Tyylikäs pieni putkivahvistin voi tarjota aivan uuden tulokulman ääneen. Hyvä esimerkki tästä on japanilaisen Luxmanin näppärä SQ-N10.

On ollut komeata seurata, miten suuret japanilaiset valmistajat yksi toisensa jälkeen ovat kääntäneet takkinsa ja palanneet siihen, minkä taitavat parhaiten: kaksikanavainen äänentoisto.

Japanilaisvalmistajien kaksikanavalaitteissa 1960-luvulta 1990-luvulle on erityistä hohtoa. On insinöörivetoinen ulkonäkö, valmistuksen ja viimeistelyn kova taso, etulevyn kytkimet ja säätimet, uraauurtavat tekniset ratkaisut (eli omien tutkimuslaboratorioiden vahva tutkimus- ja kehitystyö) ja niin edelleen.

Perinteisiin kuuluu, että vahvistimessa on sävynsäätimet bassolle ja diskantille. Niitä kannattaakin tarvittaessa käyttää.

Pienet yksityiskohdat tekevät
Luxman SQ-N10:stä modernin ja
perinteisen äänentoistotekniikan
kohtaamispinnan.

Tuolta ajalta on monia legendaarisia vahvistimia, kuten vaikkapa Luxmanin 300-wattinen M-6000-vahvistin vuodelta 1975.

Yamaha oli tässä henkisessä kotiinpaluussa jonkinlainen suunnannäyttäjä 300-sarjallaan, mutta vastaavia juurille palaamisen merkkejä on nähty myös Sonylta ja Marantzilta, Denoniltakin osittain.

Luxman liitetään usein Accuphaseen. Tämä leimallisesti ylellinen highend-valmistaja ei kuitenkaan koskaan lähtenyt mukaan monikanavatoistoon, ja toisin kuin Luxman, se ei ole milloinkaan valmistanut putkilaitteita.

Luxman saattoi välillä pitää pientä taukoa mutta piti silti kiinni putkilaitteistaan – myös silloin, kun se firmana on joutunut kamppailemaan olemassaolostaan ja identiteetistään. Kuvaavaa on, että kun Luxman toi markkinoille ensimmäiset monikanavavahvistimensa vuonna 2003, niin heti perään vuonna 2004 se lanseerasi putkiesi- ja päätevahvistimen CL-88:n ja MQ-88:n (parannetut versiot CL-38- ja MA-88-vahvistimista vuodelta 1993).

Japanilaisvalmistajien paluu kaksikanavaäänentoistoon on otettava tyytyväisyydellä vastaan, koska kaikilla on komeat perinteet vaalittavinaan. Erityisen komeat ne ovat Luxmanilla.

Luxmanin historia

Moni ei tiedä, että usean japanilaismerkin tausta on jenkkien sotilaallisessa läsnäolossa toisen maailmansodan jälkeen. Pearl Harboria on kiittäminen esimerkiksi 300B-triodivahvistimista, jotka japanilaiset hifimielessä ”keksivät” löydettyään Western Electricin putken USA:n armeijan ylijäämätarvikevarastosta.

Luxman on kuitenkin omassa kastissaan. Sen historia ulottuu 1920-luvulle aikaan, jolloin markkinoita hallitsivat General Electric, Western Electric, Westinghouse, RCA, Lansing, Bell Labs ja monet muut USA:ssa sekä Marconi, B&O, Siemens/Telefunken, Tannoy ynnä muut Euroopassa.

Lux Corporation eli Luxman perustettiin samassa yhteydessä, kun Japanissa käynnistettiin säännölliset fm-radiolähetykset vuonna 1925. Luxmanin kilvoittelu äänenlaadun parissa alkoi siten hyvä-äänisten radiovastaanottimien valmistuksella. Tällainen oli esimerkiksi LUX-735 Hi-Fi -radio (torvikaiuttimilla) vuodelta 1928.

