Oululaisen Taipuun isot massiivipuukaiuttimet ovat vakuuttaneet kuulijansa kaikkialla, ja nyt samaan pyrkii huomattavasti kompaktimpi Kero.

Teksti: Heikki Kivelä
Kuvat: Valmistaja & Teppo Hirvikunnas

Suomalaisen hifin ystävät ovat tienneet Taipuu Speakersin jo reilun neljän vuoden ajan. Oululaisvalmistaja nimittäin debytoi syksyn 2017 hifimessuilla tuolloin melko jykevällä kolmitiekaiuttimellaan, joka sai pian jatkoa yhtä kookkaasta nelitiemallista. Lisäksi valmistajan arsenaaliin kuuluu highend-tason aktiivinen kaksitiekaiutinpari sekä tuorein, maltillisemman kokoinen kaksitie-jalustamalli Kero.
Moni asia on kohdillaan Taipuu-kaiuttimista puhuttaessa. Eikä suotta, sillä suomalaisen kaiutinvalmistusperinteen asettama laatutason rima on melko korkealla. Jotta sen ylittää, täytyy olla paitsi osaamista myös näkemystä. Taipuun taustalla on jo vuonna 2011 aloittanut kolmen tekijän porukka, joka erikoistui alkutaipaleellaan artesaanitason massiivipuisten tilaustöiden tekemiseen. Tällä saralla kertyneet tiedot ja taidot näkyvät ja myös kuuluvat Taipuun kaiutinvalmistuksessa.

Eräs huomionarvoisimmista seikoista isompien Taipuu-kaiuttimien kohdalla on aidosta massiivipuusta valmistetut kotelot, jotka tehdään kokonaan käsityönä firman tehtaalla Kempeleessä. Valmistajan itsensä mukaan valittu toteutustapa tuottaa luonnollisen ja avoimen äänen, joka pystyy välittämään kuulijalle musiikin täyden dynamiikan.

Koteloiden suunnittelusta ja valmistuksesta vastaa oululainen puuseppä Seppo Paldanius, jolla on pitkä kokemus huippulaadukkaista ja kestävistä massiivipuuratkaisuista. Hän on valikoinut kaiutinkoteloissa käytettävän materiaalin ammattitaidolla, jopa puunsyyn tarkkuudella, jotta lopputulos olisi myös visuaalisesti täydellinen.

Taipuun kaiuttimien onkin kuvailtu olevan ainutlaatuinen yhdistelmä viimeisteltyä puusepän työtä ja huipputason äänentoistoteknologiaa. Jokainen kaiutin myös mitataan, jotta se vastaa tarkasti sille määriteltyihin vaatimuksiin. Varsinaisesta kaiuttimien teknisestä suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Kimmo Saunisto.


Kompakti mutta yhtä komea
Mutta osaapa oululaisvalmistaja käsitellä massiivipuun ohessa myös perinteisempää mdf:ää ja sen työstöön tarvittavia koneita. Tämä näkyy tuoreessa Kero-mallissa, joka on samalla myös Taipuun ensimmäinen jalustakaiutin. Lapin luonnosta innoituksen saaneen Keron luvataan vievän kuulijansa huipulle.

Reippaasti yli metrin korkuisten ja peräti 18-tuumaisia elementtejä hyödyntävien aiempien Taipuu-mörssäreiden rinnalla Kero on varsin kompakti tapaus. Vain 15 litran kotelotilavuudellaan se on huomattavasti helpommin sijoitettavissa niin visuaalisesti kuin äänellisestikin huoneeseen kuin huoneeseen. Yläosastaan viiston kotelon etumaskin muotoilussa on hyödynnetty 3d-mallinnusta, jolla valmistaja on muun muassa pyrkinyt minimoimaan tarpeettomia reunaheijastuksia. Kaiutin on saatavilla satiininvalkoisella ja satiininmustalla pintaviimeistelyllä, mutta lisämaksusta potentiaalinen ostajakandidaatti voi tilata kaiuttimet myös toivomallaan viimeistelyllä.

Kerossa käytetään tanskalaisen Purifin laadukkaamman laidan elementtejä, joita on kehuttu muun muassa hyvästä tehonkestostaan ja pienestä säröstä suuremmillakin kuunteluvoimakkuuksilla.

Kaiuttimen 6,5 tuuman pitkäiskuinen bassoelementti on todettu muidenkin kaiutinvalmistajien kohdalla varsin toimivaksi ratkaisuksi. Varsinaisen aktiivisen bassoelementin lisäksi kotelon sivuilla on samat elementit passiivisäteilijöinä. Diskanttina puolestaan on SB Acousticsin yhden tuuman alumiinikalotti, jonka edessä on diffuuseri. Elementtien välinen jakotaajuus on ilmoitettu hyvin tarkasti, ja se on 2 370 hertsiä.
Keron nimellisimpedanssiksi ilmoitetaan neljä ohmia, ja sen herkkyys on 85,5 desibeliä per 2,83 volttia per metri, eli vahvistinkalustolta on hyvä löytyä vääntöä – ei mahdottomia, mutta kuitenkin. Kaiuttimen taajuusalueeksi valmistaja ilmoittaa jalustakaiuttimelle melko laajan kattavuuden 30:stä 30 000 hertsiin, tosin -10 desibelin rajoissa.
Keron takaa löytyy hifikaiuttimissa vielä hiukan harvakseltaan tavattu Speakon-liitin mallia Neutrik NL4, jonka valmistaja kertoo valinneensa täydellisen kontaktin aikaansaamiseksi.

