HIFI2022-hifimessut palaavat jälleen perinteiseen ajankohtaansa  syyskuun alkuun eli tänä vuonna messut järjestetään 10.–11. syyskuuta. Ja paikkana tuttuun tapaan Helsingin Messukeskuksen SIIPI-kongressikeskus ja Holiday Inn Expo -hotelli.

Tämä vuoden messuilla isojen merkkien kamppailu komponenttipulan kanssa näkyy mm. AV-vahvistimien uutuustuotteiden vähyytenä. Esimerkiksi Denonilla ja Yamahalla ei ole messuilla mitään uutta, eikä Yamahaa nähdä messuilla ollenkaan.

Muiden tuoteryhmien osalta uutta on sitäkin enemmän ja tänä vuonna esillä useita todella kovan luokan highend-settejä. Esillä myös järeää kotiteatteria.

Tässä hieman ennakkomaistiaisia messujen tarjonnasta.


McIntosh – Hifistin päiväuni

McIntosh hämmästyttää aina, vaikka laitteet ovatkin pysyneet saman näköisinä jo ikuisuuden. Tämän vuoden messuilla esillä on muun muassa McIntoshin uusin ja paras hybridiesivahvistin C12000 sekä uunituore äänilähteiden lippulaiva MCD12000-da-muunnin/sacd-pyöritin. Ne esittäytyvät upeiden MC611-monopäätteiden seurana. MC611 on McIntoshin isoimpien mallien tapaan Quad-balansoitu ja sisältää tietysti vakuuttavan nipun vain McIntoshille tunnusomaisia tekniikoita, kuten Autoformer-kytkennän, joka poistaa vaihtelevien kaiutinkuormien tuomat haasteet paremman äänentoiston ja luotettavuuden kannalta. Paikalla on myös McIntoshin tuotespesialisti kertomassa lisää ja vastaamassa kysymyksiin. (Osasto K 214, Simex).


Messujen järeimmät

Avantgarde Acousticin upeat torvikaiuttimet ovat jo yksistään syy tulla messuille, kiinnosti hifi tai ei. Nyt siis on mahdollisuus tulla kuuntelemaan Avantgarden kaiuttimia. Eikä vain mitä tahansa, vaan kuunneltavana on Avantgarden uudet lippulaivat, vakuuttavan kokoiset ja näköiset TRIO G3:t kera kenties vieläkin vakuuttavimmilla Twin-Drive Spacehorn -bassoilla (187 000 euroa maksava setti!). TRIO G3:a pääsee kuuntelemaan perinteisellä vahvistimella sekä Avantgarden uudella sisäänrakennetulla iTron Current Drive -vahvistimella. Muusta elektroniikasta vastaavat Kora ja Bryston. (Osasto K 210, Tur-Pex)


KEF ja Cambridge Audio

Upeat KEF LS60 Wireless, EISA Awards 2022–2023 -voittajat kuunneltavissa Audiokaupan osastolla. Nehän ovat myös AVPlus-lehden mukaan aikamoiset kaiuttimet.
Audiokaupan osastolla on lisäksi luvattu olevan luonnollisesti myös Kef Reference 1 Metat ja Blade 2 Metat. Laitepuolelta pitäisi olla esillä muun muassa Cambridge Audion uusi Alva TT -levysoitin, joka on mielenkiintoinen ja rohkeakin yhdistelmä perinteistä ja uutta tekniikkaa. Tässä 1 800 euron hintaisessa levysoittimessa on jämäkkä runko, suoraveto, mc-äänirasia ja huippuluokan sisäänrakennettu riaa-esivahvistin yhdessä bluetooth aptx hd -lähettimen kanssa. Näin Alva TT siirtää musiikin langattomasti jopa 24-bit/48 kHz Hi-Res -laadulla hifilaitteistoon tai vaikka suoraan kuulokkeisiin. (Osasto K 209, Audiokauppa)


