Haastattelussa AtoMix-monikanavastudion Tomi Pietilä: Kuuntelua kaiuttimien takaa

Monikanavaäänen konkari Tomi Pietilä luottaa studiotyöskentelyssään PMC:n kaiuttimiin. Brittivalmistaja ei ole Suomessa erityisen tunnettu, vaikka maailmalla sen nimiin vannovat monet tunnetut tekijät. Mikä siitä tekee niin hyvän?

Teksti ja kuvat: Joni Nikkola

Dolby Atmos ja muut immersiiviset ääniformaatit tulevat kovaa vauhtia suoratoistopalveluihin. Elokuvan suoratoistossa se on jo tavallinen, mutta parin viime vuoden
aikana Atmos on alkanut saada vahvemmin sijaa musiikkipuolellakin. Esimerkiksi Tidalissa ja Apple Musicissa on saatavilla immersiivistä musiikkisisältöä. Vanhoja klassikkoalbumeja miksataan uudelleen tilaääniversioiksi. Uusiakin Atmos-levyjä on ilmestynyt jonkin verran, vaikka Suomessa on vielä hiljaista.

Tomi Pietilä on tehnyt uransa tilaäänen parissa. Vuodesta 2004 hän on keskittynyt lähinnä tilaääneen ja myös opettaa aihetta. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Akun Tehtaalla. Nykyään hänellä on AtoMix-studio Helsingin Herttoniemessä. Hän toimii myös PMC Pro -kaiuttimien jälleenmyyjänä.

– Tulin alalle vuosituhannen vaihteessa. Vuodesta 2004 olen käytännössä miksannut kaiken vähintään 5.1-kanavaisena. Taustani on ollut paljon tuotantopuolella, TV ohjelmia, konserttitaltiointeja ja niin edelleen. Olen tehnyt niitä ja hurahtanut siinä monikanavapuoleen.

5.1-kanavaisen jälkeen 7.1-kanavainen ääni oli pitkään tavallinen kotiteatterimaailmassa, muun muassa Blu-ray-levyillä.

– Syntilistaltani löytyy enemmän konserttitaltiointeja kuin varmaan keneltäkään muulta tästä maasta. Olen tehnyt kaikkea Ti-Ti-Nallesta Stam1inan ja Mokoman kautta Kansallisoopperaan. Jopa Sami Hedbergin Blu-ray, jossa yksi mies kertoo vitsejä Aleksanterin teatterissa, tehtiin 7.1-äänellä.

Vuonna 2014 tulivat ensimmäiset Dolby Atmos -kotiteatterilaitteet, ja seuraavana vuonna näki päivänvalon sen kilpailija DTS:X. Niiden mukana tulivat kotiteattereihin myös kattokaiuttimet tuomaan kolmiulotteisuuden tuntua. Pietilä päivitti studionsa Dolby Atmos -aikaan 2019–2020, ja kokonaan PMC-kaiuttimiin siirtyminen tapahtui 2021 aikana. Nyt studio on listattuna viiden muun suomalaisen Dolby Atmos Music -studion joukossa Dolbyn sivuilla.

Yhtenäinen setti

Studiomaailmassa Genelecit ovat jo pitkään olleet alan standardi, etenkin Suomessa. AtoMix-studioilla kuuntelu on toteutettu brittiläisen PMC Speakersin kaiuttimilla. Niitä Pietilä on käyttänyt jo toistakymmentä vuotta.

– Tavallaan olen aina ollut tällainen vastarannankiiski, että olen mennyt juuri niillä, millä muut ei mene.

Stereokuuntelussa on myös tavallista, että tarkkailukaiuttimia on useampi erilainen pari. Monet kaiuttimet varmistavat, että soundi toimii todennäköisemmin monenlaisilla kaiuttimilla. Myös Pietilä on ollut tätä koulukuntaa.

– Minulla on ollut aina sellainen ajatus, että pitäisi olla useampia. Minulla on esimerkiksi vanhoja Auratoneja, jotka aika ajoin otan käyttöön.