Sijoitus vaikuttaa
Kuten oikeastaan kaikkien kaiuttimien kohdalla kokoluokasta ja toimintaperiaatteesta riippumatta myös Keron suhteen kaiuttimen sijoitukseen tilassa kannattaa nähdä hiukan vaivaa. Keron kohdalla on kuitenkin huomionarvoista se, että vaikka kaiutin on noin suurin piirtein keskikokoinen jalustamalli, se skaalautuu aika mainiosti paitsi pienempiin myös vähän suurempiin kuuntelutiloihin – toki järkevissä rajoissa.

Lähinnä Keron kohdalla kannattaa toimia niin, ettei kaiutinta vie liian etäälle tukea antavista seinistä liian avoimessa ja isossa huoneessa – ellei sitten tarkoituksena ole kuunnella melko maltillisella voimakkuudella tai mahdollisesti liittää parin tueksi subwooferia.

Tämä ei missään nimessä tarkoita, että Keron bassotoistossa olisi sinänsä mainittavia puutteita, vaan oikealla sijoituksella kaiuttimen laajasta toistokaistasta saa yksinkertaisesti enemmän irti.
Toinen sijoitukseen liittyvä ohjeistus tulee suunnittelija Kimmo Saunistolta itseltään. Hän suosittelee asettamaan Kerot noin 70 senttimetriä korkeille jalustoille tai siten, että kuunteluakseli sijoittuu enintään elementtien väliin. Tällä parannetaan elementtien keskinäistä ajoitusta, kun diskantissa ei ole suuntainta. Lisäksi kaiuttimien sijoitusta kannattaa lähteä optimoimaan asemasta, jossa kaiuttimen taakse jäävästä seinästä etulevyyn on noin 50 senttimetrin etäisyys, jolloin seinäheijastus kompensoi lattiaheijastusta.

Toisto jakoi mielipiteet
Taipuu Kerot kuunneltiin AVPlus-toimituksen kuuntelutiloissa Arcam DiVA A85 -integroituun yhdistettynä. Kyseisen, jo vähän iäkkäämmän mutta hyväksi havaitun vahvistimen kerrotaan antavan 130 wattia neljään ohmiin, mikä tuntui riittävän kuunteluolosuhteissa Kerolle aivan hyvin. Kerot kuuntelivat AVPlus-toimituksesta artikkelin kirjoittaja Heikki Kivelä sekä päätoimittaja Teppo Hirvikunnas. Heidän mielipiteensä Kerojen toistosta erosivat hiukan toisistaan, mikä johtunee osin bassoalueen toistosta mutta myös valitusta musiikista.


Taipuu Kero: Isosti ja komeasti suoraan huipulle

Taipuun pienokainen, Kero, ei oikeastaan ole pieni kaiutin millään mittapuulla, vaikka fyysisesti se jalustamallina meneekin. Mutta äänenpainevaroista ja äänikuvasta puhuttaessa tarjolla on paljon enemmän kuin mitä monien lattiakaiuttimien kohdalla – mutta tällä laadun ja määrän yhdistelmällä on myös hintansa, joka on melko korkea.
Vaikka Keron äänessä on todella paljon hyvää, 7 600 euron kaiuttimeksi se jakoi silti mielipiteitä eikä siten välttämättä istu kaikkien makuun. Toimituksessammekin se sai ääniä puolesta ja vastaan, mutta voimme silti olla yhtä mieltä siitä, että Kero on todella kuulemisen arvoinen, komea kotimainen kaiutinuutuus!

HYVÄÄ & HUONOA

Kaikkiruokainen musiikin suhteen
Erinomainen bassotoisto
Yleinen laatuvaikutelma
Toistoprofiili jakaa mielipiteitä
Aavistuksen koruton ulkonäkö

Taipuu Kero
Hinta7 600 € / pari
EdustajaAudiokauppa
Lisätiedottaipuuspeakers.fi
audiokauppa.fi
Toimintaperiaate2-tie, passiivisäteilijät
Bassoelementti125 mm
Passiivisäteilijät2 x 125 mm
Diskanttielementti25 mm alumiinikalotti
Nimellisimpedanssi4 Ohm
Herkkyys85,5 dB (2,83 V/1 m)
Toistoalue30–30 000 Hz (-10 dB)
Jakotaajuus2 370 Hz
Tehonkesto (jatkuva/hetkellinen)80 / 250 W
LiittimetNeutrik NL4
Mitat (l x k x s)210 x 380 x 300 mm
Paino9,5 kg/kpl
ViimeistelytMusta, valkoinen, muut lisämaksusta
MuutaToimitetaan kierrätettävässä flycase-laatikossa, kaiutinkaapelit asiakkaan toivomalla pituudella kuuluu hintaan.
*) tehollinen halkaisija
Valmistajan ilmoittamat tiedot

Juttu on lyhennelmä artikkelista, joka on julkaistu alunperin AVPlus-lehdessä 8/2021 (nro.209).