Lenovolta on ilmestynyt uudet Glasses T1 -näyttölasit. Ne eivät ole virtuaalitodellisuuslasit eivätkä AR-lasit. Sen sijaan laseja pystyy käyttämään näytön korvikkeena esimerkiksi toimistossa tai matkoilla. Lenovo lupaa niiden soveltuvan parhaiten mobiilipelaamiseen ja videosisältöjen katseluun.

Näyttölasit kytketään puhelimeen, tablettiin tai tietokoneeseen USB-C-liitännän kautta. Sitä kautta lasit daavat myös virtansa, sillä akkua niissä ei ole. Parhaiten niiden ilmoitetaan toimivan Motorola-puhelimien kaverina Ready For -ominaisuuden avulla.

Laseissa on hyödynnetty mikro-OLED -tekniikkaa. Resoluutio yltää molempien silmien osalta Full HD -tasolle ja virkistystaajuus 60 hertsiin. Kuvan lisäksi lasit toistavat ääntä kaiuttimiensa kautta. Äänenvoimakkuutta ja kuvaa saa säädettyä painikkeilla. Sangat ovat säädettävissä ja nenätyynyt vaihdettavissa. Lisäksi laseihin pystyy kiinnittämään silmälasin linssit.

Lenovo Glasses T1:n myynti alkaa Kiinassa tämän vuoden lopussa. Muille markkinoille ne saapuvat ensi vuoden alussa. Hintaa ei ole vielä kerrottu.

lenovo.com