Huawei julkisti uudet kärkiluokan Mate30 -puhelinmallit Münchenissä. Uutuusmalleihin kuuluvat Mate30-perusversio ja kehittyneempi Mate30 Pro. Mielenkiintoisen julkaisusta tekee se, että puhelin on ensimmäinen Huawein puhelin, jossa ei ole Googlen tarjoamia palveluja kuten Google Maps -karttoja, Gmail-sähköpostia ja Google Play -sovelluskauppaa.

Tekniikaltaan puhelimet edustavat tuttuun tapaan Android-puhelimien kärkikastia. Viimevuotinen Mate20 oli kameroidensa osalta huippuluokkaa, ja niihin on panostettu tänäkin vuonna paljon. Mate30 Prossa on nyt jopa kaksi 40 megapikselin takakameraa, sillä myös ultralaajakulmassa on nyt järeä kenno. Niiden kaverina on kolminkertaisen zoom-kertoimen tarjoava telekamera 8 megapikselin kennolla ja neljäntenä lasersensori. Potkua löytyy tarpeeksi videokuvaukseen 4K-tarkkuudella 60 ruudun sekuntivauhdilla.

Mate30-perusmallissa on kakkoskamerana 40 megapikselin sijaan 16 megapikselin kenno, eikä puhelimessa ole neljättä syvyyskameraa. Myös etukameroissa on eroa, sillä Pro-mallissa on 32 megapikselin kenno ja perusmallissa 24 megapikselin kenno.

Pro-mallissa on varsin kookas 6,53 tuuman OLED-näyttö, joka yltää reunusten yli. Se on varustettu silmiä rasittavan sinivalon estolla. Näyttö toimii myös kaiuttimena. Mate30-perusversiossa puolestaan on perinteisempi mutta suurempi 6,62 tuuman suora AMOLED-näyttö. Selfie-kamera sijaitsee näyttölovessa. Mate30 Prossa on erikoista lisäksi se, että fyysisiä äänenvoimakkuusnappeja ei ole. Niiden tilalla reunojen yli kaartuvassa näytössä on virtuaalinäppäimet.

Molemmissa puhelimissa on keskimääräistä järeämpi akku, sillä Pro-mallissa sen kapasiteetti on 4500 milliampeerituntia ja perusmallissa 4200 milliampeerituntia. Molemmissa malleissa on myös pikalataus ja akunkestoa edelleen avittavat virransäästöominaisuudet. Pölyn- ja vedenkestävyydessä on eroja, sillä perusmallissa se on IP53-tasoinen ja Pro-mallissa järeämpi IP68.

Käyttöjärjestelmänä on Android 10, mutta kyseessä on mitä ilmeisemmin avoimeen lähdekoodiin perustuva versio ilman Googlen tukea. Se voi tarkoittaa aiempaa hitaampaa tahtia käyttöjärjestelmä- ja tietoturvapäivityksissä. Käyttöliittymänä on Huawein EMUI 10. Järjestelmäpiiri on tuore Kirin 990. Mate30 Pro -puhelimesta on tulossa samaan aikaan muiden kanssa myös 5G-yhteyksillä varustettu malli. 5G-antenneja on sijoitettu puhelimiin jopa 21 kappaletta.

Tilanne johtuu siitä, että toukokuussa Yhdysvaltojen kauppaministeriö kielsi amerikkalaisyhtiöitä käymästä kauppaa Huawein kanssa ilman erityislupaa. Huawei esitteli oman Huawei Mobile Services -ohjelmistotekniikkansa Google Mobile Servicesin korvaajaksi. Huawein alusta on avoin kaikille.

Google Play -sovelluskaupan tilalla Huawein puhelimissa on nyt vain Huawein oma App Gallery -sovelluskauppa. Huawei kertoo investoivansa sen kehittämiseen miljardi dollaria. Nähtäväksi jää, minkä verran suositun Play-kaupan ja muiden Googlen palveluiden puuttuminen vaikuttaa myynteihin. Sovellusten kääntäminen ei välttämättä ole kehittäjille hankala tehtävä, sillä käyttöjärjestelmä on edelleen Android-pohjainen. Kiinassa sen sijaan uuden tilanteen ei pitäisi vaikuttaa myynteihin, sillä Googlen palvelut ovat siellä nykyäänkin kiellettyjä.

Toistaiseksi ei ole tietoa, milloin puhelimet saapuvat myyntiin Suomessa. Hinnat ovat Mate 30 Pro -mallille 1 099 euroa ja sen 5G-versiolle 1199 euroa. Pro-mallissa on 8 gigatavua RAM-käyttömuistia ja 256 gigatavua tallennusmuistia. Perusmallin hinta taas on 799 euroa. Sen RAM-käyttömuistin määrä on sama, mutta tallennustila on puolitettu 128 gigatavuun.

Värivaihtoehdot perusmallissa ja Prossa ovat musta, Space Silver, Cosmic Purple, Emerald Green sekä vegaanisella nahalla päällystetyt Forest Green ja Orange.

Porsche Designin kanssa kehitetty RS-erikoisversio on hinnaltaan 2095 euroa. Siinä on jopa 12 gigatavun RAM-käyttömuisti ja 512 gigatavun tallennusmuisti. Siinä on yhdistetty viimeistelyssä lasia ja nahkaa.

consumer.huawei.com