Hifin historiaa: Bang & Olufsen BeoSound 3000 – Kun lasiovet avautuvat

B&O:lla on koko lähes satavuotisen historiansa aikana ollut vaikea suhde laitemuotoiluun. Silti se on tehnyt siitä tavaramerkkinsä. BeoSound 3000 on design-klassikko, jonka tyyli puhuttelee pintaa syvemmältä.

Teksti: Kari Nevalainen
Kuvat: Valmistaja

Amerikkalainen folk, nuori Leonard Cohen, Modern Jazz Quartetin Bach-tulkinnat, punaviini ja B&O-kaiuttimien värittymätön ääni, ST-äänivarren ja SP 1 -äänirasian kyky kaivaa musiikin tasot ja yksityiskohdat lp-levyltä, luoda tunnelmaa – tämä oli lähes parasta hifiä, mitä 1970-luvulla tietää saattoi. Ainakin se oli sivistyneintä hifiä, mitä oli. B&O:t olivat ylittämättömät. Ja jo silloin hävyttömän kalliit. 

Elettiin aikaa, jolloin B&O oli jälleen kerran luovinut itsensä ulos yhdestä monista kriiseistään. Natsit kätyreineen polttivat B&O:n tehtaan sodan viime kuukausina. Nauhurit ja televisiot tarjosivat sodan jälkeen uusia mahdollisuuksia, mutta markkinat olivat vielä vuosia epävarmat. Uusilla tuotteillaan ja etenkin televisioilla B&O pystyi kuitenkin säilyttämään sotaa edeltäneen maineensa tanskalaisena laatulaitteiden valmistajana.
Se ei kuitenkaan riittänyt. Vaikutusvaltainen arkkitehti Poul Henningsen teilasi messuarviossaan esillä olleet radiovastaanottimet ja varsinkin B&O:n Grand Prix 1954 -yhdistelmälaitteen.

”Ihminen tulee sairaaksi nähdessään näin paljon lahjattomuutta yhdessä paikassa”, Henningsen kirjoitti ja vertasi radioiden tyyliä vessanoviin, joiden sisällä piili yksi aikakauden merkittävimmistä teknisistä saavutuksista (radio).

B&O:n ensimmäinen radionauhuri Beocord 84 U vuodelta 1947. (Kuva: lauritz.com)

Henningsen päätti juttunsa pohdintaan: ”Ovatko nämä kalankäsittelijöiden tai perunatukkureiden luppoaikana suunnittelemia tekeleitä?”

Kriisistä kriisiin voittajana

B&O:lla närkästyttiin, mutta otettiin opiksi. Yhteistyötä arkkitehtien ja teollisten muotoilijoiden kanssa tiivistettiin. Esimerkiksi 1950-luvun lopulla B&O:n laitteista oli saatavana sekä perinteisen näköinen että tyylikäs, niin sanottu arkkitehtimalli. Design-laitteet eivät myyneet, mutta B&O sai arvokasta kokemusta insinöörien ja teollisten muotoilijoiden yhteistyöstä. 

Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta B&O:n historiassa. Jonkinlainen periaatteellinen ristiriita, kaksijakoisuus tekniikan ja muotoilun välillä, on seurannut haamun lailla B&O:ta alusta pitäen ja monella tasolla. Kyvyttömyys päättää ja valita suuntaa kertoo, miten tärkeitä molemmat puolet – vahva insinööriosaaminen ja keskivertoa merkittävämpi panostus laitteiden visuaaliseen puoleen – ovat olleet B&O:lle. Ambivalenssilla on varmasti tekemistä tanskalaisen huonekalumuotoilun vahvan perinteen kanssa.  

Jo 1930-luvulla arkkitehti Ole Wanscher epäili Art Decosta ja eksotiikasta ammentavia, pähkinäpuisia B&O:n gramofoni–radiovastaanottimia “huonekalukaupan vastapalkatun myyjän” suunnittelemiksi.

