Toneaudio on testannut McIntoshin MC1,2KW-päätevahvistimen. Kyseessä on monoblokki, eli stereotoistoa halajavien täytyy hankkia niitä kaksi. Hinta on Suomessa 18 600 euroa eli huomattavasti maltillisempi kuin järeämmän isoveljen MC2KW:n 55 400 euroa.

Kuten nimi vihjaa, vahvistin pystyy 1 200 watin jatkuvaan tehoon. Raskasta sarjaa vahvistin on myös käytännössä, sillä se painaa vajaan 70 kiloa. Lihasvoiman lisäksi tarvitaan runsaasti virtaa. Mieluiten vahvistinta kohden olisi oma 16 ampeerin sulake, jos vahvistinta halutaan soittaa myös kovemmilla äänenvoimakkuuksilla.

Etupaneelia koristavat McIntoshin tutut siniset mittarit. Takana taas on xlr- ja rca-tulot ja 12 voltin herätevirtaliitännät. Valmistajalle tavalliseen tapaan sama teho on saatavilla sekä kahden, neljän että kahdeksan ohmin kuormalla, kiitos autoformerin. Jokaiselle näistä impedansseista on oma kaiutinlähtönsä. Tone Audio antaa hieman moitetta pienistä kaiutinliitännöistä, jotka ovat lähellä toisiaan.

Muuten arvioijalla ei ole juuri mukisemista. Mittavat tehovarat auttavat toistamaan laajan dynaamisen alueen, mikä auttaa osaltaan virittäytymään tunnelmaan, kuunteli sitten poppia tai klassista musiikkia. Kokonaissoundi ei ole arvion mukaa steriili vaan siinä on annos lämpöä ja täyteläisyyttä.

Tuhdisti sovitetut äänitteetkin toistuvat Tone Audion mukaan muuttumatta mutaiseksi tai kadottamatta fokustaan, sillä ääni ei säröydy ja kompressoidu niin helposti kuin pienemmillä vahvistimilla. Erityisesti McIntosh loistaa vaikeakuormaisilla ja paljon tehoja vaativilla kaiuttimilla kuten Magnepan 1.6:lla. Kuumenemisongelmaa ei ole kovemmillakaan tehoilla soitettaessa.

Tone Audion arvio löytyy täältä.

www.mcintoshlabs.com

neby.fi