Foobar2000-musiikkisovellus on saapunut ladattavaksi Windows 10:n sovelluskauppaan. Alkujaan etenkin WinAmpia ja Windows Media Playeriä kevyempänä vaihtoehtona profiloitunut ilmaissoitin on vakiinnuttanut asemansa reilun 15 vuoden aikana.

Yksi Foobar2000:n eduista on myös monipuolinen muokattavuus esimerkiksi ulkoasumuutoksilla. Se on Windows-kaupan versiossa perusversiota rajoitetumpaa, sillä Windows Store ei tue lisäosia, mutta parhaillaan kehittäjä työskentelee niiden saamiseksi mukaan.

Toinen hyvä ominaisuus eli muokattavat näppäinoikotiet ovat mukana, samoin esimerkiksi aukoton toisto ja kehittynyt tägien muokkaus. Sovelluksella pystyy soittamaan seuraavia tiedostomuotoja: mp3, mp4/m4a, cd-levyt, wma, Vorbis, Opus, flac, WavPack, wav, aiff ja Musepack.

Windows Storessa Foobar2000 löytyy täältä.

www.foobar2000.org