Vuonna 1928 Luxman julkaisi radiovastaanottimista ja niiden tekniikasta kertovan opaskirjan nimeltä Kinsuido Radio, jolla nykykäsityksen mukaan katsotaan olleen merkittävä osuus japanilaisinsinöörien mielenkiinnon suuntaamisessa äänitekniikkaan. Lähes puoli vuosisataa myöhemmin vuonna 1971 Luxman myi 70 erilaista rakennussarjaa diy-miehille (putki- ja transistorivahvistimia, levysoittimia ynnä muita) Lux Kit -tuotemerkin alla.
Sotien jälkeen Lux Corporation keskittyi omien komponenttiensa kehittämiseen ja valmistukseen, kunnes high fidelity -markkinoiden avautuessa 1950-luvulla se käynnisti omien laitteiden valmistuksen. Yksi ensimmäisistä oli hyvin myynyt putki-integroitu SQ-5A vuodelta 1961 Luxmanin kuuluisalla sävynsäätöpiirillä. Vuotta myöhemmin Luxman esitteli SQ-65-vahvistimen, jossa negatiivisen takaisinkytkennän määrää säätämällä ohjataan kaiutinkartion liikettä.

Putkivahvistimia puukotelossa

Tulemme vuoteen 1964 ja puoliksi jo päivän aiheeseen. Tuolloin Luxman lanseerasi ensimmäisen SQ-38-sarjan vahvistimen. Kymmenwattisesta SQ-38:sta alumiinisella etulevyllä ja puukotelolla tuli heti supersuosittu.

Luxman on sittemmin palannut aiheeseen tasaisin välein. Menossa on laskutavasta riippuen 11. tai 12. sukupolvi. SQ38:aa seurasivat SQ38D ja SQ38Ds ja vähän myöhemmin 30-wattiset SQ38F ja SQ38FD sekä SQ38FD II. Signature-versiolla SQ-38S Luxman juhlisti 70. toimintavuottaan vuonna 1995. SQ-38S oli klassinen push-pull-vahvistin EL34-pääteputkilla ja Williamsonin peruskytkennällä.

Kymmenen vuotta myöhemmin vuorossa oli uusi Classic-sarjan integroitu vahvistin SQ-38u, 25-wattinen EL34-push-pull-vahvistin ultra-lineaarikytkennällä ja lokaalilla/globaalilla takaisinkytkennällä.

Monien pettymykseksi Luxman keskeytti SQ-38u:n valmistuksen, ja jäljelle jäivät vain erillislaitteet CL-38u ja MQ-88u. Kuukausi sitten Luxman ilmoitti kuitenkin taas uudesta LX-380-putkivahvistimesta nostalgisessa puukotelossa. Sen esikuvat ovat LX-38 vuodelta 1978 ja LX-38u vuodelta 1988. Kyse on 20-wattisesta hybridi-putkivahvistimesta puolijohde-esiasteella ja 6L6GC-putkilla pääteasteessa. Vahvistimessa on Luxmanin LECUA-voimakkuudensäädin, missä signaali (eli virta/jännite) kulkee vain kahden vastuksen läpi jokaisella voimakkuusasetuksella.

SQ-N10:n kaukosäätimellä voi komentaa vahvistimen
keskeisimpiä toimintoja.

Luxman SQ-N10:n takapaneelista löytyvät liitännät 4–16 ohmin kaiuttimille sekä kolmelle linjatasoiselle ja yhdelle levysoitinliitännälle.

SQ-N10- integroitu vahvistin

LX-380:aa odotellessa Luxmanilla on putki-integroitujen sarjassa tarjota Neo Classico -sarjan pienikokoisempi SQ-N10-vahvistin. Pari vuotta sitten SQ-N10 syrjäytti edeltäjänsä SQ-N100:n melko pienin muutoksin.

Luxmanin mukaan SQ-N10 on kuin SQ-N100 yhdellä ylimääräisellä sisäänmenolla. Loput erot ovat lähinnä kosmeettisia. Ulkonäöltään SQ-N10 on lähes identtinen edeltäjänsä kanssa. Sama ultrakompakti koko (leveyttä alle 30 senttimetriä ja syvyyttä 21 senttimetriä), sama samppanjan väri, samat terävälinjaiset muuntajakopat ja niin edelleen.

Myös kaikki ne pienet mutta tärkeät yksityiskohdat ovat läsnä: ohjelmalähteen valinnan ohjainvipu, virtavalo äänenvoimakkuusnupikassa, harmaa irrotettava putkisuoja sekä helposti luettavat sisäänmenojen nimet kannen päällä.