Kanavamäärän kasvaessa tilanne kuitenkin muuttuu. Muuttujia on jo valmiiksi niin monta, että immersiivistä ääntä tehdessä ei oikeastaan olekaan mahdollista olla monia eri kaiuttimia. Kaiutinsetin päivityksen myötä hän on myös huomannut, ettei useille erilaisille kaiuttimille ole enää entiseen tapaan tarvetta.

– Tämä viimeisin isompi PMC:n kolmitiekaiutin on minun korvaani niin hyvä, että niiden lisäksi riittää oikeastaan pelkkä kuulokekuuntelu. Voi todella luottaa siihen, että ääni välittyy samansisältöisenä myös muihin kuunteluympäristöihin ja kaiuttimiin.

Pietilän ensimmäinen kosketus PMC-kaiuttimiin tapahtui vuonna 2006, kun Grammy-palkittu äänittäjä George Massenburg esitteli Wienin AES-tapahtumassa surround-miksauksia.

– Siellä oli kolmitie-aktiiveista rakennettu setti isoimmasta mallista bassojatkeilla. Kun hän alkoi soittaa, minulla oli saman tien leuka lattiassa, että mitäs nämä ovat. Keskialue oli jotenkin sellainen, että tajunta laajeni – että kaiuttimista voi kuulua tällaisiakin asioita! Pari vuotta sen jälkeen ostin ensimmäisen DB1Spassiiviparin, joka oli minulla pitkään. Siitä asti olen käytännössä tehnyt PMC:llä.

AtoMix-studiossa Pietilällä on nykyisin 7.1.4-kanavainen kuuntelu sekä erikseen kaiutinpari stereokuuntelua varten. Kaikki muut kaiuttimet ovat PMC:n valmistamia, mutta LFE-kanavassa on toistaiseksi tarvittaessa Klein & Hummelin subwoofer. Sekin on tarkoitus päivittää PMC:hen tulevaisuudessa.

Monissa studioissa hyödynnetään nykyisin huonekorjausta ja bassonhallintaa, jotka ovat kehittyneet kovaa tahtia viime vuosina. AtoMix-studiossa Pietilä on kuitenkin luottanut laitteistonsa virittämisessä lähes pelkästään luomumenetelmiin.

– Perusajatus kaiutinsetissäni on, että surround-layerissä ei ole dsp-kaiuttimia, kun taas kattokaiuttimina (height layer) on vanhempaa dsp-mallia edustavat twotwo5:t.
Olen jakanut tämän niin, että layerit saisi sävyltään mahdollisimman samanlaisiksi käytettävissä olevilla kaiuttimilla. Nyt surround-layerin kaiuttimet ovat samalla diskanttielementillä varustettuja malleja ja katossa uudempaa dsp-sarjaa.

Vaikka esimerkiksi surround-layer koostuukin keskenään samanlaisista kaiuttimista, kaiuttimien ei tarvitse Pietilän mukaan olla aivan täsmälleen samoja.

– Monesti sanotaan, että kaiuttimien pitää olla samanlaisia, mutta se, että ne on saman valmistajan samaa designia, on ehkä tärkeintä.

Ekvalisointia ei ole käytetty missään kanavassa, vaan kaikkiin menevän signaalin taajuusvaste on suora. Näin on pyritty ehkäisemään ongelmia muualla.

– Olen vain hakenut kaiuttimien paikat parhaaseen mahdolliseen kompromissiin, koska jos taajuuskorjaimella lähdetään sorkkimaan, se aina aiheuttaa jotain muuta jonnekin – kulkuaikaeroja, jos ei muuta. Olen myös halunnut pitää sen ajatuksen, että muuntimesta lähtee kaapeli kaiuttimeen ja that’s it.

Studiossa on myös stereomonitoripari. Sen virkaa toimittaa vuoden 2021 lopulla julkaistu PMC:n kaksitie-dsp-malli PMC6, jolle signaali syötetään monitorikontrollerista AES-muodossa, ja da-muunnos tapahtuu kaiuttimissa.

