Elektrostaattisessa kaiuttimessa kristallinkirkas keskialueen eleganssi yhdistyy vain harvoin vahvaan bassopotkuun ja raakaan voimaan. Martin Loganin uusi ESL 15A -hybridikaiutin onkin ennenkokematon poikkeus.
Teksti: Mats Meyer-Lie / Kuvat: Valmistaja, Hifi & Musik
Julkaistu AVPlus-lehdessä 07/2017.
Elektrostaattiset kaiuttimet herättävät aina huomiota ja Martin Loganin suuret elektrostaattimallit sitäkin enemmän. Yritys perustettiin vuonna 1983, eikä mennyt montaa vuotta, kun Martin Logan hätkähdytti kansainvälistä hifikenttää valtavilla Monolith-hybridikaiuttimillaan, joiden 12 tuuman bassoääniset yltävät vaivatta alle 100 hertsin taajuuksiin. Martin Logan -nimestä tuli nopeasti synonyymi kaareville elektrostaattisille paneelikaiuttimille, joissa bassoille on oma dynaaminen elementtinsä.
Elektrostaattista kaiutinelementtiä näkee vieläkin pidettävän eksoottisena nykyaikaisena teknisenä luomuksena, mutta tosiasiassa saksalainen Siemens ja muutkin työskentelivät tämäntyyppisen kaiuttimen kanssa jo 1920-luvulla. Siitä lähtien ja tähän päivään saakka elektrostaattiperiaatteessa on houkutellut mahdollisuus saada ääntä tuottava kaiutinkalvo liikkeelle tarkasti ja tasaisesti koko pinnan alalta ilman dynaamisten elementtien resonanssiongelmia.
Lyhyesti sanottuna staattitekniikassa on kyse siitä, että ohut, sähköisesti varautunut kalvo asetetaan kahden kiinteän, akustisesti rei'itetyn ja napaisuudeltaan vastakkaisen metallilevyn, staattorin, väliin. Koska tulosignaalin plus- ja miinusnavat on kytketty vastaaviin metallilevyihin, vuorotteleva sähkökenttä aiheuttaa kalvon vetäytymisen kohti tai pois metallilevyistä. Koska kalvoa ohjataan sähköisesti koko pinta-alaltaan, värähtelyliike on ihanteellisella tavalla kontrolloitu samalla kun säröt pysyvät pieninä ja impulssivaste on erittäin nopea. Kaupanpäällisenä päästään kokonaan eroon kaiutinkotelosta, yhdestä tavanomaisten kaiuttimien suurimmista pullonkauloista.
On vain yksi ongelma: kalvon liikepoikkeama on hyvin rajallinen, joten matalien bassoäänien tuottamiseksi elektrostaattisen kaiuttimen paneelin on oltava hyvin suuri. Mitä suurempi säteilevä pinta-ala, sitä syvempi bassotoisto, mutta sen hankalampaa on saada diskanttiäänet säteilemään oikein. Yksi ratkaisu ongelmaan on rakentaa paneeli kapeaksi paremman vaakasuuntaisen säteilyn aikaan saamiseksi ja riittävän korkeaksi syvän bassotoiston säilyttämiseksi. Tällä on kuitenkin rajansa: suuren horisontaalisen säteilyn tuottamiseksi korkeilla taajuuksilla paneelin pitäisi olla vain muutaman senttimetrin levyinen, toisin sanoen aivan liian kapea, jotta saavutettaisiin matalien bassoäänien toistoon vaadittu suuri paneelipinta-ala.
Taipuva ratkaisu
Paneelin taivuttaminen kaarelle paremman äänen säteilyn, dispersion, tuottamiseksi suurelta pinnalta kuulostaa hyvältä ja yksinkertaiselta ratkaisulta mutta on helpommin sanottu kuin tehty. Vaatii suurta ammattitaitoa saada suuri kaareva kalvo, jossa kulkee useita tuhansia voltteja, asettumaan kiinteiden staattorien väliseen ahtaaseen rakoon. Martin Logan kuitenkin onnistui siinä, ja CLS-nimen saanut tekniikka patentoitiin jo varhaisessa vaiheessa. Yhdessä hybridikonseptin kanssa siitä on tullut Martin Loganin tavaramerkki.
