Rekoissa, traktoreissa ja muissa 24 voltin laitteissa tulee toisinaan palava tarve kunnon poppivehkeille. Audio Systemin valikoimista löytyy!

Teksti: Joni Nikkola
Kuvat: Valmistaja


Taas on edessä kuuma päivä työkoneen ratin takana, mutta paras tarjolla oleva äänentoistojärjestelmä on radiolla varustetut Peltorit? Myös työkoneisiin on mahdollista hankkia kunnon äänentoistosysteemi. Se lisää työviihtyvyyttä, ja kunnon penkinalussubi saattaa olla juuri se ratkaiseva lenkki, joka pitää selän vetreänä.

Saksalainen Audio System on jo vanha tekijä autohifin puolella, sillä se on toiminut alalla vuodesta 1988. Valikoimiin kuuluu kaiuttimia, autokohtaisia kaiutinsarjoja etupäässä eurooppalaisiin henkilöautoihin, subbareita niin aktiivisina kuin passiivisina, vahvistimia, vaimennusmateriaaleja ja tarvikkeita. Tuotteita siis löytyy vähän joka lähtöön, mutta mikä tärkeintä, myös 24 voltin sähköjärjestelmässä toimivia!


Kahdelle tai useammalle kanavalle

Yksinkertaisimmillaan soittimelle lisäpuhtia antamaan voi hankkia esimerkiksi kaksi- tai useampikanavaisen vahvistimen. Jos pienuus on valttia, yksi vaihtoehto on Audio System CO-75.4 24V. Se on 4 x 75-wattinen vahvistin, josta irtoaa potkua riittävästi etenkin pienen kopin toistotarpeisiin. Jos taas kaiuttimia on vain kaksin kappalein, sillattuna jatkuvaa tehoa saa irti peräti 2 x 240 wattia neljän ohmin kuormalla. Sisääntulot ovat tarjolla niin linja- kuin kaiutintasoisinakin. Jakosuotimen tilaksi on valittavissa kytkimestä alipäästösuodin, täysi kaista ja ylipäästösuodin. Ali- ja ylipäästösuotimissa on molemmissa säätövaraa on 30–300 hertsin välillä ja jakojyrkkyys on -12 desibeliä oktaavilta. Taajuusvasteen ilmoitetaan ulottuvan ±1 desibelin haarukassa harvinaisen tasaisena niinkin laajalle alueelle kuin 10 hertsistä 45 kilohertsiin. Lisävarusteena on saatavilla johdollinen kaukosäädin. Hintaa vahvistimella on 299 euroa.


Suurempiin tehotarpeisiin on tarjolla Audio System R-110.4 24V. Nelikanavainen vahvistin toimii ab-luokassa ja tarjoaa jatkuvaa tehoa 4 x 130 wattia tai vaihtoehtoisesti sillattuna 2 x 420 wattia neljän ohmin kuormalla. Kahden ohmin kuormaan tehoa riittää 4 x 210 wattia. Alipäästösuotimen säätövara yltää 50 hertsistä 3 500 hertsiin. Ylipäästösuodin toimii alueella 25–4 000 hertsiä. Taajuusalue on harvinaisen laaja ja vasteeltaan tasainen eli 10 hertsistä 60 kilohertsiin (±1 dB). Hintaa vahvistimella on 375 euroa.


Bassoon potkua

Jos kopissa tarkoitus popitella tosissaan, tarvitaan myös bassopuolelle lisää energiaa. Kaikkein helpoin ratkaisu alataajuuksia tukevoittamaan on Audio System US08 ACTIVE 8". Kyseessä on penkin alle asennettava aktiivisubbari kahdeksan tuuman elementillä sekä molemmille sivuille sijoitetuilla passiivisäteilijöillä. Erillistä vahvistinta ei tarvita, eikä sellaiselle siis tarvitse etsiä pienestä tilasta myöskään asennuspaikkaa. Subbarikotelo on paksuudeltaan ainoastaan seitsemän millimetriä, joten kummoistakaan tilaa sille ei tarvitse etsiä. Se on valmistettu alumiinista, joten pienet kolhaisut eivät sitä välttämättä säikäytä. Sisääntuloliitännät ovat niin linjatasoisena rca:na kuin kaiutintasoisinakin, joten subbarin saa kytkettyä käytännössä mihin tahansa soittimeen. Pienestä koosta huolimatta vahvistimesta irtoaa jatkuvaa tehoa 225 wattia. Mukana on perussäädöt eli vaiheenkääntö, alipäästösuodin 35–150 hertsin välille sekä 50 hertsin taajuudelle sijoittuva bassonkorostus, jossa säätövaraa on 0–18 desibelin välillä. Pakettiin kuuluvalla kaukosäädinpotikalla voi säätää basson tasoa ilman kyykkimistä penkin alla. Hintaa aktiivisubbarilla on 324 euroa.


