Stereo on hallinnut musiikkituotantoa puolisen vuosisataa, eikä monikanavaääni ole lyönyt isossa mittakaavassa läpi. Nyt tilanne saattaa kuitenkin olla muuttumassa.
Tämä on toinen osa tilaäänikonkari Tomi Pietilän haastattelusta, jonka AtoMix-studioon Helsingin Herttoniemessä kävimme tutustumassa. Pohdintaa PMC-studiomonitoreista ja niiden merkityksestä äänityöläiselle voi lukea täältä.
Jatkamme tällä kertaa syvemmälle immersiivisen tilaäänen maailmaan perehtymällä Atmos-musiikin nykytilanteeseen.
Tilaäänikonkari Tomi Pietilän AtoMix-studiossa Helsingin Herttoniemessä valmistuu monenlaisia surround-miksauksia.
Tilaäänestä ykkösformaatti?
Musiikkiala on monella tavalla murroksessa. Suoratoisto on mullistanut musiikkiteollisuuden ansaintalogiikkan, ja nyt muutoksia on tapahtumassa myös ääniformaateissa, mikä heijastelee paitsi kuluttajiin myös tekijöihin. Pietilä nostaa esiin ajankohtaisen muutoksen siihen liittyen.
– Nythän kaikki tietävät käytännössä, mikä on Dolby Atmos. Ainakin ovat kuulleet termin. On toinen asia, tietävätkö kaikki, mitä se tarkoittaa, mutta nyt kysyntä on valtavaa. Tekijöiden on oikeastaan pakko ottaa se haltuun.
Musiikin suoratoistopalveluista kuunnellaan yhä merkittävämpi osuus musiikista, ja monissa suoratoistopalveluissa on nyt tarjolla tilaääntä. Likipitäen kaikki tähänastinen äänitetty musiikki on tehty ensisijaisesti yhdelle tai kahdelle kaiuttimelle. Vanhoja albumiklassikoita onkin nyt alettu julkaista uudelleen tilaääniversiona. Pietilä näkee muutoksen tervetulleena.
– Uustuotannoille tämä on järjettömän hieno mahdollisuus. Itsekin kymmenen vuotta hakkasin päätä seinään 5.1:n ja 7.1:n kanssa. Mielestäni se oli mahtavinta ikinä, mutta kukaan ei tuntunut tajuavan.
Siinä missä perinteisempi surround-miksaus vaatii kaiuttimet, Atmos-tuotanto on mahdollista nykyisin hoitaa periaatteessa tavallisilla kuulokkeillakin, virtuaalisen tilaäänen avulla. Esimerkiksi Logic Pro X -äänitysohjelmassa se onnistuu natiivisti, ja Applen omilla kuulokkeilla siinä on tuettuna myös päänseuranta.
Virtuaalitila ei toki vastaa kuuntelua todellisilla kaiuttimilla, mutta käytännössä Atmos-miksaus on mahdollista melkein kenelle tahansa vaikka makuuhuoneen nurkassa, ja kuka tahansa voi julkaista Dolby Atmos -koodattuna sisältöä suoratoistopalvelussa.
– Nuoriso menee oikealta ja vasemmalta ohi. Ja tämä voi olla alan tekijöille iso pelko. Kun on vuosikymmeniä opetellut tekemään stereomiksausta, käytännössä ne asiat täytyy nyt heittää sivuun. Tämä on niin eri maailma.
Mutta entäpä stereomateriaali? Katoaako se hiljalleen? Tuskin, mutta se syntyy tarvittaessa tilaäänimiksauksen sivussa. Julkaisijoiden silmissä tilaääni saattaakin olla hiljalleen muuttumassa ykköstuotteeksi.
– Nykyisillä työkaluilla immersiivisestä maailmasta se alasmiksautuu stereoon käytännössä automaattisesti. Kun vain ymmärrät, mitä olet tekemässä.
Pietilälle tilanne on siinä mielessä edullinen, että hän on keskittynyt nimenomaan tilaääneen jo 15 vuotta.
