JBL on kannettavien kaiuttimien markkinajohtaja – eikä suotta. Sen verran makea setti tuo uusi JBL PartyBox On-The-Go on.

Teksti: Teppo Hirvikunnas
Kuvat: Teppo Hirvikunnas ja valmistaja

Ennen vanhaan nuorisolaiset – ja miksei vähän vanhemmatkin – kantoivat rannoille ja festareille eri kokoisia, pääosin aika suuria stereomankkoja (eli kannettavia paristokäyttöisiä kasettiradiosoittimia). Sitten tulivat suoratoistopalvelut ja ladattavalla akulla varustetut bluetooth-kaiuttimet. Musiikki kulkeutuu nyt helposti minne tahansa, ja näissä sangen pienissä kaiuttimissa on kokoonsa nähden myös uskomattoman hyvä bassotoisto. Näitä langattomia kaiuttimia myydään valtavia määriä.

JBL on ollut pitkään tämän tuoteryhmän markkinajohtaja. Eikä varmaan suotta, sillä JBL on onnistunut tekemään kohtuuhintaisia mutta hyvältä soundaavia kaiuttimia – ja tietenkin myös niiden markkinointi ja jakelu on ollut tehokasta.

Olalle tai taskuun

Otimme testiin kaksi mielenkiintoista uutuusmallia: lähes taskuun mahtuvan JBL Go 3:sen uusimman version sekä kokonaan uuden, olalla remmin varassa kannattavan JBL PartyBox On-The-Gon.

Go 3 on pieni ja edullinen (suositushinta 39 euroa) kannettava langaton kaiutin, joka on tehty kestämään rankkoja olosuhteita ja antamaan kokoisekseen voimakas ääni. Se ei ehkä ole ihan perustaskuun menevä minikaiutin, mutta pieni kuitenkin. Go 3 kulkee helposti repussa tai vyölenkissä, jos mukana vain olisi karbiinihaka – nyt ei siis ole. Kaiutin on IP67-suojausluokiteltu, eli se on täysin vesi- ja pölytiivis. Se siis todennäköisesti kestää hyvinkin vaativat olosuhteet ja jopa veteen upottamisen.

Kaiuttimessa on 43 x 47 millimetrin laajakaistaelementti ja kokoluokassaan tehokas neljän watin vahvistin. JBL Go 3 soi kokoisekseen käsittämättömän kovaa. Sitä ei heti usko ennen kuin kokeilee itse. Kaiuttimessa on hyvä ja selkeä ääni. Myös bassoja kuuluu. Tosin äänenvoimakkuuden kasvaessa bassotoistosta on pakko tinkiä. Soittoaikaa kaiuttimelle luvataan täydellä akulla maksimissaan viisi tuntia. Tämä voisi olla hieman pidempikin, mutta pieneen laitteeseen ei vain mahdu isompaa akkua.

Bassotykki

PartyBox On-The-Go (suositushinta 299 euroa) taas edustaa toista ääripäätä. Se ei ole kuitenkaan sellainen mukana raahattava matkalaukku, jollaisia on myös markkinoilla, vaan ihan perinteisesti olan päällä ja olkapäässä kantoremmin varassa kannettava. Kaiuttimen paksuhko muoto on kantohommiin hieman hankala, ja myös 7,5 kilogramman massa asettaa kantamiseen tiettyjä rajoitteita. Helpoiten kantaminen sujuu kenties ihan vain ghettoblaster-tyyliin olkapään päällä.

PartyBox On-The-Gossa on erillinen 133 millimetrin bassoelementti ja kaksi 44-millimetristä laajakaistaelementtiä. Kahdesta kotelon laidoilla sijaitsevasta laajakaistaelementistä huolimatta kyse on kuitenkin monokaiuttimesta. Vähän outo ratkaisu, kun edellytykset stereotoistoon olisivat ollemassa.

Tehoksi ilmoitetaan verkkovirralla peräti 100 wattia ja sisäänrakennetulla akulla 50 wattia. Tämä myös kuuluu. PartyBox On-The-Go soi todella kovaa, ja kolmiasentoisen bassokorostuksen kera bassot myös jytisevät todella miehekkäästi. Äänenlaatu on kaikkiaan hyvä, ja soundia saa toki säädettyä useissa soittosovelluksissa olevilla sävynsäädöillä.

Soittoaikaa laitteelle luvataan akkukäytössä volyymista ja bassoasetuksista riippuen noin kuusi tuntia, mutta käytännössä kun valotehosteet ovat päällä, hieman bassokorostusta pelissä ja voimakkuutta rantakäyttöön sopivasti, niin soittoaika jäi alle kahteen tuntiin. Tämä on liian ja yllättävän vähän huomioiden laitteen painon.