Uusi kuulokemerkki ja muutakin

Kuulokkeita löytyy monelta osastolta, mutta yhdet ehdottomasti tutustumisen arvoiset ovat Kruunuradion hotellin sviittiosastolla: nimittäin Dan Clark Audion uusi huippumalli Stealth (suositushinta 4 149 euroa). Kuulokkeiden kaveriksi tarvitaan tietenkin laadukas kuulokevahvistin, esimerkiksi Violectric DHA V380. Kuunneltavissa pitäisi oleman myös Violectricin muita malleja aina AVPlussan testissäkin erinomaiseksi todetusta Violectric Chronos -mobiili-dac-vahvistimesta lähtien. Sekä tietenkin Gradon kuulokkeet. (Osasto H 401 sviitti, Kruunuradio)


Laatumerkkejä Italiasta

Mapitare-Electronics on kertonut esittelevänsä osastollaan perinteisesti korkealaatuisia tuotteita suoraan Italiasta. Tänä vuonna Bassocontinuon, Norman, Pathoksen ja Rossofiorentinon lisäksi esillä pitäisi olla Mapitaren uusin edustus Aqua Acoustic Italiasta. Aqua Acoustic on laadukkaiden  striimereiden ja DAC:ien valmistaja. Setityksen on ilmoitettu koostuvan Aqua Acousticin LinQ-stiimeristä ja La Scala MKII Optologic -da-muuntimesta, Norma Audion REVO DS-1 -cd-soittimesta ja niin ikään Norma Audio REVO IPA-70B -integroidusta vahvistimesta. Sekä vaihtoehtoisena vahvistuksena Pathos Acoustics INCONTROL MKII -etuvahvistin ja InPower MK2 -monopäätevahvistimet. Ja kaiuttimina upeat Rossofiorentinon Fiesole s2 -jalustakaiuttimet. Laitetelineet: Bassocontinuo Revolution AEON 2.0 ja Airoline F1. (Osasto H 403, Mabitare Electronics)


Mark Levinson ja JBL legendaariset 4339 studiomonitorit

Mark Levinson on eittämättä eräs tunnetuimmista raskaan sarjan hifimerkeistä. Sen historia juontaa aina vuoteen 1972 saakka, ja laitteiden tyyli ja mallimerkinnät ovat pysyneet tunnistettavina siitä saakka. Messuilla on nyt kuunneltavissa Series 5000 -mallistosta Nro. 5101 -integroitu vahvistin, 5010-verkko/sacd-soitinyhdistelmä sekä 5105-levysoitin. Kaiuttimina hifipiireissä yleistyvät studiomonitorit. Nyt 1,5-tuuman kompressiodiskantilla ja suurella torvella sekä 12 tuuman bassokeskiäänellä varustetut JBL 4349:t. (Osasto H 501, Mark Levinson/Harman Luxury).


Messujen laajin äänikuva?

Messujen varmaankin erikoisinta kaiutintekniikkaa edustaa German Physiksin upeat ympärisäteilevät kaiuttimet. Niiden luoma kuuntelijan ympäröivä äänimaailma ja tila on koettava itse. Musiikkilähteenä kaiuttimien kanssa palvelee japanilaisen Melcon ensiluokkainen N1-musiikkikirjasto sekä tottakai myös Qobuz-striimiä sekä muutamat cd-levytkin. Setin kruunaa legendaarisen Siltechin kaapelointi. (Osasto K 214, Simex).


Gradient Suite 601

Ei sen sentään uusi malli, mutta aikansa legenda, Gradient, ylläpitää perinteitään ansiokkaasti. Nyt upea Revolution-sarja on nyt täydentynyt uudella passiivisella R-5-mallilla. Hallitun suuntaavuuden ja erikseen käännettävien ala- ja yläosan ansiosta kaiuttimet ovat äärimmäisen tunteettomia huoneen vaikutukselle. Kaiuttimet kuunneltavissa lähes eksklusiivisesti Gradientin 6. kerroksen sviitissä H 601.