– Kaiken, minkä olen tehnyt, olen tehnyt monikanavana, ja stereo on tullut kaupan päälle. Tämä on sitä samaa jatkumoa, mutta työkalut ovat vain kehittyneet.
Kuulokkeet sisäänheittotuotteena
Aivan kuten immersiivisen musiikin miksaaminen on mahdollista kotikonstein ja kuulokkeilla, niin on myös sen kuuntelu. Harva vielä tiedostaakaan, miten helposti immersiivistä musiikkia on saatavilla.
Vuonna 2021 tapahtui paljon. Apple toi saataville Spatial Audion ilman lisämaksua Music-suoratoistopalvelussaan. Se oli suuri muutos, sillä kyseessä on toiseksi suurin suoratoistopalvelu Spotifyn jälkeen. Tidalissa Atmos-kuunteluun tarvitaan kalliimpi Hi-Fi Plus -tilaus. Deezerissä on tarjolla kalliimmassa tilauksessa Sonyn objektipohjaisessa 360 Reality Audio -formaatissa olevia versioita kappaleista.
Merkittävin Dolby Atmoksen kilpailija on DTS:X. Kolmas mutta harvinaisempi formaatti on Auro-3D. Yhteistä niille on se, että ne tarjoavat kolmiulotteista ääntä, mutta vain Dolby mahdollistaa tällä hetkellä objektipohjaisen äänen perinteisen kanavapohjaisen lisäksi.
– DTS on toistaiseksi vielä hyvin kaiutinpohjaiseen toistoon keskittynyt. Siinä kulkee mukana tieto, miten sen pitää alasmiksautua pienempiin kaiutinmääriin (11.1–7.1–5.1–2.0), mutta siinä ei ole mahdollista käyttää objekteja. Tämän vuoksi Dolby on mielestäni monikäyttöisempi, mutta esimerkiksi bluray-levylle voidaan laittaa vaikka kaikki eri formaatit. Objektien ansiosta Dolbyllä pystytään tekemään parempi binauraalinen kuulokeversio. Jos toistan ääntä kuulokkeilla, olen kertonut sille, miten objektien pitää sijoittua äänikentässä kuulokkeilla kuunneltuna. Lisäksi Sonyllä on immersiivinen 360 Reality Audio, jota tukevat muun muassa Sonyn suositut vastamelukuulokkeet. Kyseisen formaatin musiikkia löytyy esimerkiksi Tidalista, Deezeristä ja Amazonin suoratoistopalvelusta. Se on tarkoitettu nimenomaan kuulokkeille. Amazon Music Unlimitedissa on myös Atmos- ja 360 Reality Audio -musiikkia. Tällä hetkellä markkinajohtaja Spotifyn aikatauluista immersiivisen äänen suhteen ei ole vielä tietoa.
– Binauraalinen kuulokepuoli on käsittääkseni se, jolla immersiivinen ääni tullaan myymään kaikille. Tai jota jo myydään.
Atmos mahdollistaa binauraalisen miksauksen. Se tarkoittaa käytännössä, että otetaan kuulokekuuntelussa paremmin huomioon ihmisen tapa kuulla ääntä. Ihmisillä on kaksi korvaa, joiden välissä sijaitsee kallo. Suoraan edestä tulevat ääniaallot saavuttavat korvat periaatteessa yhtä aikaa. Sivulta saapuvat ääniaallot taas saavuttavat ne eri aikaan ja eri voimakkuuksilla. Ja toisin kuin perinteisessä kuulokekuuntelussa, esimerkiksi molemmat stereokanavat saavuttavat molemmat korvat. Näin syntyy vaikutelma tilasta ja etäisyyksistä.
Perinteistä stereomiksausta kuunnellessa edestä tulevaksi tarkoitettu ääni paikantuu usein pään keskelle tai taakse. Nykyisin binauraalista ääntä voi tuottaa digitaalisesti algoritmien avulla. Erityiseksi binauraalisen äänen tekee se, että sitä kuunnellakseen ei periaatteessa tarvita mitään muuta kuin tavalliset kuulokkeet.
