Testissä upeat ProAc Response DT8 -kaiuttimet
”ProAc ei tee halpoja kaiuttimia, eikä varsinkaan halpaa ääntä.” Tämä pääsuunnittelijan ammoinen tokaisu on siivittänyt ProAcin toimintaa jo yli 35 vuoden ajan, uusimpana luomuksena DT8-lattiakaiutin.
Viihde-elektroniikan ja uuden tekniikan erikoislehti
”ProAc ei tee halpoja kaiuttimia, eikä varsinkaan halpaa ääntä.” Tämä pääsuunnittelijan ammoinen tokaisu on siivittänyt ProAcin toimintaa jo yli 35 vuoden ajan, uusimpana luomuksena DT8-lattiakaiutin.
Siinä missä iso osa kaiutinvalmistajista on päättänyt panostaa malleissaan muotoilun virtaviivaisuuteen ja kompaktiuteen, löytyy kentältä myös tekijöitä, joille paino on voimaa. Arendal on oivallinen esimerkki siitä, että mikäli raskaalle toteutukselle on perusteensa, se myös viedään ylpeästi päätyyn asti.
Hegelin uusi, kookas ja hintava H590 vie valmistajaansa kohti integroitujen vahvistimien kuninkuusluokkaa. Mukana on kaikki highend-ominaisuudet, joita toivoa saattaa, mutta kaiken yllä lepää puhdas musikaalisuus.
Aina kun KEF päivittää mallisarjojaan, on lupa odottaa radikaalejakin muutoksia ja parannuksia. Ja juuri näin on tapahtunut tuoreen R-sarjan kohdalla. Mielestämme R 3 on mitä mainioin referenssikaiutin omassa hinta- ja kokoluokassaan.
B8 on LG:n yksinkertaisin oled-malli, mutta siitä huolimatta sen toteutus ja jälki on sarjassaan suorastaan mainiota katseltavaa – suurimmilta osin!
Optoma UHD51 tarjoaa lukuisia hyviä ominaisuuksia maltillisesta hinnastaan huolimatta. Se onkin varsin kelpo kotiteatteriprojektori hd-leffoille ja hdtv:lle, mutta miten se pärjää korkeampien resoluutioiden kanssa?
Iisalmelainen Genelec on valmistanut laatukaiuttimia jo 40 vuotta, ja nykyään heidän nerokkaan huonekorjausteknologiansa ansiosta minkä tahansa kuuntelutilan vaikutukset saa entistä paremmin hallintaan. Testasimme The Ones -sarjan 8341 SAM -keskimallin.
Moni unelmoi studiotason äänenlaadusta kotioloissa. Englantilaisen PMC:n avulla unelma voi käydä toteen. Vaikka PMC twenty 5.22:n hintaluokassa on todella korkeatasoisia vaihtoehtoja, ei ole helppo löytää kaiutinta, jonka äänessä olisi samalla tavalla draamaa, hyväntuulisuutta ja tarkkuutta.
Lataus on käynnissä. Kun se valmistuu, löydät PDF-tiedoston selaimesi “Lataukset”-kansiosta.
OK