulutaajuuksilla. Akustinen kitara toistuu hyvin uskottavana. Melkein voi nähdä kitaran kaikukoppineen edessään. Särökitara toistuu suhteellisen mehevästi ja harmonisesti.

Erityisesti diskanttipuolella kaiutin loistaa, mistä saanee kiittää pitkälti diskanttielementtejä, jotka ovat samat kuin 600 Anniversary -sarjassa.

Kolmiulotteinen rahan kilinä Pink Floydin Moneyssa tuntuu miltei käsinkosketeltavalta. Myös congarummun sormiäänet ja akustisen kitaran aksentit toistuvat herkullisesti. Symbaalitkin ovat sävyltään miellyttävät.

Dynamiikkaa tuntuisi olevan enemmän kuin tämäntyyppisessä kaiuttimessa tyypillisesti. Äänenvoimakkuuttakin laitteesta irtoaa mukavasti, niin että suuressa tilassa kuunnellessakin riitti peruskuuntelussa noin asteikon puoliväli. Stereokuvaakin Zeppelinissä on luontevammin kuin tämäntapaisissa laitteissa yleensä. Se ei tarkoita mitään veitsentarkkaa sijoittelua kuten hyvässä kaiutinparissa, mutta tilantuntua ja kolmiulotteisuutta on kuitenkin mukavasti mukana.

Kaiutin suoriutui eri genrejä edustavasta musiikista mainiosti, ja vaikka rokki raikasikin erityisen hyvin, mitään radikaalia vikaa ei ollut muussakaan musiikissa. Sattumaa tai ei – Led Zeppelinin ja muun 70-lukuisen jytän kuuntelu oli erityisen antoisaa.


Bowers & Wilkins Zeppelin: Suu virneeseen

Bowers & Wilkinsin tuorein Zeppelin on varsin viihdyttävä kokonaisuus erityisesti innostavan äänensä ansiosta. Muotoilu on aina makuasia, mutta persoonallinen design-laite on helppo nähdä helposti nykyaikaisen minimalistisen sisustuksen kruununa. Myös langaton liitettävyys on melko monipuolinen – vaikkakaan ei poikkeuksellinen – erilaisten suoratoistopalvelujen sekä AirPlay 2:n ja Bluetoothin voimin. Kunhan monihuonetuki ja dlna vielä saapuvat, langattomat ominaisuudet alkavat olla kohdillaan.

Selkein puute on fyysisten liitäntöjen puute. Edes 3,5 millimetrin aux-sisääntuloa ei ole, saati esimerkiksi optista liitäntää tai hdmi:tä. Myös sovelluksen taajuuskorjaimen rajoittuminen pelkkiin diskantin ja basson säätöihin on miinuspuoli. Kaikkiaan Bowers & Wilkins Zeppelin jättää positiivisen vaikutelman – elleivät luokassaan korkeahko hinta ja fyysisten liitäntöjen puute ole ylivoimaisia esteitä.

HYVÄÄ & HUONOA

Innostava ääni
Muotoilu
Monipuolinen langaton liitettävyys
Ei DLNA:ta eikä Chromecastia
Fyysisten liitäntöjen puute
Vaatimaton taajuuskorjain
Korkeahko hinta

Bowers & Wilkins Zeppelin
Hinta:799
Lisätietoja:www.bowerswilkins.comwww.bowerswilkins.com
www.bwgroup.fi
Mitat:210 x 650 x 194 mm
Paino:6,5 kg
Bluetooth:Kyllä (AptX Adaptive, AAC, SBC)
AirPlay 2:Kyllä
Spotify Connect:Kyllä
DLNA:Tulossa
Chromecast:Ei
Formation-monihuonetuki:Tulossa
Fyysiset liitännät:Ei
Värivaihtoehdot:Musta ja harmaa