Motorola esitteli IFA-messuilla uuden One-älypuhelimen. Se on nimensä mukaisesti osa Android One -ohjelmaa, joka tarjoaa puhtaan Android-kokemuksen, käyttöjärjestelmäpäivitykset kahdeksi vuodeksi ja tietoturvapäivitykset kolmeksi vuodeksi. Esimerkiksi uuden Android 9 Pie -päivitysten luvataan saapuvan Onelle valmistajan ensimmäisten puhelinmallien joukossa.

Lähes reunukseton ips-näyttö on varustettu lovella ja on kooltaan 5,9 tuumaa. Sen tarkkuus on HD+-luokkaa eli 720 x 1520 pikseliä. Kuvasuhde on 19:9. Rakenteeltaan puhelin on metallia ja lasia. Puhelimessa on siis lippulaivamallin tuntua, vaikka se onkin keskihintaluokkaa.

Takana on kaksoiskamera, jonka pääkamerassa on 13 megapikselin kenno ja f/2,0-kokoinen aukko. Apukamerassa taas on kahden megapikselin kenno ja f/2,4-kokoinen aukko. Etukamerassa puolestaan on kahdeksan megapikseliä. Kamerat tukevat myös Google Lens -tekoälytoimintoa, jota voi käyttää esimerkiksi kasvien tunnistamiseen. Puhelimen takaosassa on kameroiden ohella sormenjälkilukija.

Järjestelmäpiirinä on jo 2,5 vuotta sitten julkaistu Snapdragon 625. Puhelimen ram-muisti on kooltaan neljä gigatavua ja sisäinen tallennustila 64 gigatavua. Lisätilaa saa halutessaan microSD-muistikortilla. Akku on kapasiteetiltaan 3 000 milliampeerituntia. TurboPower-pikalatauksen ansiosta puhelimeen pystyy saamaan 20 minuutissa kuuden tunnin käyttöaikaa. Latausliitäntä on usb-c-tyyppinen.

Hintaa Motorola Onella on 299 euroa. Lisäksi esiteltiin järeämpi One Power -malli, mutta se ei tule myyntiin Suomessa.

www.motorola.com