Twitter-video vahvistaa: OnePlussan tulevassa puhelimessa on kolme kameraa
OnePlus 7 -puhelimien 14. toukokuuta tapahtuva julkaisu lähestyy. Suomessakin hyvin menestyneistä malleista on paljastettu uutta tietoa tipoitellen.
Viihde-elektroniikan ja uuden tekniikan erikoislehti
OnePlus 7 -puhelimien 14. toukokuuta tapahtuva julkaisu lähestyy. Suomessakin hyvin menestyneistä malleista on paljastettu uutta tietoa tipoitellen.
Redmi on esitellyt uuden Y3 -puhelimen Intiassa. Redmi irrottautui äskettäin Xiaomista omaksi tytärbrändikseen. Se sijoittuu edulliseen hintaluokkaan, mutta tarjoaa hieman kalliimpien puhelimien ominaisuuksia.
Suomalaisten suosima puhelinvalmistaja OnePlus on ilmoittanut julkaisevansa seuraavan sukupolven OnePlus 7 -puhelimen tiistaina toukokuun 14. päivä. Tilaisuus on nimeltään Go Beyond Speed.
Huawein P30 Lite on saapumassa Suomeen. Keskihintaluokkaan sijoittuva puhelin on vaatimattomampi versio lippulaivamalleista P30 ja P30 Pro.
Huaweiltä on luultavasti tulossa jo tänä vuonna edullisempi 5G-puhelin. Tulevan mallin hinta olisi kuudensadan dollarin tietämillä, eli euroiksi muutettuna hieman yli 500 euroa. Zhoun mukaan myös 300 dollarin 5G-puhelin voisi olla mahdollinen ensi vuonna.
Google on kertonut virallisessa kaupassaan julkistavansa 7. toukokuuta jotain Pixel-puhelimiin liittyvää. Todennäköisesti kyseessä on lippulaivaa edullisemman hintaluokan 3A- ja 3A XL -mallit, joista on pyörinyt huhuja viime kuukausina.
ASUS on esitellyt sivuillaan kaikessa hiljaisuudessa uuden Zenfone Live L2 -puhelimen. Siitä on kaksi versiota, jotka eroavat toisistaan järjestelmäpiirin, kameroiden ja tallennustilan osalta.
Honor on julkistanut Honor 20 Lite -puhelimen Malesiassa. Euroopan markkinoille se näillä näkymin julkaistaan vasta 21. toukokuuta.
Honor on aikeissa julkistaa Lontoossa uudet Honor 20 -puhelimet 21. toukokuuta. Asia selviää verkossa levinneistä kuvista. Tulossa on huhujen mukaan Honor 20 -perusmalli, järeämpi Honor 20 Pro ja halpisversio Honor 20 Lite.
ASUS on avannut Pohjoismaissa ja myös Suomessa oman ASUS Zenfone eShop-verkkokauppansa. Siellä on myynnissä ASUS-puhelimien ja lisävarusteiden ohella myös pelipuhelimiin ja oheislaitteisiin erikoistuneen ROG:n malleja.
Samsung on esitellyt Galaxy A mallistonsa uuden A80-malliin. Kisa keskihintaluokassa vaikuttaa kiihtyvän, sillä valmistajat panostavat myös niissä aiempaa innovatiivisempiin ratkaisuihin. Samsung Galaxy A80:n tapauksessa uutta edustaa kääntyvä kamera.
Taittuvalla näytöllä varustettu Samsung Galaxy Fold -puhelin saapuu myyntiin Suomessa toukokuun alussa. Sen hinta on 2 100 euroa. Galaxy Foldissa on näyttö sekä kannessa että sisällä.
Honor on lähtenyt haastamaan lippulaivaluokan kamerapuhelimia uudella View 20 -mallillaan. Se on yksi ensimmäisistä näyttöreiällisistä puhelimista – ja ensimmäinen Suomessa. Uutuudessa on peräti 48 megapikselin takakamera ja aivan uudenlainen 3d ToF -kamera.
Samsungin Galaxy S10 5G on tulossa myyntiin perjantaina 5. huhtikuussa Etelä-Koreassa. Puhelin julkistettiin samaan aikaan kuin muutkin S10-puhelimet Mobile World Congress -tapahtuman alla helmikuussa.
HMD Global on esitellyt Taiwanissa uuden Nokia X71 -älypuhelimen. Se tarjoaa keskiluokan järjestelmäpiirin ohella viitteitä lippulaivaluokan puhelimista.
Samsung on esitellyt keskihintaluokan A-sarjaansa uuden Galaxy A70-älypuhelinmallin. Alkuvuoden aikana sarjaan on saapunut jo useita puhelimia. Uusin täydennys sijoittuu ominaisuuksillaan halvimpien keskihintaluokan ja edullisimpien lippulaivamallien väliin.
Black Sharkin pari viikkoa sitten julkistama Black Shark 2 -pelipuhelin on saapunut tilattavaksi Euroopassa. Sen ominaisuudet ovat vakuuttavat muuhunkin kuin pelikäyttöön, jos tavallista rohkeampi muotoilu sopii oman makuun.
Huawein odotetut P30- ja P30 Pro -puhelimet esiteltiin tänään Pariisissa. Molemmat mallit tulivat heti tänä iltana myyntiin myös Suomessa. Jos ostaa puhelimen ennen 7. huhtikuuta, saa mukaan Huawei Watch GT -kellon uudella vihreällä rannekkeella. Kellon arvo on 249 euroa.
Samsung on kertonut, että sen taittuvanäyttöinen Galaxy Fold -puhelin on tulossa Suomeen 3. toukokuuta. Ennakkomyynti alkaa Euroopassa viikkoa aikaisemmin eli 26. huhtikuuta.
HMD Global on tuonut Nokia 3.1 Plus -puhelimen myyntiin Suomen markkinoilla. Puhelimessa on 6,0 tuuman kokoinen näyttö, jonka kuvasuhde on 18:9 ja tarkkuus hd+-tasoa. Takana on kaksoiskamera. Akun kapasiteetti on edulliseksi puhelimeksi varsin mukavat 3 500 milliampeerituntia.
Lataus on käynnissä. Kun se valmistuu, löydät PDF-tiedoston selaimesi “Lataukset”-kansiosta.
OK