HTC on esitellyt uuden lippulaivamallinsa U12+:n. Osa tiedoista ehti jo tällä viikolla livahtaa julkisuuteen, mutta nyt ne ovat tarkentuneet etenkin kameroiden ja muidenkin yksityiskohtien osalta.

Kyseessä on täysiverinen huippupuhelin. Sisuksissa hyrrää jo monista tämänvuotisista lippulaiva-Androideista tuttu Qualcomm Snapdragon 845 -järjestelmäpiiri. Ram-muistia on kuusi gigatavua ja tallennustilaa Suomeen ainakin tämänhetkisen tiedon mukaan tulevassa versiossa 64 gigaa. Saatavilla on ainakin joissain maissa myös 128 gigatavun malli. Joka tapauksessa micro-sd-kortilla voi kasvattaa tallennustilaa peräti kahteen teratavuun asti. Käyttöjärjestelmänä on Android 8.0 Oreo varustettuna varustettuna valmistajan omalla HTC Sense UI 10 -käyttöliittymällä.

Black Ceramic -värivaihtoehto.

Trendistä poiketen puhelimessa ei ole oled-näyttöä eikä lovea. Sen sijaan Super lcd 6 -näyttö on Samsungin tapaan reunaton. Kooltaan se on kuusi tuumaa ja resoluutioltaan qhd+ eli 1440 x 2880, jolloin pikselitiheys on mukavat 537 pikseliä tuumalla. Kuvasuhde on 18:9. Näyttöä suojaa Corning Gorilla Glass 5. U12+:ssa on myös viimeisin kakkosversio Edge Sense -puristusohjauksesta, jonka avulla voi esimerkiksi käynnistää sovelluksia reunoja puristamalla. Sen ansiosta puhelimessa ei ole lainkaan fyysisiä painikkeita.

Takana on kaksoiskamera, joka on varustettu 12 megapikselin pääkameralla ja f/1,75 valovoimalla. Siinä on sekä optinen että elektroninen kuvanvakain. Automaattitarkennus toimii vaiheentunnistuksella. Kakkoskamerassa taas on 16 megapikselin kenno f/2,6 valovoimalla ja laajakulmalinssillä. Sen automaattitarkennus on lasertoiminen.

Takakameroilla onnistuu 4k-videokuvaaminen 60 fps nopeudella ja optisella kuvanvakaajalla varustettuna. Monissa huippumalleissa tänä vuonna esiteltyä 4k-superhidastusta ei HTC:ssa ole, mutta 1080p-tarkkuudella voi tallentaa useimpiin tapauksiin riittäviä 240 fps hidastuksia. Videota kuvatessa on myös mahdollista tallentaa 360 asteen ääntä neljällä mikrofonilla.

Selfie-kameroita on kaksi. Niiden kennon resoluutio on kahdeksan megapikseliä ja valovoima f/2,0. Etukameroilla voi tallentaa Full HD -tasoista kuvaa. Lukituksen pystyy avaamaan kasvontunnistuksella. Kameraominaisuudet ovat ainakin DxOMark-sivuston mukaan huippuluokkaa, ja puhelin sijoittuu 103 pisteellään Huawein kaksoiskameralla varustetun P20-perusmallin ja kolmoiskameralla varustetun P20 Pron väliin.

Translucent Blue -värivaihtoehto.

HTC kertoo panostaneensa puhelimen äänentoistoon. Puhelin on Hi-Res-sertifioitu. Uudet Boomsound-kaiuttimet ovat aikaisempaa äänekkäämmät. Bluetooth-toistossakin äänenlaatua kirittämässä on aptx hd, jonka avulla onnistuu langaton 24-bittinen äänensiirto. Puhelin tukee Google Assistant- ja Amazon Alexa -puheohjauksia.

U12+:n rakenne on lasia ja alumiinia. Huolettomuutta käyttöön tuo IP68-tasoinen pölyn- ja vedenkestävyys. Akun kapasiteetti on 3 500 milliampeerituntia. Puhelin tukee QuickCharge 4 -pikalatausta.

HTC U12+:n 819 euron ohjehinta on linjassa Samsung Galaxy S9:n, iPhone X:n ja Huawei P20 Pron kanssa. Jälleenmyyjiltä on saatavissa musta Ceramic Black -värivaihtoehto. HTC:n verkkokaupassa tulee lisäksi saataville melko jännittävä, läpinäkyvän sininen vaihtoehto. Molemmat saapuvat saataville 18. kesäkuuta. Kolmannella neljänneksellä HTC:n kauppaan on tulossa myös räväkämpi Flame Red -vaihtoehto.

www.htc.com