Xiaomi Mi Box S tuo vanhempaakin televisioon helposti paljon käyttökelpoisia sovelluksia. Eikä se edes maksa paljon.

Teksti: Teppo Hirvikunnas
Kuvat: Teppo Hirvikunnas

Käytössä on vielä paljon televisioita, joissa ei ole nykyajan niin sanottuja smart- eli älyominaisuuksia. Mutta mitä nämä älyominaisuudet yleensä ovat? Mitä älytelevisiolla tarkoitetaan?
Älytelevisioksi kutsutaan televisiota, jossa on televisiovastaanottimen lisäksi verkkoyhteys ja sitä kautta mahdollisuus käyttää erilaisia verkkopalveluita. Esimerkiksi netin selailua nettiselaimella, mutta useimmiten tiettyjä verkkopalveluita, kuten vaikka elokuvien ja tv-kanavien suoratoistopalveluita (esimerkiksi Netflix, HBO, YLE Areena, Ruutu ja niin edelleen), Spotify-musiikkipalvelua tai Facebook-palvelua. Periaatteessa mitä tahansa palvelua, sovellusta tai peliäkin, jotka toimivat tietokoneella tai älypuhelimella. Tosin televisio asettaa tiettyjä rajoituksia käytölle jo käyttöjärjestelmän ja myös käyttöliittymänsä puolesta, mutta periaatteessa tv voi toimia aivan kuten tietokonekin.

Useimmiten älytelevisio sisältää vain tietyt, tv-valmistajan päättämät sovellukset ja palvelut, jotka on suunniteltu käytettäväksi mahdollisimman helposti tv:n omalla kaukosäätimellä.
Älypuhelimista tuttu Android-käyttöjärjestelmä on yleistynyt myös televisioissa. Android TV -käyttöjärjestelmä mahdollistaa todennäköisesti paljon laajemman ja varmemmin päivittyvän sovellusvalikoiman mitä televisiovalmistajien omat, joskus aika onnettomat ja suppeat sovellukset.
Tässä on syytä todeta, että läheskään kaikkia Android-sovelluksia, etenkään pelejä, ei ole suunniteltu toimimaan Android TV -järjestelmässä ja ainakin niiden käyttöön tarvitaan erillinen peliohjain.


Mi Box S
Xiaomi Mi Box S on kompaktin kokoinen ja ulkoisesti laadukkaan oloinen Android TV 8.1 -käyttöjärjestelmällä varustettu älytelevisioboksi ja 4k-mediasoitin. Sen suositushinta on kohtuullinen 89 euroa. Laite liitetään televisioon hdmi-kaapelilla, joka kuuluu myös pakkaukseen. Tämä on hyvä lisä ja huomioitava laitteen hintaa arvioitaessa. Erillinen yhden metrin kaapeli maksaa helposti jo 10 euroa.

Varusteluun kuuluu myös virtalähde ja mikrofonilla (Google Assistant -puheohjaus) varustettu siisti kauko-ohjain. Suomenkielistä asennus- ja käyttöohjetta ei ole paketissa eikä löytynyt edes netistä. Tämä on selvä puute. Ohjeiden puuttumisesta huolimatta laitteen käyttöönotto oli – ainakin kohtalaisen – helppoa. Alussa virtojen kytkemisen jälkeen Mi Box S kehotti kuvaruudun välityksellä yhdistämään laitteeseen sen bluetooth-kaukosäätimen kahta painiketta painamalla, mutta tämän onnistumisesta ei tullut selvää indikaatiota ja vaiheesta eteenpäin siirtyminen ei tuntunut onnistuvan kuin virtojen sammuttamisella.

Tämän jälkeen homma sujui selkeämmin
Laite liitetään kodin verkkoon, ja sen jälkeen kirjaudutaan Google-tilille (tämä on siis pakollista). Tämän voi tehdä manuaalisesti tai periaatteessa helpommin älypuhelimen avulla, mutta sen ohjeistuksesta ei saanut mitään tolkkua. Oikeasti sillä tarkoitetaan Android TV Remote Control -sovelluksen asennusta puhelimeen, jonka kautta homman pitäisi sujua paremmin, mutta yksinkertaisimmin käyttöönotto sekä käyttö sujui ja sujuu laitteen omalla kaukosäätimellä.

Kaukosäädin toimii bluetoothilla, joten sitä ei tarvitse suunnata itse laitteeseen, ja Mi Box S voidaan siis sijoittaa piiloon vaikka television taakse.