Audio System R 10 FLAT G 10" on passiivisubwoofer suljetussa kotelossa. Sekin on valmiin kotelonsa ansiosta helppo ratkaisu bassotoiston tukevoittamiseksi. Sijoittelua helpottaa litteä, viistetty ja huopapäällysteinen kotelo, joka on ohuimmasta kohdastaan 110 millimetriä ja paksuimmillaankin maltilliset 220 millimetriä. Elementtiä suojaamassa on kaksi metallitankoa. Kotelotilavuutta on ruhtinaallisemmin eli 16 litraa, mikä tekee aina terää subbareista puhuttaessa. Jatkuvaa tehonkestoa löytyy 225 wattia ja hetkellistä tehonkestoa 350 wattia. Sillä saa jo kopin kuin kopin raikaamaan komeasti. Impedanssi on neljä ohmia. Subbarin hinta on 149 euroa.


Äärimmäistä tehoa

Passiivisubbari vaatii kaverikseen riittävän järeän vahvistimen. Audio System CO-700.1 D on nimenomaan subwooferille tarkoitettu vahvistin, joka tarjoaa kahden ohmin kuormalla 700 wattia ja neljän ohmin kuormalla 450 wattia tehoa. Vahvistin toimii d-luokassa, joten se ei kuumenna koppia kohtuuttomasti. Alipäästösuotimen avulla subbarille kuulumattomat ylätaajuudet saa suodatettua, ja säätövaraa on 30–150 hertsin välillä. Toisaalta ihmiskorvalle kuulumattomat alataajuudet saa suodatettua infraäänisuotimella 10–50 hertsin väliltä, jolloin ne eivät ole rasittamassa turhaan elementtiä. Taajuusalue yltää 10–150 hertsiin (±1 dB). Mukana on johdollinen tasonsäädin. Hintaa vahvistimella on 299 euroa.


Jos 700 wattia ei kuulosta alkuunkaan riittävältä, järeämpi vaihtoehto on Audio System R-1250.1 D 24V. Se toimii niin ikään d-luokassa, ja tehoa irtoaa mallinumeron mukaisesti peräti 1 250 wattia. Huipputeho tosin vaatii yhden ohmin kaiuttimen. Kahden ohmin kuormaan tehoa on tarjolla 900 wattia ja neljään ohmiin 500 wattia. Säätömahdollisuudet ovat samat kuin 700 watin mallissakin. Taajuusalue on myös sama, mutta ei pysy aivan yhtä tasaisena (±3 dB). Hintaa tehokkaammalla vahvistinvaihtoehdolla on 425 euroa.


Myös kauttimet

Audio Systemillä on tarjolla myös erittäin runsas mallisto kaiuttimia. Aina 60 eurosta 2 000 euroon saakka!

Kuvassa Audio System R 165 EVO2 165 mm 2-tie erillissarja, joka on Audio Systemin mukaan erinomainen valinta, kun haluaa hyvän kompromissin laadun ja hinnan kesken. Sarjassa on basso-keskiäänessä on jäykkä lasikuitukartio, järeä magneetti ja tukeva rakenne. 25 mm tekstiilikalotilla varustetut diskantit lupaavat hintaluokassaan erinomaisen, silkkisen pehmeän ja tarkan korkeiden äänien toiston. Kaiuttimien impedanssi on kolme ohmia, millä saadaan jopa auton oman soittimen vahvistimesta puristettua hieman suurempi teho. Kaiutinsarjan hinta on 199 euroa parilta.

Maahantuonti/myynti: Hifikulma Oy