Jos tila on kortilla, pieneen kaiuttimeen voi kohdistua isoja vaatimuksia. Niihin voi kuitenkin vastata PSB:n tavalla – eikä ratkaisu edes maksa mansikoita!

Aina kaiuttimille ei vain löydy järin paljon tilaa, ja syystä tai toisesta käyttäjä voi joutua tinkimään joko äänen määrästä tai laadusta. Iso kaiutin tarvitsee ympärilleen tilaa ja ilmaa, kun taas pieni kaiutin ei välttämättä riitä kovin pitkälle neliömäärän kasvaessa. Tilan ja äänentoiston yhteensopivuusongelmat ovatkin monessa taloudessa arkipäivää.

Laatukaiuttimia Kanadassa jo pian 50 vuotta valmistanut PSB pyrkii vastaamaan tarpeeseen, jossa kompaktista kaiuttimesta haetaan mahdollisimman moniulotteista ääntä. Merkin AM3 on tuore, fiksun kokoinen aktiivikaiutin, jonka ominaisuuksilla mennään yllättävänkin pitkälle.

AM3 kuuluu PSB:n Alpha-sarjaan, jonka historia juontaa juurensa aina vuoteen 1991. Tuolloin eräässä pienessä kanadalaiskylässä syntyi ajatus yksinkertaisesta ja edullisesta kaiutinmallistosta, jonka painopiste olisi puhtaassa suorituskyvyssä. Pian 30 vuoden ajan Alpha onkin kerännyt mainetta hyvän hinta–laatusuhteen kaiutinmallistona.

Yksinkertaisuus näkyy AM3:n toteutuksessa myös käytön helppoutena. Mobiililaitteen kytkentää varten mukana on aptx-tasoinen bluetooth-yhteys, analogisia liitäntöjä varten taas rca-liitinpari, joka sallii myös vinyylisoittimen kytkennän sisäänrakennetun riaa-esivahvistimen ansiosta. Lisäksi mukana on optinen liitäntä esimerkiksi televisiolle sekä 3,5 millimetrin aux-tulo sellaista tarvitseville. Usb-audio-ominaisuus tietokoneen yhdistämistä varten löytyy kuten myös lähtö ulkoiselle subwooferille.

Puhtaasta ja tarkasta äänestä huolehtivat 19-millimetrinen alumiinidiskantti sekä 100 millimetrin polypropyleenikartioinen woofer, jolle on varattu 35 watin vahvistin. Kaiuttimen kotelo on toteutettu matalampia bassoja vaalien refleksiperiaatteella aukko takalevyssä. Toinen kaiutinparin yksiköistä on aktiivinen, eli se sisältää elektroniikan ja vahvistimen, ja toinen on passiivinen. Kaiuttimet yhdistetään toisiinsa mukana tulevalla kaiutinkaapelilla.

PSB AM3:n juju piilee simppeliydessä. Järjestelmää ohjataan mukana tulevalla kaukosäätimellä tai vasemman kaiuttimen etulevyssä olevalla huomaamattomalla säätörullalla, jolla onnistuu lähteen valinta ja äänenvoimakkuuden säätö.

Käyttäjä voi halutessaan valita AM3:n neljästä erilaisesta äänitilasta mieleisensä. Mukana on normaali stereotoisto, stereokuvaa laajentava Widesound, puheääntä selkeyttävä Dialogue sekä kaksi edellä mainittua yhdistävä WideSound Plus. Myös basson ja diskantin taso on säädettävissä.

Kaiuttimen mitat ovat 130 x 220 x 174 millimetriä ja paino 4,5 kilogrammaa. Viimeistelyvaihtoehtoja ovat mattamusta tai mattavalkoinen.

PSB AM3 on saatavilla AH Hifisystems oy:ltä hintaan 399 euroa.