Philips on esitellyt uudet Fidelio T1 -vastamelukuulokkeet. Ne ovat malliltaan täyslangattomat ja kuuluvat yhtiön hifi-malliston lippulaivabrändin Fidelion alle.

Aktiivista vastamelutoimintoa varten kummassakin kuulokkeessa on kolme mikrofonia. Sovelluksen kautta pystyy säätämään toiminnon tehoa ja mukauttamaan kosketustoimintoja. Infrapuna-anturin ansiosta kuulokkeet lopettavat toiston automaattisesti, kun ne ottaa pois korvista. Kumpaakin kuuloketta voi käyttää yksistään monona.

Akunkestoa luvataan vastamelutoiminnon kanssa kertalatauksella yhdeksän tuntia, ja latauskotelon kanssa kaikkiaan 25 tuntia. Jos vastamelutoiminto ei ole käytössä, akun luvataan kestävän 13 tuntia ja latauskotelon voimin kaikkiaan 35 tuntia. 15 minuutin pikalatauksella voi tarvittaessa saada lisävirtaa tunnin kuunteluun.

Bluetooth on tuoreinta 5.2-versiota ja se tukee korkearesoluutioista LDAC-koodekkia. Lisäksi Fidelio T1 -kuulokkeet ovat IPX4-tasoisesti roiskevedenkestävät. Materiaalina kuulokkeiden rungossa on käytetty harjattua metallia, ja latauskotelo on viimeistelty Muirhead-nahkaisilla yksityiskohdilla.

Kuulokkeissa on bassotaajuuksista huolehtivien 10 millimetrin dynaamisten elementtien lisäksi balanced armature -tyyppiset elementit keski- ja ylätaajuuksia varten. Mukana tulee kuutta eri kokoa silikonisia korvasovittimia ja kolmen kokoisia muistivaahtoisia sovittimia.

Hintaa ja tarkempaa tietoa saatavuudesta ei ole vielä julkistettu.

www.philips.fi