Älypuhelimella otettujen kuvien käsittelyyn on satoja sovelluksia, mutta mikä niistä on hyvä ja toimiva?

Teksti: Matti Sulanto / Kuvat ja ruutukaappaukset: Matti Sulanto
Julkaistu AVPlus-lehdessä 9–10/2017.

Lähes jokainen valokuvaa puhelinkameralla, ja monelle se on ainoa kuvausväline – eikä ihme, sillä mobiilikamerat ovat todella hyviä nykyään. Kuvia halutaan jakaa sosiaalisessa mediassa, mutta ennen sitä pieni terästys voi olla paikallaan. Siihen tarvitaan erillinen sovellus, mutta mikä niistä sadoista olisi sopiva?
Suosituissa kuvien jakopalveluissa on valmiita suodattimia, joilla kuvan ilmettä voi muuttaa helposti, mutta ne myös kuluvat loppuun nopeasti, koska ne tekevät aina samanlaista jälkeä. Puhelimille on runsaasti kuvankäsittelysovelluksia, joista osa sopii melko vaativaankin käsittelyyn eikä edes maksa mitään. Läheskään kaikki kuvaajat eivät halua tehdä varsinaista kuvankäsittelyä. Osa haluaa päästä mahdollisimman helpolla, ja heillekin on vaihtoehtoja, joissa parilla sormen näpäytyksellä kuvaan saa lisää särmää.
Parhailla sovelluksilla voi tehdä melkein Photoshopin veroista käsittelyä, mutta tarkka värinhallinta, kuvakollaasien teko ja muu raskas käsittely pitää jättää tietokonesovelluksille. Prosessoritehojen puolesta puhelimilla voisi tehdä enemmänkin, mutta pelkästään kosketuksella toimiva käyttöliittymä ja suhteellisen pieni näyttö eivät sovi ihan kaikkeen kuvamuokkaukseen.
Tässä muutamia hyväksi todettuja kuvankäsittelysovelluksia puhelimelle. Sovelluskaupoista löytyy vaikka kuinka monta muutakin sovellusta samoihin tehtäviin, mutta näillä pääsee alkuun. Kaikki esitellyt ovat saatavana sekä Android- että iOS-laitteille, mutta ominaisuudet saattavat vaihdella hieman käyttöjärjestelmien välillä.


Snapseed

Google osti Snapseedin vuonna 2012, jonka jälkeen se on ollut ilmainen. Snapseed on todella monipuolinen kuvankäsittelysovellus, ja se osaa käsitellä myös raakakuvia, mikä miellyttää pitkälle edenneitä kuvausharrastajia ja ammattilaisia. Sovelluksella voi käyttää kameraa tai avata jo otettuja kuvia.
Kuvan perussäädöt ovat monipuoliset, käyttöliittymä selkeä ja kuvaa voi halutessaan tarkastella myös suurennettuna, mikä helpottaa tarkkaa työskentelyä. Kuvan osa-alueiden muokkaus on mahdollista samoin kuin tekstin asettelu kuvan päälle sekä erilaiset kuvakehykset. Mukana on myös tuplavalotus, jossa kaksi kuvaa voi asettaa päällekkäin ja kuvien kokoa sekä valoisuutta voi säätää. Valmiitakin suodattimia on heille, jotka eivät halua enempiä säädellä.
Snapseed sopii hyvin kaikille kuvaajille mutta erityisesti niille, jotka haluavat itse muokata kuvansa. Vaikka valmiita suodattimia on, niin pelkästään niitä käyttämällä ominaisuudet menevät osittain hukkaan. Snapseed on ilmainen, ohjelman sisäisiä ostoksia ei ole eikä rekisteröintiä tai tiliä tarvita. Käyttäminen on mukavaa, koska sovellus ei koko ajan muistuta siitä, mitä kaikkea lisää saat maksamalla.

