Pioneer ja Onkyo ovat esitelleet uuden FlareConnect-monihuonejärjestelmän. Sen kautta voi toistaa useammassa huoneessa myös musiikkia esimerkiksi LP- ja CD-soittimista, riippumatta...
Musilabin Eclipse 4- ja 5-kaiuttimet ovat monipuolisilla liitännöillä varustetut aktiivikaiuttimet esimerkiksi kotiteatteriin, hyllyyn tai vaikka työpöydälle. Sekä 4- että 5-mallissa...
Audio-Technica on julkistanut punaista ja kultaa yhdistävän version ATH-M50x-monitorikuulokkeistaan. Rajoitettuna eränä valmistettava ATH-M50xRD soveltuu perusmallin tapaan paitsi kotikuunteluun myös äänitys-,...
Kotimaisen A-Soundin takana Arto Salo, joka on harrastanut 60-luvulta asti putkivahvistimien rakentamista ja työskennellyt tietoliikennepuolen suurtaajuusvahvistinten suunnittelijana. Integroitu Concertina-vahvistin on...
Yhdysvaltalainen Emotiva keskittyi tähän vuoteen asti vain Yhdysvaltojen markkinoille ja myi tuotteitaan suoraan verkkokauppansa kautta. Tänä vuonna yhtiö päätti laajentaa...
Kreikkalainen Aries Cerat julkaisee tässä kuussa uuden Genus-vahvistimen. Se on yhtiön ensimmäinen integroitu vahvistin. Etuasteessa on samanlainen piiri kuin Incito-etuvahvistimessa...
MacAudion Soundforce sarja tuo monilta ratkaisuiltaan mieleen PA-kaiuttimet. Ne onkin selvästi suunniteltu kovaan käsittelyyn, sillä niissä on kantokahvat, tukeva grilli...
Muun muassa hurjan triaksiaalikaiuttimen julkistanut ranskalainen hifiveteraani Cabasse ei välttämättä ole ensimmäinen valmistaja, jolta odottaisi kannettavaa bluetooth-kaiutinta. Nyt se on...
Onko suunnitelmissa Dolby Atmos -vahvistin, mutta ei tekisi mieli vaihtaa koko kaiutinsettiä? Yksi ratkaisu on hankkia lisäkaiuttimet korkeussuuntaisen tilaäänivaikutelman aikaansaamiseksi....
Subbarit harvoin mitään silmäniloja. Tivoli Audion Art by Tivoli -sarjan Model Sub on kuitenkin tavallista sisustusystävällisempi. Sen designissa yhdistellään Gabriel-kankaita...
Sveitsiläisen highend-merkin Orpheuksen tuorein vahvistin on Heritage-sarjaan kuuluva Ultimate Power Amplifier. Se perustuu kaksoismonoarkkitehtuurille. Vahvistinta voi käyttää stereona, monona ja...
Reckhornin A-800 on varta vasten subwoofereille tarkoitettu vahvistin, joka on tanakkaan tehoonsa nähden pienikokoinen. Vahvistin sopii mille tahansa passiivisubbarille, mutta...
Yamaha on julkistanut uuden YAS 207 -soundbarin. Erityisen siitä tekee tuore DTS:n Virtual:X-teknologia. Laite on myös helppo sijoittaa reilun kuuden...
Harvan audiovalmistajan juuret ulottuvat niin pitkälle kuin vuonna 1925 perustetun Luxmanin – etenkään jos puhutaan pelkkiä hifilaitteita valmistavista. Siihen liittyy...
Lontoolainen Plus Audio julkaisee vinyylinystävän all-in-one-järjestelmän. Alun perin The +Record Player -nimisen laitteen rahoitusta haettiin Kickstarter-joukkorahoituspalvelun kautta. Se osoittautui menestykseksi,...
Aluminous Audio on julkistanut uudet IVCM Velvet Mini -vaimennustassut. Ne ovat pienempi versio Velvet Reference -mallista. Velvet Miniä voi käyttää...
