AOSMark-sivusto on listannut järjestykseen Android-puhelinvalmistajien päivitysahkeruuden. Sivusto on käyttänyt laskelmissaan valmistajien puhelimiinsa tarjoamien suurempien käyttöjärjestelmäpäivitysten keskiarvoa.

Jos puhelin on saanut esimerkiksi Android 8 Oreon, Android 8.1 Oreon ja Android 9 Pien, se saa kolme pistettä. Päivitysten nopeudella ja kuukausittaisilla tietoturvapäivityksellä ei ole vaikutusta pisteytykseen. Ei myöskään pienemmillä versionumeroilla, kuten päivityksellä versiosta 7.1.0 versioon 7.1.1.

Kuten arvata saattaa, kärjessä on Google, joka omistaa koko Android-käyttöjärjestelmän. Se on tarjonnut puhelimiinsa keskimäärin 3,8 päivitystä. Yhtiön puhelimia ei kuitenkaan ole saatavilla laajasti Suomessa. Toisena tulee suomalaisten suosikkivalmistaja OnePlus, joka on tarjonnut keskimäärin 2,75 päivitystä. Nokian puhelimista vastaava HMD Globalin yltää kolmannelle sijalle 1,82 päivityksellä.

Se on hyvä saavutus, sillä Nokia on julkaissut vuosittain huomattavasti laajemman kattauksen puhelimia kuin Google ja OnePlus. Lisäksi Nokia on panostanut tänä vuonna Android One -ohjelmaan, joten uusia päivityksiä on luvassa jatkossa tiiviimmin. Neljäntenä on myös laajahkolla mallistolla liikkeellä oleva valmistaja Sony 1,63 päivityksellä.

Koko listaus löytyy AOSMark-sivulta.