Dolby Atmos -ääni perustuu vapaasti sijoiteltaviin ääniobjekteihin perinteisemmän kanavapohjaisen toteutuksen sijaan. Se antaa äänityössä kirjaimellisesti liikkumavaraa joka suuntaan. (Kuva: Dolby)
Mikä tila on tilaäänessä?
Usein etenkin bändimusiikin kohdalla ajatellaan, että äänikuvan pitäisi vastata instrumenttien sijoittelultaan pitkälti sitä vaikutelmaa, kun seisoo konsertissa katsomassa bändiä. Bassorumpu on yleensä keskellä, kitarat usein vähän sivummalla, ja niin edelleen. Pietilän mukaan tällainen olisi kaikkea muuta kuin luonnollista ja nautinnollista.
– Tavallaan miksaamisella ei ole mitään tekemistä luonnollisuuden kanssa. Miten jokainen kokee sen, milloin soundi on luonnollinen, se vaihtelee hirveästi. Minulle taas tämä koko ääniasia edustaa tietynlaista tarinankerrontaa – minkälaisen fiiliksen siitä saa luotua.
Kyse on siis tulkinnasta. Miten säilytetään alkuperäinen soundi ja tunnelma, mutta tuodaan se kolmiulotteiseen ympäristöön. Siinä ei ole kiveen kirjoitettuja sääntöjä, jos niitä lopulta on stereopuolellakaan.
Kuuntelimme AtoMix-studion Dolby Atmos Music -sertifioidulla kaiutinjärjestelmällä palan Anssi Tikanmäen Maisemakuvia Suomesta -levyä, jonka tilaääniversio oli Pietilällä haastatteluhetkellä työn alla. Siinä esimerkiksi huilu on sijoitettu kattokaiuttimeen, mikä tuntuu erittäin luontevalta ratkaisulta.
Maisemakuvia on sattumoisin muutenkin avaava esimerkki. Onko rokkiklubi luonnollisin ympäristö, mihin sijoittaa sellaiset kappaleet kuin ”Lapin tunturit”, ”Aamu lakeuksilla”, ”Savolainen metsä” tai ”Tuusulan moottoritie”?
Toistaiseksi Suomessa tehdään Atmos-sisältöjä vasta vähän musiikkipuolella. Pietilä tuotti edesmenneen ystävänsä Esa Kaartamon jälkeensä jättämistä demoista levyn vuonna 2021. Kaartamo oli äänittänyt 16 kappaleen demot vuosina 2010–2011. Hän kuoli vuonna 2018, eikä niitä julkaistu hänen elinaikanaan.
– Hienoja biisejä, ja perikunta halusi, että niistä demoksi jääneistä kappaleista tehdään ihan mies ja kitara -julkaisu. Sain jossain vaiheessa päähäni, että koska Esan tempo, vire ja kaikki ovat aina olleet tosi hyviä, niin pystyisiköhän tähän soittamaan lisää. Sain Esan ystäviä mukaan ja tuotin version, jossa soitettiin lisää Esaa seuraten.
Kyseessä on toistaiseksi yksi harvoista Atmos-miksatuista levyistä Suomessa, mutta Pietilällä oli haastatteluhetkellä kaksi työn alla ja yksi odotti vielä lupakäsittelyä ennen julkaisua.
Kuuntelimme tuoretta versiota Miles Davisin modaalisen jazzin klassikkoalbumista Kind of Blue. Se on toteutettu mielenkiintoisella tavalla. Kun alkuperäisessä äänitteessä on ollut ainoastaan kolme ääniraitaa, ne on syötetty uudelleen kaiuttimiin Capitol-studiolla ja tallennettu kaiuttimista soiva materiaali äänitystilassa. Vaikutelma on äärimmäisen luonteva ja luonnollinen. Myös Miles Davisin Sketches of Spain -albumista on tehty vastaavanlainen versio.