Valmistus ja viimeistely ovat huippuluokkaa. Se on jotain sellaista, mihin harvoin kykenee muu kuin maailmanluokan tekijä.

SQ-N10 painaa komeat 11,5 kiloa, joten pahvilaatikon päälle sitä ei kannata asettaa. Eikä se sinne sopisikaan. SQ-N10 on elegantti ja pieni, monenlaiseen sisustukseen istuva vahvistin. Sillä voi osoittaa kiinnostuksensa tavanomaista parempaan äänentoistoon hienovaraisella tavalla ilman pullistelua. Se on kuin Mazda MX5 -urheiluauto: riittävän pieni ja riittävän hillitysti muotoiltu, ettei se herätä kerskailumielikuvaa.

Yksi asia, joka SQ-N10:ssä on uutta, on logo. SQ-N100:n allekirjoitustyyliin etulevyyn painettu, vanhahtava logo on nyt suoraviivaisempi ja teknisemmän näköinen. Hyvä niin.
Huolimatta siitä, että moni seikka viittaa menneisiin vuosikymmeniin, SQ-N10 ei näytä vanhanaikaiselta tai kömpelön retrolta. Itse asiassa se näyttää melko modernilta ja tyylikkäältä pikku vahvistimelta.

Kauan eläköön putkitekniikka

SQ-N10:n tekniikka on suoraan SQ-N100:sta. Luxman palasi pian 1990-luvun alun ”hybridi-hairahdusten” jälkeen (LV-sarjassa 6CG7-putket otossa ja MosFetit annossa) pentodiputkilla toteutettuun tehoasteeseen ja klassiseen push-pull-kytkentään, jossa on yksi putki aallon molemmille puoliskoille.

Neo Classico -sarjan vahvistimissa Luxman on kuitenkin päätynyt pienempitehoiseen EL84-putkeen SQ-38-vahvistinperheen suosikin EL34:n sijaan. EL84 on EL34:n pikkuveli.

Siinä missä EL34-pari tuottaa push-pullina 375–450 voltin anodijännitteellä 50 wattia AB1-luokassa, EL84-pari noin 300 voltin anodijännitteellä tuottaa maksimissaan 17 wattia AB1-luokassa. Käytännössä tehoja otetaan kuitenkin vähemmän: EL34:llä 25–35 wattia ja EL84:llä 10–12 wattia, kuten Luxman tekee SQ-N10:ssä (12 wattia kuuteen ohmiin).

Tässä kyseisessä vahvistimessaan Luxman on kytkenyt pääteputken ja muuntajan ensiön Mullard-ultra-lineaarityyppisesti, jolloin vahvistin toimii osittaistriodina: vähemmän tehoa ja vähemmän säröä.

Vahvistimen etuasteessa signaalin ottaa vastaan yksi ECC83-tuplatriodi, mistä matka jatkuu kahdelle ECC82-vaiheenkääntäjälle. Tasasuuntaus on toteutettu puolijohteilla kuten riaa-ekvalisointikin.

Harmoniseksi kokonaissäröksi Luxman ilmoittaa 0,3 prosenttia tai vähemmän (yksi kilohertsi/kuusi ohmia), mikä on putkivahvistimille hyvä lukema. Vaste on 20 – 50 000 hertsiä (+0 – -3 desibeliä) ja häiriöetäisyys 90 desibeliä tai parempi.

Ominaisuudet ja toiminnot

SQ-N10:ssä on kaikki ne ominaisuudet, joita käytännössä tarvitaan musiikin kuuntelussa. On kolme 47 kilo-ohmin ja 150 millivoltin linjatason sisäänmenoa cd-soittimelle, fm-virittimelle ja vaikkapa usb/dacille.

Myös levysoittimelle on mm-äänirasioille soveltuva riaa-aste. Täydet tehot irtoaa 2,2 millivoltilla. Vahvistimessa on myös neljännestuuman kuulokeliitäntä, joka kytkee kuulokkeet suoraan vahvistimen pääteasteelle. Uutta SQ-N10:ssä on D.Link-liitäntä ulkoiselle telakointiasemalle. Naparuuvit vaikuttavat laadukkailta.

