LG:n on vahvistanut seuraavan lippulaivapuhelimensa nimen ja julkaisuajankohdan. Puhelin jatkaa kuin jatkaakin tuttua G-sarjaa ja on nimeltään G7 ThinQ. Alkuvuodesta liikkui huhuja, että yhtiö olisi aikeissa muuttaa mallisarjan nimeä, mutta niin ei ainakaan nyt tapahdu.

Julkistus tapahtuu jo alle kuukauden päästä eli 2. toukokuuta New Yorkin aikaa ja 3. toukokuuta Soulin aikaa. CES 2018 -tapahtumassa esiteltiin ThinQ-brändi, joka kokoaa yhteen LG:n tekoälylaitteet puhelimista pesukoneisiin. MWC-tapahtumassa esiteltiin toinen huippumalli V30S ThinQ, jossa tekoälyyn on panostettu erityisesti kameran ominaisuuksissa. Samaa voinee odottaa myös G7 ThinQiltä.

Kilpailu parhaasta kamerasta käy lippulaivaluokassa kuumana. Samsung esitteli f/1,5-aukolla varustetun S9-puhelimensa, joka siis päihitti LG:n viimesyksyisen V30-mallin valovoimassa. Huawei taas julkisti peräti 40 megapikselin kennolla ja kolmoiskameralla varustetun P20-mallinsa. Nähtäväksi jää myös, tuleeko G7-malliin 960 fps -nopeudella toimivat hidastukset videopuolelle, kuten Samsungissa ja Sonyn XZ2-mallissa.

Lopulliset tekniset tiedot selviävät julkistusvaiheessa, mutta G7 ThinQ:issä ounastellaan olevan järjestelmäpiirinä Qualcommin tämänhetkinen huippumalli Snapdragon 845, joka nähdään monissa muissakin Android-lippulaivamalleissa. On myös ounasteltu kahta eri näyttötekniikalla varustettua varianttia: LCD ja OLED.