Ja mitä tapahtui? B&O reagoi palautteeseen lanseeraamalla modernistisen Hyperbo 5 RG Steel -radiogramofonin. Sen ilmeinen esikuva oli Bauhausissa vaikuttaneen, unkarilaissyntyisen Marcel Breurerin teräsjalkainen Cesca B32 -toimistotuoli vuodelta 1928. Se taas on nykyään esillä jokaisessa tuolimuseossa.

Vuosimallin 1934 Hyperbo 5 RG Steel, jonka ilmeinen esikuva oli Bauhausissa vaikuttaneen, unkarilaissyntyisen Marcel Breurerin teräsjalkainen Cesca B32 -toimistotuoli vuodelta 1928.

Lopullinen strategian muutos koettiin stereoon siirtymisen myötä 1960-luvun alussa. B&O lopetti kahden rinnakkaismallin toimintaidean. Nyt se tähtäsi kansainvälisille markkinoille yksinomaan kaikki yhdessä -tuotteilla, jotka puhuttelisivat myös visuaalisella ilmeellään. Markkinoinnissa kohdeyleisöksi valittiin suositun iskulauseen mukaan “ne, jotka puhuvat makuasioista ja laadusta ennen kuin ryhtyvät puhumaan hinnasta”.  Tuotteen lisäksi yrityksen piti osata kommunikoida oikealla tavalla suoraan asiakaskunnan kanssa.

Uusi strategia johti sarjaan nyt kuuluisia integroituja laitteita, kuten Beomaster 900 vuodelta 1964. Se oli B&O:n ensimmäinen verkkovirralla käyvä transistorivastaanotin kaiuttimilla. Laitteessa oli paljon ajankohtaansa nähden kehittynyttä tekniikkaa, mutta sen muista erottava, uniikki piirre oli kuitenkin litteys, mistä tuli B&O:n tavaramerkki pitkälle tulevaisuuteen. Ja on sitä yhä.

Beomaster 900:ssä käytettiin kaiutinsuunnittelun uusimpia virtauksia bassotoiston parantamiseksi pienistä kaiuttimista.

Beomaster 900 oli B&O:lle suuri menestystarina niin Euroopassa kuin kotimaassaankin. Se auttoi B&O:ta selviytymään eteenpäin sodan jälkeisen vuosikymmenen vaikeuksista ja Euroopan yhteismarkkinoihin siirtymisen aiheuttamista paineista Tanskan radioteollisuudelle.

Beomaster 900 opetti B&O:lle myös sen, että design ei ole vain asiantuntijoille, vaan on universaali kieli.

Seuraava merkkipaalu oli Beolab 5000 vuodelta 1967. Sen avulla B&O päätti napata oman osansa Euroopan heräävistä high fidelity -markkinoista. ”Maailman parhaassa” stereohifijärjestelmässä, kuten B&O sitä mainosti, oli herkkä viritin ja 2 x 60 watin särötön vahvistin. Se oli teknisesti kaikin puolin kurantti ja uraauurtavakin laite, mutta jälleen kerran olennaisinta oli sen uusi sulava eurooppalainen tyyli ja muotoilu, jolla B&O halusi erottautua amerikkalaisesta ammattiäänentoistoon viittaavasta, räkkipohjaisesta muotoilusta. Tyyliin kuuluivat laskutikusta tutut läpinäkyvät liukukytkimet ja alumiininharmaa etulevy. Beolab 5000:n vanavedessä tulivat suositut edullisemmat Beomaster 1200 ja 3000.

Beomaster 3000 vuodelta 1969 edusti B&O:n uutta orastavaa tyyliä parhaimmillaan.

