Olympus on julkistanut uuden version suositusta aloittelijoiden peilittömästä järjestelmäkamerastaan. PEN E-PL9 on edeltäjiensä tapaan kompakti micro four thirds -järjestelmää käyttävä kamera. Ulkonäkö on nyt edeltäjääkin retrompi.

Ominaisuuksiltaan se on varsin vakavasti otettava. Uutuusmalli on saanut sisäänrakennetun salaman sekä 4k-videokuvaustoiminnon 30 ruudun sekuntivauhdilla. Tarkennuspisteitä on nyt 121, kun edellisessä niitä oli 81. Taidesuotimia on tullut yksi lisää, nimeltään ”Instant Film”. Lisäksi kuvien bluetooth-siirto kamerasta puhelimeen toimii myös kameran ollessa suljettuna.

Kamerassa on selfie-tila, joka käynistyy automaattisesti, kun kosketusnäyttö taitetaan alas. Bluetoothin lisäksi kuvat pystyy siirtämään puhelimeen myös langattoman verkkoyhteyden välityksellä. Tuttuun tapaan kamerassa on Live-esikatselu, jonka avulla voi seurata taidesuotimien vaikutuksia reaaliajassa.

Kamera tulee myyntiin maaliskuussa. Saatavilla on tavalliseen tapaan myös erilaisia varusteita kuten olka- ja käsihihnoja ja laukkuja.

Kenno: 17.3 x 13 mm CMOS, 16 megapikseliä
Kuvanvakain: kuvanvakain kennossa
Herkkyys: ISO 200 – 25600
Suljinajat: 1/4000 – 60 s + bulb, 1/250 X-sync
Sarjakuva: 8,6 fps (20 RAW-kuvaa)
Videokuva: 1920×1080@30p, H.264 AVC, stereo PCM
Langaton TTL-orjasalamaohjaus mukana tulevalla salamalla
Wifi: sisäänrakennettu WiFi
Bluetooth: Kyllä
Muistikortti: SD(HC/XC) -korttipaikka
Näyttö: 7.6 cm kääntyvä LCD, 1037k
HDMI: HDMImicro -liitäntä (D)
Mitat: 117,1 x 68,3 x 38,4 mm
Paino: 374 g CIPA

www.olympus.fi