Nyt firma on ehtinyt jalostaa paneelitekniikkaansa jo vuosikymmeniä ja hyödyntää sitä sekä hybridikaiuttimissaan että koko äänialan elektrostaattisissa kaiuttimissaan, kuten kaikkien tuntemassa CLX-klassikossa vuodelta 1986. Viime vuosina Martin Logan on kehittänyt myös kaksiteistä elektrostaattista kaiutinelementtiä, jossa kaareva, korkea ja kapea diskanttipaneeli on yhdistetty taivuttamattomaan, alle 360 hertsin taajuuksia toistavaan elektrostaattiseen bassopaneeliin. Tällainen on esimerkiksi Loganin CLX Art -kaiuttimessa.
Martin Loganille ominaisin tapa helpottaa paneelin työtä on lisätä kaiuttimeen tavallinen bassoelementti. Firman uusimmassa lippulaivassa, 175-kiloisessa miljoonaluokan Neolith-monsterissa valtava elektrostaattipaneeli saa apua yhdeltä 12-tuumaiselta ja toiselta taakse suunnatulta 15-tuumaiselta bassoääniseltä alle 400 hertsin taajuuksilla.
Tästä arvostetusta huippumallista saatujen kokemusten pohjalta on kehitetty myös tuore Renaissance-sarja, josta kokeiluun valikoitui kookkain malli ESL 15A. Ei mikään helppo kokeiltava käytännössä, sillä vaikka kaiutin painaa vain(!) 63,5 kiloa, se on miehenkorkuinen ja sen bassokotelo on niin syvä, etteivät kädet ylety sen ympärille.
ESL 15A -parin staattiosan kokonaispinta-ala on 9 000 neliösenttimetriä. Sillä se kipuaa Martin Loganin toiseksi suurimmaksi kaiuttimeksi heti Neolithin jälkeen.
Pinta-alaltaan 9 000 neliösentin paneeli on valtava. Se vastaa suurin piirtein 13 kappaletta 12-tuumaista dynaamista elementtiä! Jos siihen lisää kaiutinparin neljä aktiivista 12-tuumaista alumiinikartioista bassoäänistä toistamassa alle 300 hertsin taajuuksia, ymmärtää, minkälaisesta täysimittaisesta, monumentaalisesta all star -äänentuottajasta on kyse.
Monumentaalista ääntä
Monumentaalinen on oikea sana kuvaamaan myös ESL 15A -kaiuttimen ääntä, sillä niin ällistyttävän voimakas on se valtaisa ja hohtava ääniseinämä, joka kaiuttimista estottomasti levittäytyy huoneeseen. On kuin istuisi keskellä 3d-elokuvasalia eikä kotisohvalla katsomassa ja mittailemassa perustelkkarin tuumia.
Ei tunnu ainoastaan siltä, että seinät olisi siirretty pois edestä. Kuuntelija paremminkin löytää itsensä aivan uudesta, elävästä akustisesta tilasta! Perspektiivi on äärimmäisen syvä ja äänikuva valtoimen avara. Tällä kaiuttimella ei tarvitse suggeroida itseään kuvitellakseen, miten muusikot ja laulajat todella erottuvat oikeankokoisina fyysisinä hahmoina tila-avaruudessa.
Tunne on lähes musertava, ja siksi alkuvaikutelma voi helposti olla se, että äänikuvassa äänilähteet ottavat oikeaa kokoaan suuremman hahmon. Mutta mitä enemmän tätä kaiutinta kuuntelee, sitä vahvemmaksi käy kuitenkin aavistus siitä, että aiemmissa kuunteluissa muilla kaiuttimilla samat äänilähteet ovat saattaneet tulla esitetyiksi liian pieninä. ESL 15A osoitti, kuinka valmistautumattomia olemme siihen, että äänilähteet skaalautuvatkin olohuoneessa uudella tavalla.