Surround-layerissä on käytetty kookkaampia PMC IB1S-AIII -kolmitiekaiuttimia, kun taas stereokuuntelussa on käytössä kompaktimpi PMC6-malli.

Tuhdisti bassoa ilman subbaria

Studion viisi kookasta PMC IB1S-AIII -kaiutinta yltää valmistajan ilmoituksen mukaan 25 hertsiin eli likipitäen ihmisen kuuloalueen alarajalle saakka. LFE-kanavan virkaa hoitaa tarvittaessa Klein & Hummelin subwoofer, mutta koska etukanavien oma bassontoisto yltää niin alas, subwooferille ei ole sinällään juuri tarvetta.

– Ehkä sitten kun saan joskus pari PMC:n subia hankittua kokeilen, mitä se toisi lisää, jos pääkanavia vahvistaisi vähän vielä 30 hertsistä alaspäin. Toisaalta tykkään tästä tietystä tiukkuudesta, kun koko alue tulee yhdestä kaiuttimesta.

Pietilä avaa, että kun sekä oikea, vasen että keskikanava toistavat bassoa alas asti, alataajuudet tulevat niin laajalta alueelta, että se tuntuu ehyemmältä kuin yhdestä pisteestä erillisestä subbarista toistettuna.

– Bassomanageroitu järjestelmä on jotenkin erillinen. Silloin pitäisi koettaa löytää subbarille paras paikka huoneessa. Niitä pitäisi olla vähintään kaksi, mieluiten neljä, joten miksi ei hommaisi sellaisia pääkaiuttimia, jotka toistavat koko taajuusalueen?

Kaiuttimien tarjoamat bassovarannot vaativat myös kiinnittämään huomiota huoneakustiikkaan. Kun alataajuuksia on tarjolla runsaasti, ne alkavat helposti korostua ja kumista. Pietilän studiossa jälkikaiunta-aikaa on vaimennettu bassoansoilla sekä erilaisilla diffuusoreilla ja absorbereilla. Basson määrää hän ei sen sijaan ole pitänyt ongelmana.

– Ei sitä ole tarvinnut lähteä pudottamaan, kun taas toisaalta tykkään, että sitä on. Jos miksaaja on päättänyt miksauksessa, että tässä on matalia taajuuksia näin paljon, niiden pitää kuulua.

Bassopuoli on ylipäätään yksi PMC:n kaiuttimien erikoisvahvuuksia. Valmistaja on ensimmäisestä mallistaan alkaen keskittynyt transmissiolinja-rakenteeseen, joka saa pienetkin kaiuttimet yltämään kokoaan alemmas herkästi ja puhtaasti. Siitä on Pietilän mukaan apua myös studiotyöskentelyssä.

– Olen huomannut, että melkein osaan sanoa, milloin äänitteen tekemisessä on ollut PMC:t mukana. Alakerrassa huomaa ihan hirveästi sellaisia eroja, mitä en ole aiemmilla kaiuttimilla välttämättä edes huomannut. Sanotaanko näin päin, että kuulee, milloin tekijät ovat kuulleet mitä tekevät!

Toiston virittämisessä on käytetty sananmukaisesti konkreettisia menetelmiä.

Mittausta ja asettelua

Yhä useammin studioissa käytetään huonekorjausta tilan vaikutuksen minimoimiseen. Se säätää muun muassa taajuusvastetta ja vaihetta. Pietilä on sen sijaan hakenut kaiuttimille parhaan mahdollisen sijoituspaikan mittaamalla ja siirtelemällä, kunnes havaittu ongelma katoaa tai ainakin pienenee. Jalustoihin on muun muassa kannettu kilokaupalla betonia.