Sing-a-long
PartyBox On-The-Gon mukana tulee myös erittäin laadukkaan oloinen langaton mikrofoni. Sille on oma paikkansa laitteen sivulla, ja laitteen päällä mikrofonin äänelle on myös tasonsäätö, sävynsäädöt ja säädettävä kaiku. Nämä säädöt on tarkoitettu siis vain mikrofonin äänelle. Musiikin toistoon niillä ei ole vaikutusta. Lisäksi laitteessa on langalliset liitännät toiselle mikrofonille ja vaikka sähkökitaralle tai kosketinsoittimelle. Kaiuttimella saa siis helposti pystyyn pienen bändin treenit tai vaikka karaokebileet. Eikä tässä kaikki: laitteen edessä on näyttävät ja vaihdettavat valotehosteet vaikka pieneen kotidiskoon.

Musiikin saa liitettyä siis laitteeseen langattomasti, mutta myös piuhalla 3,5 millimetrin aux-liitäntään sekä vielä suoraan usb-tikulta. Usb-liitännästä saa tarvittaessa myös virtaa kännykälle.

PartyBox On-The-Go tukee myös JBL:n True Wireless Stereo -toimintoa, missä kaksi kaiutinta voidaan kytkeä langattomasti toisiinsa muodostaen stereoparin.


JBL PartyBox On-The-Gon päällä on liitännät mikrofonille ja instrumentille. Laitteen mukana toimitetaan langaton mikrofoni, jolle on voimakkuudensäätö, sävysäädöt ja säädettävä kaikutehoste. Etupaneelin valotehosteelle on muutama erilainen valinta ja bassokorostukselle kolme. Virtapainikkeen yläpuolella olevat merkkivalot ilmaisevat akun tason. Kaiuttimesta on myös mahdollista vaihtaa bluetooth-laitteen kappaletta.

Kaiuttimen takana on 3,5 millimetrin sisääntulo ja paikka usb-muistitikulle. Usb-liitännästä voi ladata myös puhelinta.

JBL Go 3 ja JBL PartyBox On-The-Go: Moneen käyttöön

JBL Go 3 on pieni ja edullinen mutta erittäin pippurinen ja myös luokassaan hyvin soiva pikkukaiutin kovempaankin käyttöön. Se kestää jopa veteen upottamisen. Kaiutinta saa peräti kahdeksassa eri värissä. Myös aloituskuvan maastokuviolla. Kaiuttimessa saisi olla pidempi akunkesto ja hands-free-puhelut.

JBL PartyBox On-The-Go taas on todellinen monitoimilaite. Se on tarjoaa kunnon jytkettä isompaankin tilaan. Valotehosteiden, langattoman mikrofonin ja sisääntulojen kanssa sillä saa aikaan vaikka mitä aina kotidiskosta karaokebileisiin ja miksei jopa kunnon jameihin. Suurenmoisen viihdyttävä kaiutin moneen käyttöön, vaikka laite on kuitenkin suhteellisen painava kantaa ja mobiilikäyttöä rajoittaa myös lyhyt käyttöaika akulla.

HYVÄÄ & HUONOA

JBL PartyBox On-The-Go

Äänenpainevarat ja ääni
Liitännät ja ominaisuudet
Soittoaika akulla
Kannettavuus varauksin


JBL Go 3

Äänenpainevarat kokoluokassaan
Äänenlaatu luokassaan
Suojaukset

Lyhyehkö akkukesto
Vyöklipsin puuttuminen

JBL PartyBox On-The-Go

Hinta 299 €
Maahantuoja/edustaja Harman Consumer Finland
Lisätietoja    fi.jbl.com

Elementit Basso 133 mm + 2 x 44 mm laajakaista
Kotelotyyppi Refleksi
Vahvistinteho Kokonaisteho: 100/50 W (verkko/akku)
Tulot Bluetooth, USB (toisto), 3,5 mm Aux, 2 x 6,35 mm mikrofoni ja instrumentti
USB-lataus On (5 V / 2,1 A)
Säädöt Mikrofonin ja instrumenttitulon taso, basso ja diskantti, kaiku (*
Bassokorostus 3-asentoinen
Soittoaika akulla <6 t
Latausaika <3,5 t
Mitat (k x l x s) 245 x 490 x 228 mm
Paino 7,5 kg
Muuta IPX4-suojausluokitus (vesiroiskeet), langaton mikrofoni paristoineen, kantohihna, virtajohto (1 m), käyttöohjeet

*) basso, diskantti ja kaiku vain mikrofonitulossa


JBL Go 3

Hinta 39 €
Maahantuoja/edustaja Harman Consumer Finland
Lisätietoja    fi.jbl.com

Elementit 43 x 47 mm laajakaista
Kotelotyyppi Suljettu
Vahvistinteho 4,2 W
Soittoaika akulla < 5 t Latausaika < 2,5 t Mitat (k x l x s) 75 x 87,5 x 41,3 mm
Paino 201 g
Muuta IP67-suojausluokitus (vesi- ja pölytiivis), 8 eri värivaihtoehtoa, rannehihna, pikaopas, USB-C-kaapeli (20 cm)


Juttu on julkaistu alunperin AVPlus-lehdessä 2/2021 (nro.203).