Seuraavan läpimurron, Beogram 4000 -levysoittimen ympärillä käytiin vielä kerran kova vääntö firman tulevasta suunnasta: ne, jotka painottivat teknistä hifiä vastaan ne, jotka ajattelivat tavallisia musiikinkuuntelijoita esteettisine mieltymyksineen. Riita pantiin – jälleen kerran – puoliksi. Edelliset saivat tangentiaalivarren (optisella lisävarrella, joka mittasi soitettavan levyn koon), jälkimmäiset tyylikkään ulkonäön ilman näkyviä painikkeita ja vipuja.

Juuri näitä soittimia B&O haali hiljattain maailmalta 95 kappaletta (95. toimintavuosi!) entisöidäkseen ne ja myydäkseen eteenpäin kunnostettuina ja kiillotettuina noin kymppitonnilla (Beogram 4000c Recreated Limited Edition).

Jakob Jensenin Beogram 4000 oli yksi aikakautensa suosituimpia levysoittimia. 

Yleisesti alkoi kuitenkin olla selvää, että ominta B&O:ta oli olla unohtamatta laitteiden ulkonäköä ja satsata tosissaan niiden muotoiluun. Pyrkimys palkittiin 1970-luvulla, kun New Yorkin modernin taiteen museo MOMA vainusi B&O:n tuotteiden ulkonäön yleispätevyyden ja universaalin muotokielen ja hankki vuonna 1972 kokoelmiinsa seitsemän B&O:ta.

Vuonna 1978 MOMA järjesti oman B&O-näyttelyn 39 näyttelyesineellä. Samanlaisen kohtelun olivat aiemmin saaneet vain Olivetti, Braun ja Thonet.

Kun B&O:lla oltiin lopullisesti varmoja, että tyylikäs yksinkertaisuus ja olennaiseen pitäytyminen olivat sen oma tie ja tyyli, eikä esimerkiksi japanilaisten teknisesti suuntautunut hifitoisto, joka siihen aikaan alkoi jo olla kova kilpailija eurooppalaiselle ja amerikkalaiselle hifille, tulevaisuus näytti selvältä. Syntyi aikansa sensaatio: Beomaster 1900, viritinvahvistin vuodelta 1975. Sen litteä feminiininen muoto, sileän kannen alle piilotettu tekniikka ja hipaisunäppäimet veivät sen heti moniin maailman museoihin, mutta ennen kaikkea siitä tuli B&O:n parhaiten myyvä laitemalli seuraavan 20 vuoden ajan.

Beomaster 1900 oli aikansa litteä sensaatio. 

B&O:n historian kertauksen voi hyvin lopettaa tähän. Osin siksi, että jatko alkaa olla jo monen lukijan muistissa, mutta ennen muuta siksi, että 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla luotiin se laitesuunnittelun pohja, joka on kannatellut B&O:ta aina tähän päivään asti.  

Beomaster 1900:aa seurasivat levysoittimella varustettu Beocenter 2200 vuonna 1983; cd-soittimella täydennetty Beocenter 9000 vuonna 1986; tyylikäs minisoitin Beosystem 2500  vuonna 1991; aktiiviset Beolab 8000 -pilarikaiuttimet vuonna 1992; kuuden cd-pyörittimen BeoSound 9000 vuonna 1996; sekä 2000-luvun alun mallit esimerkkinä vaikka ufomainen, ympärisäteilevä BeoLab 5 -kaiutin vuodelta 2003. 

Hyvin monet näistä 1990- ja 2000-luvun laitteista suunnitteli maineikas brittimuotoilija David Lewis, jonka Bang & Olufsenin legendaariset suunnittelijat Jacob Jensen ja Henning Moldenhawer olivat palkanneet avukseen. Niin myös tämänkertaisen pääosan esittäjän ja design-klassikon BeoSound 3000 -cd-soitin/virittimen.

BeoSound 3000

BeoSound 3000 -cd-soitin/radiolla on monta esikuvaa, kuten esimerkiksi vuosina 1994–2003 valmistettu rinnakkaismalli BeoSound Ouverture (Euroopan ulkopuolella BeoSound 4000). Molempien soittimien taustalla on 1990-luvun alun kaksi Beosystemia: yllä manittu Beosystem 2500 (1991–94) ja Beosystem 2300 (1991–2000).  