– Kävin 20–200 hertsin alueen ”hertsikammalla” läpi. Syötin siniaaltogeneraattorilla taajuutta ja mittasin, kuinka voimakas se on. Rakensin Exceliin taulukon, otin mittaustulokset ja katsoin, missä on suurimmat kuopat ja korostukset. Sitten nostin kaiuttimia ylöspäin ja hain vähän betonia lisää. Tein säädöt tällä tavalla rakenteen kautta sen sijaan, että olisin lähtenyt ekvalisaattorilla korjaamaan sitä.

Taajuuskorjaintakin hän kokeili, mutta piti sillä saavutettua lopputulosta huonompana.

– Sellaisia vaihelineaarisia ekvalisaattoreita on aika vähän, jotka eivät aiheuta mitään vaihevasteessa. Koin tämmöisen konkreettisen lähestymisen paremmaksi.
Ainoa prosessorilla tehty säätö on kaiuttimien väliset viiveet. Nekin hän mittasi äänitysohjelmalla soitettuaan iskuääniä, mitattuaan ne kuuntelupaikalla ja verrattuaan aaltomuotoja. Automatisoidussa mittauksessa on vaikea täysin tietää, mitä järjestelmä oikeastaan korjaa.

– Pro Toolsilla pystyn katsomaan sen samplen tarkkuudella. Pääsen millisekunnin sadasosiin. Mutta sillä oli oikeasti aika iso merkitys. Tähän on toki olemassa todella hyviä mittausohjelmistoja, joilla se olisi huomattavasti nopeampaa, mutta olen ollut aika saamaton niiden opettelussa.

Vaikka lopputulos ei ole vasteeltaan viivasuora, tärkeintä Pietilän mukaan on tuntea oma kuuntelunsa.

– Kun tiedät, että sinulla on vaimenema tai korostuma jossain, osaat huomioida sen, etkä lähde työssäsi korjaamaan sitä. Kokonaissoundi on niin hieno omasta mielestä.

Vaikka voisi kuvitella, että äärimmäisen tarkasti ja selkeästi toistavilla monitoreilla korjattavaa löytyy äänityössä aina vain enemmän, Pietilä kokee tilanteen toisin.

– Näillä kaiuttimilla huomaa sen, että tarvitsee tehdä paljon vähemmän asioita. Paljon vähemmän tarvitsee ekvalisoida tai mitään. Kuulee paljon paremmin sen äänen, minkä kanssa olet tekemisissä. Se on ollut minulle sellainen ahaa-elämys tässä vuosien varrella. Mitä paremmat kaiuttimet ja mitä parempi signaalitie sinulla on, sitä vähemmän sinun tarvitsee tehdä. Kuulet paremmin asioita.

Pietilä nostaa esiin vertauskuvan, joka kenties selventää asiaa. Kyllähän puhtaan ikkunan läpi näkee paremmin kuin likaisen.

– Jotenkin ajattelen, että kaiuttimet ovat kuin ikkuna. Se on se ikkuna, jonka läpi minun pitää operoida ääntä.

Sijoittelu puhuttelee

Mikä PMC:ssä sitten puhuttelee Pietilää? Ensinnäkin hän mainitsee äänikuvan tarkkuuden.

– Ennen kaikkea laulu on sellainen, mikä puhuttelee minua aina, sen ankkuroituminen ja niin sanottu phantom center. Se mikä on keskellä, on keskellä. Ei tule sellaista tunnetta, että osa soundista on keskellä ja osa alkaa yhtäkkiä olla sellainen elämää suurempi. Jos se on neulansilmä keskellä, niin sitten se on.

Sama huomio toistui kuunnellessamme musiikkia. Kysyin, onko stereokuuntelussa keskikanava päällä. Ei ollut, vaan stereokuva soi kahdella kaiuttimellakin niin ehyesti, että kaiuttimien väliin ei tuntunut jäävän aukkoa.

– Kai se tulee tuosta keskialueesta, koska siinä ihmiskorva on herkimmillään. Jakotaajuudet ovat varmaan osuneet hyvin. Sitten kun kaiuttimet toistavat koko alueen 25 hertsiin saakka, ei tarvitse olla LFE-kanavaa tai subbaria jatkamassa.
– Olen niin pitkään tehnyt monikanavaa, että olen sanonut, ettei minun mielestäni stereossa ole mitään kolmiulotteisuutta. Näillä kaiuttimilla olen joutunut vähän pyörtämään puheitani. Kyllä siellä on. Se on vain eri lailla.