ESL 15A paljastaa välittömästi ja siekailematta myös sen, missä määrin rutiininomaisesti kohteen lähelle sijoitettu mikrofoni voi vääristää – tai suurentaa – soittimien ja ihmisäänen kokoa äänikuvassa. Jos taas tallenne on tehty tarkasti oikealla määrällä stereoinformaatiota, kaiutin kykenee toistamaan äänilähteet uskottavina realistisilla ulottuvuuksilla. Silloin ei tarvitse muuta kuin sijoittaa itsensä kuuntelijaksi suoraan tapahtumien keskipisteeseen ja antautua näiden hybridien huomionhaulle ajan ja paikan täysin unohtuen.
Väreitä selkäpiissä sai aikaan myös kaiuttimen toiston salamannopeus ja poikkeuksellisen alhainen särötaso kuten myös vaikutelma äänen vaihelineaarisuudesta. Sama koskee koteloresonanssien puuttumista. Nämä ovat totta kai kaikki yhteisiä ääniominaisuuksia kaikille hyvin tehdyille elektrostaattikaiuttimille, mutta ESL 15A:ssa tekniikka on viety niin pitkälle, että ei voi kuin nostaa kädet pystyyn! Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun kuulimme staattikaiuttimessa bassoäänisen niin orgaanisesti fuusioituneena paneelista lähtevään ääneen.
Paneelin ja bassoäänisen yhdistelmä toimii lineaarisesti ja yhtenäisesti mutta vaalii myös äänimateriaalin oikea-aikaisuutta aina murisevista alabassoista hauraimpiin harmonisiin ylä-ääniin – suurella dynamiikalla ja naulapyssyn nopeilla alukkeilla! Jokaisen, jolle on jäänyt vaikutelma, että elektrostaatit kyllä kuulostavat hyvältä mutta eivät kovin dynaamisilta, kannattaa istahtaa näiden voimanpesien keskelle. Kannattaa pitää myös hatusta kiinni, sillä nämä kaiuttimet kykenevät voimakkaalla toistollaan siirtämään huonekaluja!
Jotain vikaahan näissä kaiuttimissa pitää olla? No, pelottavan hintalapun lisäksi ESL 15A on kaiutin, joka vaatii vakaan päätevahvistimen ja tilaa ympärilleen. Tilavaatimusta voidaan tosin lieventää, sillä näillä kaiuttimilla on todellakin mahdollista saada täysin ilmiömäistä ääntä myös hieman yli 20 neliömetrin huoneessa. Osittain tämä johtuu kaiuttimen dipolaarisesta suuntakuviosta: taaksepäin säteilevä ääni on vastakkaisvaiheessa eteenpäin säteilevän äänen kanssa niin, että ääntä ei säteile suoraan sivuille lähes lainkaan. Dsp-tekniikalla bassotoistokin on saatu toimimaan dipolina melko alhaisilla taajuuksilla. Näin häiritsevät heijastukset sivuseinistä muuttuvat melkein olemattomiksi. Täten myös pienemmissä tiloissa on helpompaa saada kelpo ääntä.
Kaiuttimien toistoa pääsee myös taajuuskorjaamaan ARC- eli Anthem Room Correction -tekniikalla kuunteluhuoneen vaatimusten mukaiseksi alle 500 hertsin taajuuksilla käyttämällä mikrofonia, joka sijoitetaan kahdesti viiteen mittauspisteeseen. Korjaus on nopea ja helppo suorittaa, ja se osoittautui niin tehokkaaksi, että saimme yhden kaikkein eritellyimmistä ja jännittävimmistä alabassotoistoista kuunteluhuoneessamme koskaan.
Kommentit