Denonin AVR-X-sarja tunnetaan erinomaisesta hinta–laatusuhteestaan. Tiiviisti päivittyvän malliston tuorein edustaja tarjoaa tuttujen valttiensa ohessa myös tulevaisuuden kuvankäsittelykykyjä ensimmäisten joukossa – X2700H:n tapauksessa vielä reilusti alle tonnilla.

Teksti: Heikki Kivelä
Kuvat: Heikki Kivelä & valmistaja

Vuosi 2020 oli merkittävä klassikkovalmistaja Denonille kahdestakin syystä: ensinnäkin se oli merkin jo 110. toimintavuosi, ja toiseksi japanilaisvalmistaja toi markkinoille ensimmäisen 8k-yhteensopivan av-vahvistinmallinsa pidettyyn AVR-X-sarjaansa. Tällä hetkellä viidestä mallista koostuvan vahvistinsarjan tuorein edustaja, nyt testattu AVR-X2700H tarjoaa 749,90 euron suositushintaansa nähden monia fiksuja ominaisuuksia. Sen yläpuolelta löytyy jo vanhempi, hiukan tehokkaampi ja 9.2-kanavainen AVR-X3600H ja alapuolelta viimevuonna arvostetun EISA-palkinnon napannut AVR-X2600H, jonka teknisen toteutuksen myös uusi X2700H pitkälti jakaa.

Tuttua designia
Ulkoisesti AVR-X2700H ei juurikaan poikkea edeltävien sukupolvien malleista. Laitteen etumaskin molemmilta reunoilta löytyy muhkeat kiertosäätimet ohjelmalähteen valinnalle sekä äänenvoimakkuuden säädölle ja keskellä on helppolukuinen näyttö, joka kertoo perusinformaation. Etupaneelissa on myös 6,3 millimetrin kuulokelähtö, Audyssey-huonekorjausmikrofonin otto sekä usb-liitäntä. Diskreetti ohjauspainikerivistö sijaitsee näytön alapuolella. Aiempaan AVR-X2600H-malliin verrattuna oikeastaan ainoa ero on siinä, ettei uutukaisen etupaneelissa ole enää hdmi-liitäntää. Tämä saattaa harmistuttaa heitä, jotka ovat hyödyntäneet kyseistä liitäntää esimerkiksi lainakonsolin tai tietokoneen yhdistämiseen.

Laitteen mitat ovat standardilukemissa: 43,4 senttimetriä leveyttä, 34,1 senttimetriä syvyyttä ja antennien kanssa 23,7 senttimetriä korkeutta. Sekä bluetoothille että langattomalle verkkoyhteydelle varatut antennit voi tiukan paikan tullen toki jättää asentamattakin, jos bluetooth-yhteyttä ei syystä tai toisesta tarvitse ja verkkoyhteyden järjestää laitteelle cat-kaapelilla. Langallisen verkkoyhteyden käyttö voi olla perusteltua myös siinä tapauksessa, jos wifin signaali on heikko.
Massaa AVR-X2700H:lla on kohtuulliset 9,5 kilogrammaa, ja se on saatavana vain mustana.

Monipuoliset liitännät
Vahvistimen takapuolella huomio kiinnittyy ensiksi riviin hdmi-liitäntöjä, joita löytyy kuusi sisään ja kaksi ulos – kukin kehittyneillä ominaisuuksilla. Kuten sanottua, AVR-X2700H on 8k-yhteensopiva, joten sen yhden dedikoidun hdmi-tulon ja kahden hdmi-lähdön spekseistä löytyy tuki 8k/60Hz- ja 4k/120Hz-kuvan läpiviennille. Hdmi-liitännät tukevat myös uusimpia hdr-formaatteja sisältäen hdr10+:n ja dynamic hdr:n. Tutummista formaateista tuki löytyy muun muassa hdr10:lle, hlg:lle ja dolby visionille. Lisäksi AVR-X2700H osaa ylösskaalata sd- ja hd-sisällön 4k- tai 8k-yhteensopiville näyttölaitteille toistettavaan muotoon. Hdmi-lähdöistä toinen on lisäksi arc/earc-yhteensopiva.
AVR-X2700H:n monipuolisessa liitäntäarsenaalissa on huomioitu myös perinteisemmät lähteet, ja mukana onkin niin analogisia kuin digitaalisiakin ottoja. Vinyylisoitinliitäntä mm-äänirasioille löytyy, samoin paikka radioantennille, sillä AVR-X2700H on varustettu am/fm-virittimellä.
Vahvistinkanavia laitteessa on seitsemän, ja Denon lupaa niille 95 watin tehon (kahdeksaan ohmiin). Kanavakonfiguraatio voi siis olla 7.2, ja AVR-X2700H:ssa on kaksi ulostuloa aktiivisubwoofereille. Lisäksi vahvistin osaa virtualisoida dolby atmos -ääniraitojen kattokanavasisällöt.
AVR-X2700H sallii monipuolisesti seitsemän vahvistinkanavan konfiguroinnin. Naparuuvirivistöstä oikeasta reunasta löytyvät Surround Back -liitännät ovat vahvistimen jokerikortti, sillä ne voidaan määrittää joko nimensä mukaisesti taka-surroundeiksi tai vaikkapa etukaiuttimien bi-amp-käyttöön, omaksi vyöhykkeekseen vaikka viereiseen huoneeseen, kattokanavaksi ja niin edelleen.