Kyse on studiokaiuttimissakin omalta osaltaan myös makuasioista. Kun tiettyyn soundiin tottuu ja mieltyy, sitä mielellään etsii myös muualta.

– Minulla oli sellainen Mercedeksen E300-dieselhybridi, jossa oli todella hyvä äänijärjestelmä. Jotenkin siinä autossa oli samanlainen soundi kuin mitä olin tottunut PMC:ltä kuuntelemaan. Nyt olen löytänyt myös Applen Airpod Maxit. Niissä on myös samanlainen soundi. Tällainen yhteneväisyys puhuttelee.

Kolmantena Pietilä mainitsee sen, mikä löi itsenikin ällikällä kuullessani ensimmäistä kertaa PMC:n edullisimman pään Result6-monitorikaiuttimia.

– Se niin sanottu punch, voisiko sanoa iskuäänen nopeus tai tarkkuus. Se on ollut sellainen, mistä olen aina tykännyt. Kaiutin ei mene tukkoon siitä, että sitä välillä vähän käskee. Sitten toisin päin, että kun kuuntelee hiljaa, soundi on yhtä iso. Sitä se on ollut etenkin näillä kolmitiekaiuttimilla.

Omaan havaintoon vaikutti osaltaan myös se, että kyseessä olivat pienikokoiset jalustakaiuttimet. Transmissiolinjan vuoksi ne kuitenkin toistivat hämmästyttävän alas, hämmästyttävän kovaa ja hämmästyttävän puhtaina.

Yhtenä hyvänä ominaisuutena Pietilä nostaa esiin vielä säätömahdollisuudet, tai pikemminkin niiden puutteen. Tämäkin voi jonkun mielestä olla miinuspuoli.

– Kaiuttimessa ei ole mitään ylimääräistä. Ei ole mitään säätömahdollisuuksia. Ainoastaan herkkyys.

PMC6-kaiuttimissakaan ei ole käytetty niiden signaaliprosessoria. Tarjolla on kuitenkin sellaista kaipaavalle selaimella ja sovelluksilla käytettävä ekvalisaattori.

Brittimonitoreja transmissiolinjalla

Vuonna 1991 perustetun PMC Speakersin juuret ovat monien brittimerkkien tavoin BBC:ssä. PMC:n ensimmäinen kaiutin oli aktiivinen studiomonitori BB5-A, jolla yhtiö sai heti lentävän lähdön monitorimaailmassa. Sitä on käytetty muun muassa BBC Maida Vale -studioilla, Metropolis Masteringissa sekä Deccalla. Artisteista sen käyttäjiä ovat olleet muun muassa Prince ja Stevie Wonder.

PMC tunnetaan ATL-kotelorakenteesta, joka yhdistää kaikkia valmistajan kaiuttimia. Advanced Transmission Line eli kehittynyt transmissiolinja muistuttaa refleksikoteloa mutta on sitä huomattavasti monimutkaisempi ja hankalammin toteutettava rakenne. Kaiutinelementin takaa lähtee kiemurteleva ja vaimennettu putki, jolle on lopulta ulostuloportti kaiutinkotelossa.

ATL-transmissiolinjan pituus on neljäsosa kaiuttimen tarjoaman matalimman taajuuden aallonpituudesta. Esimerkiksi 40 hertsin ääniaallon aallonpituus on 8,5 metriä ja neljäsosa siitä on reilut kaksi metriä. Melkoisesti putkea on siis sovitettavana kaiutinkotelon sisään. Siitä huolimatta PMC on noudattanut samaa periaatetta pienikokoisissakin kaiuttimissaan.

Artikkeli on julkaistu alunperin AVPlus-numerossa 6/2022 (215).