Dawes: Passwords – Maukkaaksi hiottua kitarasoundia

Ennen nuorena kollina, kun Guns ’n’ Rosesista vielä löytyi vastaus musiikilliseen peruskysymykseen, oli AOR harmaiden, työssäkäyvien setien musiikkia, jota oletettavasti kuunneltiin tuhansien arvoisista hifivermeistä silmälaseja putsaten. Nykyään Gunnarit on tietty edelleen timangia, mutta omastakin kodista löytyy jo tuhansien eurojen hifivermeet sekä mikrokuituliina, ja reaktio uuteen AOR-tuttavuuteen on huokauksen sijaan innostunut ”jipii!”

Samoin tein alan epäillä johdantoni merkittävyyttä itse kritiikin kannalta. Wikipedia nimittäin luettelee Dawesin folk rockiksi ja pop rockiksi. Ehkä olen sisäistänyt genren väärin ja diggailenkin nyt toista vanhaa arkkivihollistani, folkia. Kaamea ajatus. Ei, täten julistan musiikkitieteilijän ja pitkän linjan musiikkikriitikon mandaatilla Dawes-yhtyeen AOR-musiikin henkiseksi jälkeläiseksi.

Ne tekijät, jotka pystyn omasta AOR-diggailustani sanallistamaan yhteneviksi Dawesin musiikin kanssa ovat matalan energian mutta korkean intensiteetin hienostunut musiikillinen hallinta. Dawesilla ei ole tarvetta lähteä vulgaarille tykittelylinjalle riffinsä kanssa, vaan maukkaaksi hiottua kitarasoundia saa rauhassa fiilistellä tonttinsa tietävän bändin nyökytellessä viileästi neniään sieluni savuisen yökerhon stagella.

Jokainen laulu Passwordsilla ei mene maaliin, mutta mikä menee, on kuin gt hellepäivänä.