Perinteisiin kuuluu, että vahvistimessa on sävynsäätimet bassolle ja diskantille – ja hyvä niin. Olen useasti joutunut toteamaan esimerkiksi radiolähetystä pienistä hyllykaiuttimista kuunnellessa, että ääni jää hieman kalpeaksi ja kevyeksi, ja että tilannetta voi parantaa lisäämällä pari desibeliä alle 300 hertsin taajuuksille. Diskanttisäädin tulee kuvaan mukaan jo kolmen kilohertsin kohdalla. Jos tarvetta ei ole, säädöt voi ohittaa etulevyn line straight -kytkimellä. Lisäksi SQ-N10:lle on myös kevyt kaukosäädin.

SQ-N10:n kanssa operointi oli sekä hauskaa että helppoa. Virran kytkemisen jälkeen kuluu hetki ennen kuin potikan keltainen merkkivalo lakkaa vilkkumasta sen merkiksi, että putket ovat toimintavalmiit, ja sitten vain musiikkia.

Äänen tuottokyky

Käydään tämä nyt ensiksi läpi. Onko 12 wattia tarpeeksi? Kyllä ja ei. Markkinoilla on iso liuta epäherkkiä kaiuttimia, joiden kanssa tilanne voi olla epätoivoinen. Silloinkin SQ-N10:n tehot luultavasti riittäisivät määrällisesti lähikenttäkuunteluun. Mutta kyse ei ole määrästä vaan usein subjektiivisesti koetusta laadusta. Silloin reilu kymmenen wattia ei välttämättä riitä, vaikka hyvin tiedetään, että normaalissa musiikin kuuntelussa normivoimakkuuksilla tehontarve on alle yhden watin ja huippukohdissakin vain muutaman watin.

Mutta sitten toisaalta, jos kaiutin pystyy yli 90 desibelin tasoon yhdellä watilla, 12 wattia riittää suurella todennäköisyydellä. Jos mennään 95 desibeliin, 12 wattia on enemmän kuin tarpeeksi. Kuuntelin Luxmania 11-ohmisilla 95 desibeliä herkillä laajakaistoilla ja 4–8 ohmin Heco Direkt -kaiuttimilla, joiden ilmoitettu herkkyys on myös 95 desibeliä. Kummallakaan ei ollut huolen häivää. Potikka, jos sillä haluaa asiaa mitata, pysyi kiltisti kello 10–11 tuntumassa. Musiikin dynamiikka toistui vaivattomasti.

Kaiuttimien kuorma ei ole Luxmanille iso ongelma. Takalevystä voidaan päätellä, että kunhan kuormat pysyvät välillä 4–16 ohmia, impedanssista aiheutuvia ongelmia esimerkiksi bassotoistossa ei pitäisi esiintyä.

Muussa suhteessa oli välittömästi selvää, että SQ-N10:n äänivarat riittävät jokapäiväiseen musiikista nautiskeluun ja vähän vaativampaankin. Ääni on hieno mutta ei huomionkipeä. PP EL84 -ääni on keskimäärin hennompi kuin EL34-ääni, mutta SQ-N10 osaa kyllä soida vahvasti. Bassoissa on yllättävää voimaa ja hyvää tarkkuutta. Ääni ei laahaa, ei viipyile, ei arkaile.

Äänessä ei ole kuitenkaan samaa kihelmöivää taikaa kuin parhaissa 300B (45, 2A3) SET -vahvistimissa, mutta se on kai aika luonnollista, onhan se aivan eri vahvistin.

Luxman SQ-N10 -vahvistimen kuuntelu on vaivatonta ja huoletonta kuin transistorivahvistimissa, mutta ääni ei ole samalla tavalla kaksiulotteinen, terävä ja harmaa kuin huonoimmillaan puolijohdetoteutuksissa.

Verrattuna omaan 12-wattiseen 6V6-vahvistimeeni SQ-N10 soi läpikuultavammin ja bassoissa vahvemmin. Suurin ero oli, että SQ-N10 keskitti äänen keskelle, kun taas 6V6:lla ääni oli hieman ilmavampi.