Fiksuna ominaisuutena mainittakoon perinteisen 6,3-millimetrisen kuulokeliitännän ohella myös kaksisuuntainen bluetooth-yhteys, jonka avulla AVR-X2700H osaa paitsi vastaanottaa musiikkia vaikkapa älylaitteelta myös lähettää signaalin esimerkiksi langattomille bt-kuulokkeille.

Liitäntöjä on tarjolla niin äänelle kuin kuvalle digitaalisena ja analogisena. Perinteisten mm-levysoitin- ja virittimen antenniliitäntöjen rinnalla on 8k/60Hz- ja 4k/120Hz-kuvan salliva hdmi-sisääntulo ja -lähdöt.

AVR-X2700H:n sisällä on melko tiivistä mutta siistiä. Eri osioita on jaettu omille piirikorteilleen, ja hintaluokan mukaisesti virtapuolelta löytyy pakkamuuntaja.


Sanastoa

Kanavat: Vahvistinkanavien määrä. Huomaa, että vahvistimien takana on liitännät 11-kanavalle/kaiuttimelle, mutta kaksi niistä on vaihtoehtoisia (yleensä surround back/height 2)

Bi-Amp-mahdollisuus: Kahdella kanavaparilla voidaan ohjata erikseen kaksoisjohdotettavan kaiuttimen kumpaakin äänialuetta (sisääntuloa).

Monialuelähdöt (Multizone): Vahvistimessa voi olla lähdöt (av-linjalähdöt ja/tai kaiutinlähdöt) halutun äänilähteen äänen toistamiseksi eri huoneessa/huoneissa.

HDMI (sisään- ja ulostulot): High Definition Multimedia Interface on kuvan ja monikanavaäänen siirtämiseen suunniteltu nykyään yleisin digitaalinen näyttölaitteiden liitäntästandardi.

Video (komponentti/komposiitti): Analoginen videosignaali. Komponentissa rgb-kuvasignaalit ovat erikseen, komposiitissa kaikki samassa.

Digitaalinen optinen: Liitintyyppi digitaaliselle äänisignaalille.

Analoginen audio: Perinteiset rca-liittimet analogisille äänilähteille.

Linjaulostulo/subwoofer-lähdöt: Linjatasoiset lähdöt esivahvistimelta ulkoisille päätevahvistimille tai aktiivikaiuttimille.

Ethernet: Langallinen verkkoliitäntä cat-kaapelilla ja rj45-liittimillä.

Wifi: Langaton verkkoyhteys.

Ohjainjärjestelmä: Ohjelmisto verkkotoimintojen käyttämiseksi.

Internet-radio: Radioasemat verkossa.

AirPlay 1/2: Applen langaton musiikin suoratoisto Apple-laitteista.

DLNA: Musiikkitiedostojen toisto samaan verkkoon kytketyiltä tietokoneilta ja verkkokovalevyiltä.

Spotify Connect: Spotify-suoratoistopalvelun toisto- ja ohjausmahdollisuus suoraan ilman esimerkiksi älylaitetta.

Bluetooth-vastaanotin/lähetin: Musiikin siirto langattomasti matkapuhelimelta vahvistimelle tai musiikin siirto vahvistimelta langattomille bluetooth-kuulokeille.

HDCP 2.3: High-Bandwith Digital Content Protection on kopiosuojaustekniikka, joka estää kopioidun materiaalin katsomisen/välittämisen hdmi-järjestelmän kautta laitteelta toiselle estämällä ei-yhteensopivia laitteita saamasta sisältöä. Jos medialähde on varustettu HDPC 2.3-tekniikalla, niin vastaanottavan laitteen sisääntulon pitää tukea kyseistä järjestelmää, oli sitten kyse av-vahvistimesta tai televisiosta/projektorista.

HDR-tuki: High Dynamic Range tarkoittaa kuvan mahdollisimman suurta kontrastisuhdetta ja dynamiikkaa. Dynamiikalla tarkoitetaan tässä sitä, kuinka laaja kirkkausalue voidaan esittää niin, että kuvan yksityiskohdat vielä erottuvat. Vahvistimessa on oltava tuki hdr-kuvalle, jotta se voidaan välittää vahvistimen kautta eteenpäin.

Kuvan ylösskaalaus: Sd- tai hd-tarkkuuden kuva voidaan muuttaa (interpoloida ylöspäin) 4k- tai 8k-tarkkuudelle alkuperäisestä signaalista.