Uusi highend-tason kaiutinmerkki

Messuilla on esillä myös kokonaan uusi highend-kaiutinmerkki Perlisten (4 500–18 000 euroa). Yritys on perustettu Yhdysvalloissa jo 2016, mutta Pohjoismaissa merkki on uusi. Kotimaassaan kaiuttimet ovat saaneet hyviä arvosteluita, joten odotukset ovat korkealla. Perlisten on saanut juuri EISA Awards 2022–2023 -palkinnon koko S-sarjan mallistolle ja erikseen myös D215s-subwooferille. Kaiuttimet sisältävät uniikkeja ratkaisuja muun muassa diskanttien osalta. (Osasto K 209, Audiokauppa)


Kotiteatterielämyksiä

Messuilla on tarjolla myös isoa kuvaa ja ääntä kotiteatteriharrastajille tai kotiteatteria suunnitteleville. Kotiteatterien johtava asiantuntija Ideaali Tec toteuttaa messuille järeän kotiteatterijärjestelmän. Osastolla Sony- ja DreamVision-projektorit sekä ScreenExcellencen premium-luokan akustisesti läpäisevät valkokankaat ja Sonitus Acousticsin akustiikkatuotteet. Äänentoistoa edustaa legendaarisen MK Soundin kaiuttimet, joilla on miksattu lukuisia menestyselokuvia, tv-sarjoja ja musiikkialbumeita. MK Soundin kaiuttimia löytyykin monilta Hollywoodin studioilta, muun muassa Sony Pictures, Disney, WB, Paramount ja niin edelleen. (Osasto K 217, Ideaali Tec)


Vinyyliä tottakai

Myös vinyylin ystäville messuilla on runsaasti tarjontaa. Esimerkiksi Mobile Fidelity Sound Labin eli MoFi:n UltraDeck+M, joka on paitsi mainio levysoitin myös täydellinen kaapelit kiinni ja menoksi -tyyppinen ratkaisu vinyylien kuunteluun. Kyseessä on valmis paketti, joka toimitetaan laadukkaalla MoFi MasterTracker -mm-äänirasialla. MoFi käyttää soittimissaan omaa Ultra-äänivartta. Tämä 10 tuuman pituinen, USA:ssa valmistettu äänivarsi käyttää kuulalaakereita sekä vertikaali- että horisontaaliakseleilla, ja sen sisällä kulkee huippulaadukkaat Cardaksen valmistamat kaapelit. Runkona on “Constrained layer dampening” -runko, jossa kolme alumiinilevyä on varovasti yhdistetty mdf-runkoon lisäämään massaa ja poistamaan haitallisia värähtelyjä. (Osasto H 401 sviitti, Kruunuradio).


Japani kohtaa Saksan

Kruunuradio on luvannut tuoda messuille edustamistaan Audio Physicin upeista kaiuttimista ainakin mallit Spark ja Codex. Niitä ohjaamassa on ilmeisesti perinteikkään japanilaisen highend-merkin, Accuphasen vahvistimet: integroitu Accuphase E-380 sekä C-2150-etuvahvistin ja A-48-päätevahvistin. Etupäässä Aurelicin verkkosoitin ja Mofin vinyyliplatta. Kaapeleina Ricable Italiasta. (Osasto H 401 sviitti, Kruunuradio).


Hybridi D-luokassa ja nauhoilla

Slovakialainen Canor on tunnettu muun muassa hybridi-integroiduista vahvistimistaan – eli etuasteessa putket, pääteaste trankuilla. Uutuusmallissa AI 2.10 on putkietuaste ja d-luokan pääteaste, upea “vanha kohtaa uuden” -liitto. Tämä kannattaa käydä ehdottomasti kuuntelemassa. Kaiuttimina Saksalaisen audio-osaamisen “kompaktit” Fink Team KIM:it. Tällä hotellin 3. kerroksen osastolla myös Isotek, TelluriumQ, Artnovion, Konto ja Bassan. (Osastot H 307).