Beosystem 2500/2300 oli tyylikäs soitinkokonaisuus kahdella litteällä BeoLab 2500 -aktiivikaiuttimella. Se oli B&O:n ensimmäinen pystyssä seisova, litteä stereofoninen musiikkisoitin. Kun siitä poisti kaiuttimet, saatiin Beocenter 2500- ja Beocenter 2300 -cd-soitin/viritin. Edellinen toimi roolimallina BeoSound Ouverturelle ja jälkimmäinen BeoSound 3000:lle.

Beosystem 2500:n kaltaisella tuotteella B&O asemoitui yhä tukevammin design-lähtökohtaisen äänentoiston airueeksi.

Beocenter 2500:een verrattuna Ouverturessa oli muun muassa  täysin uusi cd-pyöririnmekanismi ja joitain uusia ominaisuuksia cd-toistoon liittyen. Tärkeä ero oli myös Ouverturen MasterLink, jonka avulla soittimen saattoi liittää useisiin BeoLab-aktiivikaiuttimiin ilman ylimääräistä elektroniikkaa.

Ouverturen myötä B&O esitteli maailmalle myös kuuluisan Beo4-kaukosäätimen, joka oli avain kaikkiin Bang & Olufsenin televisioihin ja musiikkijärjestelmiin myöhempinä aikoina. 

BeoSound 3000 oli tuotannossa vuosina 2000–2006. Sen edeltäjä oli siis Beosystem 2300 -paketista irrotettu Beocenter 2300 -cd-soitin/viritin. Siihen verrattuna BeoSound 3000:n mukana tuli aimo annos uutta elektroniikkaa ja ominaisuuksia kuin myös uusittu look esimerkiksi koko cd-levyn peittävällä metallikannella.

BeoSound 3000 seisoo pystysuorassa avoimena ja läpinäkyvänä. Se on sen idea. Iso osa tarkkaan harkittua käyttäjäkokemusta on tilaisuus nähdä ikään kuin laitteen sisään; miten se toimii ja miten se reagoi käyttäjän liikkeisiin. Jopa yksinkertainen cd-levyn asettaminen paikalleen on luotu osaksi suurempaa käyttäjäkokemusta ja -nautintoa. 

Cd-soittimen ja radion lisäksi uutena ominaisuutena BeoSound 3000 mahdollisti digitaalisten musiikkitiedostojen toiston suoraan omalta tietokoneelta. Sen sijaan rinnakkaismalli BeoSound Ouverturen älykästä kasettinauhuria ei enää ollut, kuten ei myöskään jatkomallin BeoSound 3200:n kovalevyä, jolle cd-levyt saattoi tallentaa. 

Cd-soittimen tekniikasta B&O ei ole antanut tietoa enempää kuin että da-muunnin oli bitstream-tyyppiä analogisella suotimella, vaste on 20–20 000 hertsiä (±1 dB) ja kohinasuhde 101 desibeliä (A-painotettu). Soittimella oli mahdollista nimetä 200 suosikkilevyä ja tallentaa oma soittojärjestys musiikkiraidoille tai ohittaa ei-toivotut raidat pysyvästi. Mahdollista oli myös toistaa cd-levyltä tietty useamman raidan yli menevä jakso.

BeoSound 3000:n sisäänrakennettu viritin tarjosi esiviritys- ja nimeämismahdollisuuden 60:lle fm- tai am-radioasemalle (fm-lw-mw) sekä rds-ominaisuuden.  

BeoSound 3000 ei ole tietenkään nykyaikainen langaton verkkosoitin, mutta Beolink PC2 -sovelluksella pääsi kuitenkin toistamaan omia digitaalisia musiikkikokoelmia tai internetin tarjontaa suoraan soittimen kautta ja lähettämään sen yhteensopiviin laitteisiin muissa huoneissa. 