Snapseed Google PlayssäApp Storessa


 

Lightroom CC

Viime syksyn uudistuksen yhteydessä Adobe jakoi Lightroomin kahdeksi tuotteeksi, joista kevyempi Lightroom CC sopii puhelinkuvaajalle ja Classic CC heille, jotka käyttävät muitakin kameroita ja tulostavat kuvia.
Ominaisuuksiltaan Lightroom CC on monipuolinen ja käyttöliittymä erittäin selkeä. Kuvatiedostojen arkistointi ja sen hallinta ovat LR:n vahvuuksia, mutta kuvankäsittelyominaisuudet ovat myös monipuoliset. Lightroomilla voi käyttää kameraa tai tuoda siihen jo otettuja kuvia. Myös raakakuvat käyvät. Jos samalla käyttäjätunnuksella on useitalaitteita, niin kuvat voi synkronoida laitteiden välillä, jolloin samat kuvat ovat näkyvissä ja muokattavissa esimerkiksi tabletilla ja puhelimella.
Lightroom CC:lla onnistuu sävyjen ja värien säätö koko kuva-alalta, mutta myös kuvan osien säätö on mahdollista. Työkalut ovat monipuoliset, ja on

 vaikea kuvitella jotain sellaista mitä ei saisi Lightroomilla tehtyä. Myös valmiita suotimia löytyy. Kuvien yhdistely ja roskien poisto eivät kuitenkaan kuulu ominaisuuksiin. Jos kuvat on synkronoitu useille laitteille, niin tehdyt muutokset päivittyvät kaikkiin laitteisiin. 

Lightroom CC on monipuolinen, ja esimerkiksi kuvan osa-alueiden säätö on mahdollista. Ruutukaappaus Android-laitteesta.

Lightroom CC on maksullinen, ja hinnoittelu alkaa 12,39 euron kuukausimaksusta, johon kuuluu tietokonesovellus ja yksi teratavu pilvitilaa. Tietokonesovellus on Lightroom CC, joka ei ole sama kuin monen ammattilaisenkin käyttämä Lightroom Classic CC, vaan sen yksinkertaisempi versio.
Lightroom CC kiinnostanee eniten heitä, joilla jo joku Adobe Creative Cloud -tuote käytössä, koska esimerkiksi valokuvausjäsenyyspakettiin kuuluu Lightroom CC. Sovellus on erittäin hyvä ja monipuolinen, mutta reilun 12 euron kuukausimaksu asettaa CC:n tiukkaan kilpailutilanteeseen. Vaikka hintaan kuuluukin tietokonesovellus ja pilvitilaa, niin tavallista peruskuvaajaa tuon hintainen kuukausimaksu ei luultavasti houkuta. Monella puhelinkäyttäjällä on jo pilvitallennustilaa Applen tai Googlen muodossa, ja hyviä ilmaisiakin kuvanmuokkausappeja on.

Adobe Lightroom CC Google PlayssäApp Storessa


VSCO

VSCO tuli ensin tunnetuksi erilaisia filmejä jäljittelevistä suodattimistaan, mutta nykyinen, jo 37. versio, on monipuolinen kamera- ja kuvankäsittelysovellus. Kuviaan voi myös jakaa Instagramin tapaan muille VSCO-käyttäjille, mutta seuraajia ja tykkäyksiä ei näytetä, koska valmistajan mukaan kauniit kuvat ovat tärkeämpiä kuin sosiaalinen painoarvo.
Sovellus tukee raakakuvia, ja kuvankäsittelyominaisuudet ovat laajat sisältäen kaiken tarpeellisen sävyjen ja värien muokkaukseen. Valmiita suotimia on mukana kymmenen, mutta maksamalla suotimia voi hankkia lisää. Käyttöliittymä on miellyttävän selkeä ja yksinkertaisen näköinen.

VSCO:n käyttöliittymä on siisti ja säätimet monipuoliset. Ruutukaappaus iOS-laitteesta.