Kattavasti kuulokkeita

Messuilla pitäisi olla todella runsas kattaus kuulokkeita aina parista sadasta 5000 euroon saakka. Hifimanilta kuunneltavissa muun muassa uusi suljettu Hifiman Sundara Closed-Back. Ja tottakai monia muitakin. Messuilla myös iFi Audion laaja mallisto kuulokevahvistimia ja da-muuntimia alkaen aina 99 eurosta ylöspäin. (Osastot A 07 ja  K 210, Tur-Pex). Niin ikään Meze Audiolta laaja mallisto aina huippumalleja myöden.


Järeää kalustoa koko rahalla

MR Hifi on luvannut tuoda messuille upean kokonaisuuden, jonka pääroolissa ovat legendaarisen brittimerkki PMC:n BB5 SE:t. Kyseessä ovat ehkä maailman suurimmat ja kalleimmat jalustakaiuttimet 15 tuuman bassolla ja 87 kilogramman massalla, hinta 41.995 euroa/pari. Vahvistimina Brystonin lippulaivamonopäätteet (á 1 000 Wrms ja 14.190 euroa) sekä uusi reference-etunen Bryston BR20 (7.500 euroa). Äänilähteenä vain ja ainoastaan vinyyli a´la Rega Planar 10 + Rega Alpheta 3 -rasia (6.299 euroa). Kaiutinkaapeleina setissä Cardas Clear Reflectionit erikoisellaTriWire-kytkennällä (2.300 euroa). (Osasto K218, MRHifi)


Focal Utopiaa Naimin kanssa

Naimin ja Focalin huoneessa kuullaan joko Naimin raskasta 500-sarjaa tai mahdollisesti jopa parasta Statement-lippulaivavahvistinta yhdessä Focalin Sopra- ja Utopia-malliston kaiuttimien kanssa. Naim on vahvistimiensa ohella ansioitunut myös verkkomusiikkisoittimien saralla. Messuilla on sekä Naimin että Focalin edustajat kertomaan soitettavista laitteista ja merkkien kehitystyöstä. (Osasto K 215, Simex)


Upeat verkkosoittimet

Aurelicin verkkosoittimet ovat saaneet maailmalla osakseen runsaasti hehkutusta. Nyt ne ovat esillä kokeiltavissa ja kuunneltavana myös messuilla. (Osasto H 401 sviitti, Kruunuradio)


Tarvikkeita totta kai

Messuilla on totta kai esillä myös runsaasti oheistarvikkeita: kaapeleita, virtajohtoja, liittimiä, laitetelineitä, kaiutinjalustoja, virtablokkeja/-jakajia, suodattimia ja niin edelleen. Kuvassa Furutechin tuotteita. (Osastot A 07 ja  K 210, Tur-Pex)


Äänen se viimeinen silaus?

IsoAcousticsin Gaia -vaimentimet ovat herättäneen runsaasti keskustelua. AVPlus-lehtikin ne testasi ja myös skeptisyydestään tunnettu päätoimittaja jäi kovasti pohtimaan asiaa. Kyllähän niillä vaikutusta kuulosti olevan. Ja nyt siis messuillekin on lupailtu demoa. (Osasto H 401 sviitti, Kruunuradio)


Ja totta kai levyostoksille

Messuilla tuttuun tyyliin myynnissä on myös äänitteitä, cd-levyjä ja etenkin vinyylilevyjä. Myyntiin on luvattu yli 3000 levyn valikoima, ja mukana on myös harvinaisuuksia. (Osasto A 03/04, VinylMusic)


HIFI2022 -hifimessut 10.-11. syyskuuta
Helsingin Messukeskuksen SIIPI-kongressitilat ja Holiday Inn Expo -hotelli

Lisätietoja: Hifimessut.fi