Vinyyliäänestä voin sanoa vain sen, mitä havaitsin edeltäjän SQ-N100:n kanssa, jonka levysoitinesivahvistinpiiri lienee kuitenkin identtinen SQ-N10:n kanssa. Vaikutelma oli, että SQ-N10:n phono-asteen äänenlaatu riittää melko pitkälle, vaikka kalliimpien erillislaitteiden tasolle se ei ylläkään.

Putkien vaihdolla lisävauhtia ääneen

Yksi EL84-vahvistimen etu on herkkyys putkien vaihdolle. EL84-putkia on saatavana yllin kyllin niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.

SQ-N10:n mukana tulevat putket – EL84, ECC82 ja ECC83 – ovat Sovtekin, vaikka niissä on Luxmanin logo. Jos minulta kysytään, parasääninen EL84 on Mullard NOS EL84. Se on tuonut parannusta ääneen kaikissa kokeilemissani PP- ja SET EL84 -vahvistimissa.

Eräs harrastaja hankki omaan SQ-N100:nsa seuraavat NOS-EL84-putket: 6П14 П (CCCP Saratov) korvaamaan EL84-putket, JAN Philips ECG 5963 (USA) korvaamaan ECC82-putket sekä Sylvania 12AX7WA (USA) ECC83:n paikalle. Hänen mukaansa ero äänessä verrattuna Luxmanin Sovtekeihin oli heti ilmeinen ja suuri. Niin suuri, että ne nostivat Luxmanin toiselle äänen laatutasolle niin dynamiikan, äänenvärin kuin yleisen musikaalisuuden suhteen.

Oikeaan kontekstiin

Kaiken kaikkiaan monet seikat – ulkonäkö, valmistuksen laatu, viimeistely, toiminnallisuus, äänen kunnollisuus – puhuvat tämän Luxmanin pikku putkivahvistimen puolesta.

Ajatellen kohderyhmää yksi vastaan paneva seikka voisi olla hinta. SQ-N10 maksaa 1 999 euroa. Se ei siis ole halpa muttei kalliskaan. SQ-N10 ei kuitenkaan välty kilpailulta. Samantyyppisiä PP EL84 -vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Manley Stingray, WLM Minueta, Leben CS300X, Yarland FV-34B ja Shindo Montille – osa edullisempia, osa selvästi kalliimpia.

Sitten on vielä EL84 SE (single-ended) -vahvistimet (yksi pääteputki per kanava), kuten Audio Note UK:n Oto, Master Sound Piccolo ja Almarro A205A. Samaan kastiin voi laskea vielä 10-wattiset vahvistimet, kuten esimerkiksi Unison Research Preludio/KT88 SET, A-Soundin Concertina QQE03/12 kaksois-beam-pentodeilla tai jopa Soulnoten A300-transistorivahvistimen.

Luxmanilla ei ole hätää tässä porukassa, vaikka moni mainituista soi myös hyvin. Kuinka paljon lisäarvoa Luxman SQ-N10 antaa vastineeksi sijoitetuille euroille, riippuu tarpeesta ja siitä, mitä kukin arvostaa.

Luxman SQ-N10 soveltuu parhaiten ehkä heille, jotka eivät ole välinpitämättömiä äänenlaadusta mutta eivät jaksa huolehtia siitä päivittäin – eivätkä myöskään tuijota jokaista euroa, jos saavat mitä ovat etsimässä.
Luxmanin kontribuutio neo-klassismiin, SQ-N10, on vahvistin, joka herättää omistamisen halua. Se on houkutteleva hankinta niille, joille tyylikäs pikku putkivahvistin on se juttu.

Testi on ilmestynyt alun perin AVPlus-lehden numerossa 3/2017.

TEKSTI: Kari Nevalainen KUVAT: Valmistaja

 

Luxman SQ-N10
Hinta: 1 999 €
Edustaja: Hifitalo (www.hifitalo.fi)
Lisätiedot: www.luxman.fi
Lähtöteho: 12 + 12 W (6 Ohm) / 10 + 10 W (8 Ohm, 4 Ohm)
Taajuusvaste: 20 – 50 000 Hz
SNR: >90 dB
Putket: 1 x ECC83, 2 x ECC82, 4 x EL84
Mitat (l x k x s): 297 x 162 x 210 mm
Paino: 11,5 kg