Suomalainen Flexound Augmented Audio on saanut kiinalaiselta COMB+-innovaatiohautomolta. Yhtiöt bongasivat toisensa Slushissa ja ovat nyt allekirjoittaneet Pekingissä investointi- ja yhteistyösopimuksen. COMB+:n tehtävä on auttaa potentiaalisimpia yrityksiä saamaan jalansijaa Kiinan markkinoilla. Innovaatiohautomon mukaan heihin teki vaikutuksen Flexoundin kuluttajaa ymmärtävä asenne ja poikkeuksellinen teknologia.

Äänityynyä sovitellaan nyt musiikin lisäksi elokuvien ja pelien kaveriksi sekä autoihin. Flexound kaavailee, että yhtiön teknologia tekee tuntoaistista äänisuunnittelun työkalun. Flexound on jo saanut pilottielokuvateatterin Kiinan Yleisradion eli Xinhuanetin mediatutkimuskeskukseen. Yhtiö on myös ehdolla Cannesin Midem-musiikkifestivaaleilla. Voittajat selviävät kesäkuun alussa.

Testasimme Flexound Humu -äänityynyn viime vuonna ja vakuutuimme sen äänenlaadusta.

humu.fi