Kolumni: ”Elämänkaari c-kaseteista pilveen”

Aloitin aktiivisen musiikin kuuntelemisen c-kaseteilla noin kymmenvuotiaana, ja hyvin nopeasti tärkeimmäksi äänentoistolaitteekseni muodostuivat korvalappustereot. Ne olivat usein rikki, kuulokejohdot olivat poikki ja paristot aina loppu, mutta silti korvalappustereot toivat musiikin kuuntelemiseen mahtavan vapauden tunteen.

Teksti: Jiri Koivuniemi

Oma musiikkiharrastukseni onkin useimmiten ollut erittäin liikkuvaa. C-kasettien aikana tämä johtui lähinnä tyhjien kasettien halpuudesta ja kaverieni kiltteydestä, kun sain kopioitua musiikkia heiltä. Noin 15-vuotiaana hankin kesätyörahoillani oman tuplapesäisen mankkani. Se oli kuin taivaan lahja, koska pystyin vihdoin itse kopioimaan c-kasetteja, olipa kyse musiikista tai tietokonepeleistä.

Enpä tiennyt tuolloin, että muutamaa vuotta myöhemmin olisin töissä yrityksessä, joka toi maahan Amstradin kotitietokoneita ja kasettipelejä. Samainen Amstrad oli vuosia aiemmin luonut ensimmäisen tuplapesäisen kasettisoittimen ja siten käytännössä synnyttänyt ison piratismiliikkeen. Se varmasti söi myös Amstradin omien tietokoneohjelmien myyntiä, koska ne olivat helposti kopioitavissa Amstradin omilla kasettisoittimilla. Näistä kasettisoittimista käytiin 1980-luvun lopulla tekijänoikeusjärjestöjen johdolla pitkiä oikeustaistelujakin, jotka Amstrad lopulta voitti.

Tietokoneiden ja videopelien maahantuojalla työskentely opetti itselleni tekijänoikeuksien tärkeyden, ja sisällön kopioiminen omalta osaltani loppui nopeasti. Kun seuraa läheltä luovia aloja, jotka perustuvat aineettoman omaisuuden myymiseen, alkaa luovia tekijöitä arvostaa aivan uudella tavalla eikä halua viedä heiltä epäreilusti leipää suusta.

Toki tähän vaikuttivat myös omat vakituiset työtulot, joten 1990-luvulle tultaessa siirryin kopioiduista c-kaseteista ostettuihin cd-levyihin, koska siihen oli vihdoin varaa. Silloin myös musiikin kuuntelusta tuli vuosikymmenen ajaksi melko liikkumatonta, koska kannettavat cd-soittimet eivät toimineet yhtä hyvin liikkuessa kuin muinaiset korvalappustereot.

Vuosituhannen vaihde muutti tilanteen taas päälaelleen, kun markkinoille tulivat ensimmäiset mp3-soittimet. Liikkuva äänentoisto palasi nopeasti arkeeni, ja myös piratismikauteni palasi hetkeksi kuvioihin, koska mp3-tiedostoja oli helppo kopioida internetistä. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti iTunesin ansiosta. Muutamaa vuotta myöhemmin Spotify ja älypuhelimet sinetöivät lopullisesti nykyisen musiikin kuluttamisen mallin.

Itselläni musiikin kuuntelun ja videopelien kehitys tuntuvat kulkevan käsi kädessä. Molemmat elivät 1980-luvulla c-kasettiaikaa, 1990-luvulla käytettiin cd-levyjä, 2000-luvulla kaikki tallennettiin kiintolevyille, ja 2010-luvulla siirryttiin pilveen. Pilvipelaaminen on vielä melko alkutekijöissään, mutta suunta on kuitenkin sama kuin musiikissa ja esimerkiksi Google Stadia vaikuttaa varsin lupaavalta palvelulta.

Musiikin lähde on itselleni nykyään täysin sivuseikka, ja oleellisempaa onkin sopivien kaiuttimien tai kuulokkeiden valitseminen. Samansuuntainen kehitys tulee tapahtumaan myös pelaamisessa ja on sitä älypuhelimien ja pilvipalvelujen ansiosta jo tehnytkin.

Itselläni ammattitaudiksi ja yhdeksi kevään merkiksi on muodostunut muiden ihmisten kuulokkeiden bongaaminen kaupungilla kulkiessani. Tänä keväänä merkille pantavaa on ollut täysin langattomien tulppakuulokkeiden ja pienien matkakaiuttimien lisääntyminen katukuvassa.

Kolumni on julkaistu AVPlus-lehdessä 3/2020 (nro. 196)