Xiaomi Mi Box S tarjoaa laajan valikoiman tv-käyttöön soveltuvia Android-sovelluksia: Netflix, HBO, Yle Areena, Ruutu, Plex, Facebook, Spotify ja niin edelleen, jopa pelejä. Tarjolla olevien sovellusten määrä onkin läkähdyttävän runsas. Tuhansia sovelluksia! Kaikki eivät tietenkään ole tarkoitettu tv-käyttöön, ja pelejä varten tarvitaan pääsääntöisesti erillinen bluetooth-peliohjain, mutta esimerkiksi Sony Playstation ja sen kopio-ohjaimet ajavat tässä asiansa. Laite tottelee tarvittaessa myös langatonta bluetooth-näppäimistöä. Kaikki nämä lisälaitteet maksavat kuitenkin aina hieman lisää.

Xiaomi Mi Box S tukee myös 4k-kuvaa ja sisältää Google Chromecast -toiminnallisuuden, jonka avulla puhelimen näyttö ja ääni saadaan "peilattua" puhelimesta suoraan televisioon. Myös musiikkia voidaan toistaa kännykästä suoraan Mi Box S:n kautta. Laitteessa on hdmi-lähdön lisäksi analoginen ja optinen lähtö, joista äänen saa vietyä laadukkaana vaikka stereoille. Laite tukee muun muassa flac-ääniformaattia mutta ei esimerkiksi wav-muotoa. Äänilähdön käyttö ei valitettavasti mykistä televisiolle menevää hdmi-ääntä, joten sen käyttö ei liene tässä järkevää. Äänen saa televisiosta joka tapauksessa stereoihin hdmi:n äänen paluukanavaa käyttäen tai erikseen audiolähdöistä. Laitteen muisti on “vain” kahdeksan gigatavua, mutta se riittänee peruskäyttöön.


Tarjolla on kaikkien yleisimpien suoratoistosovellusten lisäksi satoja muita Android-sovelluksia.

Moneen käyttöön

Xiaomi Mi Box S 4K Ultra HD -mediatoistimella saa helposti tyhmempäänkin televisioon lisää älyä ja ennen kaikkea toiminnallisuutta. Se tarjoaa monipuolisten mediatoisto-ominaisuuksien (sovelluksista riippuen) lisäksi jopa monia älytelevisioita paremmat ja monipuolisemmat sovellukset erilaisiin verkko- ja suoratoistopalveluihin sekä myös laajan valikoiman muita harvinaisempia sovelluksia erilaisiin käyttötarpeisiin. Tarvittaessa se toimii myös jopa pelikonsolina (vaatii erillisen peliohjaimen).
Xiaomi Mi Box S oli kohtuullisen helppo ottaa käyttöön, ja muutenkin sen päivittäinen käyttö on sujuvaa ja helppoa. Suosittelemme pienin käyttöönottoa koskevin varauksin, mutta tämän jälkeen laite toimii hienosti ja ajaa asiansa peruskäytössä paremmin kuin hyvin. Lapset ovat ainakin makkarin TV:ssä kiitelleet laiteen olemassa oloa kovastikin ;-). SUOSITTELEMME!

HYVÄÄ & HUONOA

Käyttöönotto (varauksin)
Päivittäinen peruskäyttö
Bluetooth kauko-ohjain
Sovellusten määrä
Äänilähdön käyttö ei mykistä TV:n ääntä
Ei suomenkielistä ohjeistusta


INFO

Xiaomi Mi Box S
Hinta: 89 €
Maahantuoja/edustaja: East & West Distribution Oy
Lisätietoja: mistore.fi

Käyttöjärjestelmä: Android TV 8.1
Liitännät: HDMI 2.0a x 1 (HDCP 2.2), USB 2.0, 3,5 mm opt./analog
Muuta: ChromeCast-toiminto, Google Assistant
Prosessori: Quad-core Cortex-A53 2.0GHz 64-bit, GPU: Mali 450 750MHz
Muisti RAM: 2GB DDR3, Flash: 8GB eMMC
Verkkoyhteys: Wi-Fi Dual-band 2.4GHz/5GHz
4k-kuva: 4K@60fps
Videoformaatit: RM,MOV,VOB,AVI,MKV,TS,Mp4,3D
Audio-dekooderit: DOLBY, DTS
Audioformaatit: MP3, APE, Flac
Mitat (l x k x s): 93,7 x 16,5 x 93,7 mm
Paino: 147 g
Varusteet: Kaukosäädin (ml. paristot), hdmi-kaapeli (1m), virtalähde/-johto ja pikaohje

Artikkeli on julkaistu AVPlus-lehdessä 3/2020 (nro. 196)