AV-alan jätti Sound United on hankkinut omistukseensa Onkyon ja Pioneerin. Japanilaisbrändit liittyvät siis Denonin, Marantzin, Polk Audion, Classén, Definitive Technologyn ja Boston Acousticsin kanssa samaan konserniin.

Jotain kaupan kokoluokasta etenkin kotiteatteripuolella kertoo se, että viimeisimmän numeromme AV-viritinvahvistinvertailun viidestä vahvistimesta neljä on jatkossa saman konsernin tuotteita. Viisikosta ainoastaan Yamaha jatkaa omillaan.

Nähtäväksi jää, millä tavoin kauppa vaikuttaa merkkeihin pidemmän päälle. Liittyvätkö Pioneer ja Onkyo jatkossa HEOS-monihuone- ja verkkotoistoalustan käyttäjiksi vai jatkaako uusi omistaja yhtiöiden oman FlareConnectin kehittämistä? Mahdotonta ei olisi sekään, että kummatkin vaihtoehdot olisivat toistaiseksi saatavilla, sillä monet viritinvahvistimet ovat viime vuosina sisältäneet useampiakin monihuonejärjestelmiä.

Epäilemättä konsernin brändit kuitenkin tulevat jatkossa jakamaan kehitys- ja valmistusresursseja, joten laitteet luultavimmin tulevat muistuttamaan nykyistä enemmän toisiaan.