Marantzilta on ilmestynyt uusi integroitu vahvistin Model 40n. Se jatkaa vuoden 2020 syksyllä esiteltyä Model-sarjaa. Siinä missä tuolloin esitelty Model 30 -vahvistin oli perinteinen analoginen vahvistin, uutuusmalli tarjoaa myös valikoiman toistolähteitä samassa paketissa.

Suoratoistopalveluista tarjolla on esimerkiksi Spotify Connect, Tidal, Amazon Music ja TuneIn-nettiradio. Langaton toisto sujuu myös Bluetoothin, AirPlay 2:n ja Wi-Fi-yhteyden turvin. Vahvistin tukee HEOS-monihuonetoistoa. Puheassistenteista tuki löytyy Google Assistantille, Sirille ja Alexalle.

Digiääntä vahvistin kykenee toistamaan PCM-muodossa 24 bitin syvyydellä ja 192 kilohertsin näytteenottotaajuudella. DSD-muoto sujuu 5,6 megahertsin laadulla. Fyysisiä digiliitäntöjä on koaksiaalinen, optinen ja HDMI ARC television liittämistä varten. Analogisia sisääntuloja on kolme linjatasoisena ja yksi MM Phono -liitäntä levysoittimen liittämiseen. Muita mainittavia liitäntöjä ovat subbarilähtö ja Ethernet.

Tehoa ilmoitetaan kahdeksan ohmin kuormalla 70 wattia ja neljään ohmiin 100 wattia. Vahvistin toimii AB-luokassa ja perustuu valmistajan HDAM-vahvistinmoduuleihin. Model 30-malliin verrattuna muuntajaa on suurennettu, päätetransistoreja on jokaisessa kanavassa neljä ja sisäinen impedanssi on pienempi.

www.bowerswilkins.com

www.bwgroup.fi