OR-loudspeakers on pala suomalaisen kaiutinrakentamisen historiaa. Alun perin Mikkelissä toiminut yhtiö pitää majaansa nykyään Salossa. Kaiuttimet valmistetaan käsityönä Suomessa. OR...
Liettualaisen Donatas Tamošiūnasin omistama 8mmaudiolabs on julkistanut ensimmäiset kaiuttimensa. Kahden vuoden kehittelyn tulos, Piu-kaiutin on saanut nimensä italian sanasta più...
Mobile Fidelity Sound Lab eli MFSL (tai MoFi) saattaa olla levynkeräilijöille ja audiofiileille tuttu nimi. Yhtiö on keskittynyt vuodesta 1977...
NAD on päivittänyt T758-surroundvahvistimensa. V3-mallissa on tuki Dolby Atmos -tilaäänelle, korkeareoluutioiselle BluOS-monihuonetoistolle suoratoistolähteineen, mqa:lle ja 4K UHD -tasoiselle videolle ja...
Mac Audion Soundbar 1000 on edullinen ratkaisu televisioäänen tanakoittamiseen. Se tarjoaa soundbarin, subbarin ja luokassaan monipuoliset liitännät pienessä paketissa. Elementteinä...
Viime vuosina etenkin kannettavilla soittimillaan puhuttanut Astell & Kern on päivittänyt AK CD Ripper -laitteensa MK II -versioon. Nimi kertoo...
RHA on julkistanut uudet MA-650-nappikuulokkeet, jotka on tarkoitettu erityisesti Android-mobiililaitteiden käyttäjille. Niissä on korkearesoluutioiset 380.1-elementit, joiden ilmoitetaan tuottavan ääntä 16–40 000...
Hecon Elementa SUB 3830A ei ole mitoiltaan aivan pienin subwoofer, mutta se tarjoaa vastineeksi pikkusubbareita tanakampaa tehoa ja matalalle ulottuvaa...
Denon on uudistanut langattomat Envaya-matkakaiuttimensa. Uutuusmallien bluetooth on varustettu aptX-koodekilla. Niitä voi käyttää myös speakerphonena puhelujen puhumiseen. Kaiuttimet tukevat Applen...
Ifi Audio on julkistanut mqa-yhteensopivan, kannettavan da-muuntimen. Uusi iDSD Black Label haastaa esimerkiksi suunnilleen saman hintaluokan Audioquestin DragonFly Redin ja...
Reckhornin A 2.1 on kompakti kolmikanavainen vahvistin, joka ei vie liikaa tilaa esimerkiksi työpöydältä. Sitä voi siis käyttää esimerkiksi tietokoneen...
McIntosh on julkistanut ensimmäisen integroidun hybridivahvistimensa, MA252:n. Sen etuaste on toteutettu putkitekniikalla, hyvinkin koetellulla sellaisella. Etuasteessa on kaksi kappaletta 12AX7a...
Mac Audion MMC-700 -minihifisarjan voi kuvitella kotibileiden vetonaulaksi. Bileet voi polkaista käyntiin kaiuttimien sinisillä ja punaisilla led-valoefekteillä ja maksimitehoa luvataan...
Lepääkö nurkassa useammat kuin yhdet passiivikaiuttimet, mutta käytössä on vain yksi stereovahvistin? GAS SC4B -kaiutinsignaalinjakajalla voi liittää neljä kaiutinparia yhteen...
Inner Media Group Oy
Y-Tunnus: 2758167-7
Töölönkatu 44-48 C 45
00250, Helsinki
Suomi
Päätoimittaja
Teppo Hirvikunnas
Puh. +358 50 360 1450
Verkkotoimitus
verkkotoimitus@avplus.fi
© 2026 AVPlus / Inner Media Group Oy
Käytetäänkö 1 krediitti tämän artikkelin avaamiseen?
Sinulla on 0 krediittiä käytettävissä.