Halutessa BeoSound 3000 myös herättää käyttäjänsä aamuisin tämän suosikkimusiikilla. Toiminto voidaan ohjelmoida koko viikoksi, ja herätysmusiikki sammuu itsestään automaattisesti valitun ajan jälkeen. 

Liukuovet

Iso osa BeoSound 3000:n vetovoimaa ovat liukuvat lasiovet, aikansa todellista korkeaa teknologiaa musiikkisoittimissa. Soittimelle ei tarvinnut kuin huitaista kättä tervehdykseksi ja katsoa, kuinka lasiovet liukuvat hiljaa sivuun. Se oli BeoSound 3000:n tapa sanoa käyttäjälle ”tervetuloa”. Se myös kertoi, että erityinen käyttäjäkokemus on alkamassa. Tavallinen on/off-painike toimittaisi saman viran, mutta siinä ei B&O:n standardeilla olisi mitään erikoista.

Lasiovet avautuvat ja sulkeutuvat teräslangoilla, joita sähkömoottori ohjaa jonkinlaisen vaihdelaatikon kautta. Moottorin laukaisee infrapunajärjestelmä, joka havaitsee lähestyvän liikkeen. 

BeoSound 3000 onnistuu siinä, mihin se on suunniteltu: olemaan helposti lähestyttävä musiikkijärjestelmä, joka ei täytä kotia laitekasalla. Pystysuora muotoilun ansiosta se on tarpeeksi ohut istuakseen yksin kapealla hyllyllä tai tarpeeksi kevyt ripustettavaksi suoraan seinälle jonkin BeoLab-sarjan kaiutinparin kanssa.

Vaikka Beosound 3000 oli tuotannossa vain kuusi vuotta,  samantyyppinen klassinen muotoilu oli B&O:lla käytössä 21 vuotta. Sinä aikana sitä uudistettiin erilaisilla kiinnikkeillä,  alustoilla ja pylväsjalustoilla. Kiinnikkeet ja telineet Bang & Olufsenille toimitti STBbrackets. 

Liitäntöjensä ansiosta Beosound 3000 voidaan kytkeä mihin tahansa BeoLab-kaiuttimeen. Vaikuttava kokoonpano saadaan esimerkiksi siten, että sopivalla telineellä tuodaan yhteen BeoSound 3000 ja kaksi BeoLab 4000 -aktiivikaiutinta tai kompaktimpaa BeoLab 2500 -kaiutinta.

Arkkitehdit oikeassa  

Ei epäilystäkään, etteikö BeoSound 3000:n cd-soitinosa ja muu tekniikka olisi ollut ajankohtaan nähden hyvää tasoa. Liitettynä aktiivikaiuttimiin (jokaiselle kaistalle oma vahvistin ja aktiivijakosuodin) laite tehtiin kilpailemaan raskaamman hifin kanssa. Teknisissä asioissa B&O on aina pelannut varman päälle, ja kompromissit tekniikan ja ulkoasun välillä ovat suurimmaksi osaksi koskeneet kaiuttimia (jotka nekin olivat huipputasoa 1970- ja 80-luvulla). Mutta sekin on selvää, että BeoSound 3000:n tekniikka yksinään ei olisi koskaan jaksanut nostaa laitetta harmaan massatarjonnan yläpuolelle ja tehdä siitä varakkaiden kuluttajien mielessä jotenkin uniikin.

BeoSound 3000:nkin kohdalla voi tunnustaa, että arkkitehdit ja teolliset muotoilijat olivat oikeassa.

Panostaessaan ulkonäköön (musta–alumiini kotelo) ja käyttökokemuksen hienouteen (liukuovet ynnä muu) he loivat hyvin aikaa kestävän tuotteen toimivalla tekniikalla.