VSCO on monen ammattilaisen suosima mutta sopii kaikille käyttäjille. Lisäksi VSCO:n kuvien jako on kiinnostava, kun somen lieveilmiöt puuttuvat. Kuviin voi keskittyä, ja niitä katselee ihan eri silmällä, kun kommentit ja tykkäykset puuttuvat. Sovellus on ilmainen mutta muistuttelee käytössä, että lisäherkkuja saa rahalla. Ajan myötä tulee varmasti ostettua jotain lisää.

VSCO Google PlayssäApp Storessa


Aviary

Aviary kuuluu graafisen alan jättiläisen Adoben tuotevalikoimaan. Sovellus sisältää monia somekäyttäjiä kiinnostavia ominaisuuksia, kuten kuvan päälle laitettavat tarrat, kuvan päälle piirtämisen, erilaiset kuvamaskit ja meemit. Valmiita suotimia on 12, mutta kuvien sävyjä ja värejä voi muokata erillisillä säätimilläkin. Kehyksiä ja maskeja voi käyttää, mutta niitä varten pitää asentaa lisäosat, jotka tosin ovat maksuttomia. Aviarylla voi käyttää kameraa tai avata jo otettuja kuvia muokkausta varten.
Aviary sopii hyvin tavalliselle näppäilijälle, mutta muokkausominaisuudet ovat kuitenkin laajat. Tiettyä kohderyhmää varmasti kiinnostaa erityisesti mahdollisuus hauskoihin kehyksiin, tarroihin sekä muuhun, mitä kuvien päälle voi lisäillä. Rekisteröitymällä saa Adobe ID:n, minkä jälkeen kuviaan voi jakaa muille Aviary-käyttäjille.

Aviaryssa on monta valmista suodinta mutta myös hyvät säätimet. Ruutukaappaus iOS-laitteesta.

Aviary on ilmainen, mutta ohjelmassa on sisäisiä ostoja, joita ei kuitenkaan työnnetä silmille aggressiivisesti. Sunnuntaikuvaajalle Aviary on paljon houkuttavampi kuin saman valmistajan Lightroom CC, koska rahoistaan ei tarvitse luopua.

Photo Editor by Aviary Google PlayssäApp Storessa


Repix

Repix on kuvanmuokkausominaisuuksiltaan aika pelkistetty, sillä esimerkiksi sävynsäätöön on vain kirkkaus ja kontrasti mutta vaaleita ja tummia sävyjä ei voi erikseen säätää. Erilaisia suotimia sen sijaan on runsaasti, ja siksi sovellus sopii yksinkertaista työnkulkua suosivalle kuvaajalle. Kuviin voi myös maalata tehosteita, joita on 13 erilaista ja lisää voi ostaa. Jos valmiit suotimet, kehykset ja tehosteiden lisäys kuviin kiinnostaa, niin Repixillä saa paljon aikaan. Käyttöliittymä on helppo oppia, ja toiminta on loogista.

Aviaryssa on monta valmista suodinta mutta myös hyvät säätimet. Ruutukaappaus iOS-laitteesta.

Repix sopii parhaiten kuvaajille, joita kiinnostaa helppo työskentely valmiiden suotimien ja tehosteiden avulla eikä varsinainen kuvan värien ja sävyjen hienosäätö innosta. Sovellus on ilmainen, mutta ohjelmassa on sisäisiä ostoja, joita tyrkytetään niin, että se tuppaa häiritsemään käyttöäkin.

Repix Google Playssä / App Storessa

Kuvattu HTC U11 -puhelimella ja säädelty Lightroom CC:lla.

Kuvattu HTC U11 -puhelimella ja säädelty Lightroom CC:lla.

Kuvattu iPhone SE -puhelimella ja säädelty Lightroom CC:lla.

Kuvattu HTC U11 -puhelimella ja säädelty Lightroom CC:lla.