HDMI-läpivienti standby-tilassa: Kuvasignaali voidaan ohjata laitteen kautta, vaikka se ei ole päällä.

Dolby Atmos, DTS:X: Monikanavaääniformaatit, joissa kaikissa on yhteistä korkeussuunnassa tapahtuvan tilainformaation toisto käyttäen ylimääräisiä kanavia. Näistä dolby atmos on yleisin.

ARC/eARC: Audio Return Channel eli audiopaluukananava on yksinkertaistaen kaksisuuntainen hdmi-yhteys. Television ääni saadaan esimerkiksi suoraan vahvistimelle samalla kaapelilla, jolla se on liitetty televisioon. Arcin kautta voidaan välittää myös käsky käynnistää vahvistin, kun televisio laitetaan päälle. Vastaavasti eARC (Enhanced Audio Return Channel) on tuoreempi kehitysversio, jonka kautta siirtyy myös uusimmat monikanavaiset ääniformaatit, ja siinä on myös pakollinen LipSync-toiminto.

Puheohjaus: Tuki puheohjaukselle on vielä vain englanniksi. 

Huonekorjaus (-kalibrointi): Mittamikrofonia käyttävä tekniikka, jossa vahvistimen toistoa säätämällä pyritään kompensoimaan huoneen akustiikan ja kaiuttimien aiheuttamia toistovirheitä. Järjestelmät toimivat pääosin samalla tavalla, ja niissä on kaikissa omat puutteensa. Usein niitä kannattaa kuitenkin kokeilla ja käyttää apuna omien säätöjen pohjana.

AVR-X2700H: Varma valinta

Denon AVR-X2700H on monessakin mielessä paitsi tänään myös tulevaisuudessa varmatoiminen valinta monipuolisiin kuvan- ja äänentoistotarpeisiin. Alle tonnin hintaluokassa vastaavia ominaisuuksia – erityisesti 8k-kykyjä – ei vielä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ole saatavilla. Vaihtoehtojen määrä tulee mitä luultavimmin kasvamaan kuluvan vuoden aikana, mutta siitä huolimatta AVR-X2700H:n valtit ovat vahvoja. Kovia kilpailijoita löytyy jopa Denonin omasta repertuaarista lähtien vanhemmista AVR-X- ja tuoreista AVC-X-sarjalaisista, joista jälkimmäiset tarjoavat vielä enemmän vääntöä ja ominaisuuksia, mutta hintakin toki on sen mukainen.
Vaikka 8k-materiaalia ei vielä olekaan saatavilla kovin runsaasti, se tulee yleistymään aivan kuten 4k viimevuosina. Sitä taustaa vasten onkin suositeltavaa, että kodin viihdejärjestelmän pääkeskus on valmis huomisen haasteisiin.

HYVÄÄ & HUONOA

Kehittyneet kuvantoisto-ominaisuudet
Runsaasti ominaisuuksia
Kaksisuuntainen bluetooth
Tasaisen laadukas ääni
Kahden ohjainsovelluksen käyttö

DENON AVR-X2700H
Hinta749,90 €
Lisätiedotdenon.fi
Vahvistinkanavat7.2
Nimellisteho (stereo, 8 Ohm, 20 Hz - 20 kHz)95 W
Bi-AmpKyllä
MonialuelähdötKyllä
Sisääntulot:
HDMI6
Video (komponentti)2
Video (komposiitti)2
Digitaalinen optinen2
Analoginen audio4
Levysoitin1 (mm)
USB (latauksella)1
Lähdöt:
HDMI2
Video (komponentti)1
Video (komposiitti)1
Linjaulostulo/subwoofer-lähdöt1 x stereo-rca / 2
Kuulokelähtö6,3 mm
Verkko-ominaisuudet:
EthernetKyllä
WifiKyllä
OhjausjärjestelmäHEOS
Internet-radioKyllä
AirPlay 1/2Kyllä (2)
DLNAKyllä
Spotify ConnectKyllä
Bluetooth-vastaanotin/lähetinKyllä/kyllä
Bluetooth-versio4.2
Muuta:
HDCP 2.3Kyllä
HDR-tukiDolby Vision, HDR10, HDR10+, Dynaaminen HDR, HLG
MobiiliohjainsovellusDenon AVR Remote + HEOS
Kuvan ylösskaalausSD/HD -> 4K/8K
HDMI-läpivienti standby-tilassaKyllä
Dolby AtmosKyllä
DTS:XKyllä
eARC/ARCKyllä/kyllä
PuheohjausKyllä (Amazon Alexa / Google Assistant)
HuonekorjausAudyssey MultEQ XT
Lepovirrankulutus0,1–3,7 W
Mitat (l x k x s, antennien kanssa)434 x 237 x 341 mm
Paino9,5 kg
Kaikki tiedot valmistajan ilmoittamia

Juttu on lyhennelmä artikkelista, joka on julkaistu alunperin AVPlus-lehdessä 1/2021 (nro.202).