Samantapaista tehdään nykyisin paljon erityisesti sähkökitaraa äänittäessä. Tietokoneelle tallennetaan kitarasta suora signaali, minkä jälkeen se lähetetään vahvistimeen, josta tuleva ääni taas tallennetaan mikrofonilla. Täydellistä kitararaitaa voi soitella kaikessa rauhassa vaikka makuuhuoneen nurkassa. Toisaalta vahvistimen soundeja hakiessa ei joudu ottamaan itsestä riippumattomia uudelleenottoja.
Uusintajulkaisujen ohella musiikkia myös äänitetään jonkin verran suoraan Dolby Atmoksena. Norjalainen Morten Lindbergin 2L-levy-yhtiö on keskittynyt jo pitkään monikanavaiseen musiikkiin. Yhtiön pääasiassa klassista musiikkia edustavilla äänitteillä mikrofonit on sijoitettu muusikoiden keskelle. Voisi siis sanoa, että kuulija pääsee kapellimestarin paikalle.
– Käytännössä tarjolla on sellainen “mitä mikrofonit kuulevat” -tyyppinen tilanne.
Lisäksi 2L on panostanut myös tilaan, jossa musiikki tallennetaan. Niitä on äänitetty esimerkiksi pienikokoisissa kirkoissa. Levy-yhtiö on saanut useita Grammy-ehdokkuuksia ja -palkintoja julkaisuistaan.
Tomi Pietilän studio on varustettu PMC:n monitorikaiuttimilla. (Kuva: Henkka Niemistö)
Quadrofoninen ääni
Ensimmäinen kuluttajille suunnattu surround-ääniformaatti oli quadrofoninen (quadrophonic, kvadrofoninen) ääni. Siinä oli neljä kaiutinta, ja kuuntelija istui suorakulmaisen neliön keskellä. Ensimmäisiä laitteita tuli markkinoille 1960–1970-lukujen taitteessa.
Ongelmana nelikanavaisen äänen vakiintumisen kannalta oli, että markkinoilla oli useita kilpailevia formaatteja, jotka eivät olleet yhteensopivia keskenään. Ongelmia oli myös luotettavuudessa.
Tunnetuin quadrofoninen äänite on luultavasti Pink Floydin Dark Side of the Moon. Yhtye oli hyödyntänyt nelikanavaääntä live-tilanteissa. Se julkaistiin nelikanavaisena kahdeksanraitaisena nauhana sekä Japanissa harvinaisena lp:nä Sansuin quadrofoniseen RM-järjestelmään sopivana.
Quadrofonista ääntä kaavailtiin aikanaan nimenomaan musiikin toistoon. Kun kotiteatterit yleistyivät 1990-luvulla, ne puolestaan oli suunnattu ensisijaisesti elokuvatarkoituksiin. Studioalbumejakin on kuitenkin julkaistu tilaääniformaateissa, esimerkiksi Dark Side of the Moon julkaistiin 5.1-kanavaisena.
Jules Chéret’n käsialaa oleva Théâtrophone-mainos vuodelta 1896. (Kuva: Public Domain/Wikimedia Commons)
Théâtrophone – binauraalinen suoratoistopalvelu 1800-luvulta
Jo 1800-luvulla oli mahdollista nautiskella oopperaesityksistä binauraalisella stereoäänellä lankojen välityksellä. Miten ihmeessä?
Théâtrophone otettiin käyttöön vuonna 1890. Aina kun Pariisin oopperassa oli esitys, ihmiset saattoivat kodeissa ja kahviloissa Englannissa ja Ranskassa kuunnella suoraan stereoääntä puhelinlinjaa pitkin. Kuulijat saattoivat laittaa silmät kiinni ja miettiä, että “ihan kuin olisi Pariisin oopperassa”.
Palvelu oli käytössä 40 vuotta, vuoteen 1932 asti. Tänä vuonna siis tulee 90 vuotta sen lopettamisesta.
Kommentit