Studiomonitorit on totutusti suunniteltu ensisijaisesti ääniammattilaisten tarpeita silmällä pitäen, mutta teknisessä toteutuksessa on paljon hyvää myös peruskuuntelijan näkökulmasta. Hyvä esimerkki tästä on Focalin huokeahintainen Alpha 50.


On olemassa kaiuttimia, ja on olemassa kaiuttimia. Toiset niistä ostetaan tiettyjen tarpeiden tai toiveiden perusteella tavanomaiseen käyttöön kotioloissa. Toiset taas ovat audioalan ammattilaisten työkaluja studioissa, joissa ääntä työstetään muun muassa siksi, että se kuulostaisi mahdollisimman hyvältä kotikaiuttimista, kuulokkeista tai vaikkapa televisiosta toistettuna.

Tällaisia kaiuttimia kutsutaan yleisesti monitoreiksi tai tarkkailukaiuttimiksi. Toisinaan monitorikaiuttimista puhutaan ikään kuin siihen sävyyn, että ne olisivat tyystin erilaisia niin sanottuihin kotihifikaiuttimiin verrattuna. Perusteita tälle argumentille on kyllä löydettävissä, mutta pohjimmainen toimintaperiaate tarkkailukaiuttimissa on lopulta melko samankaltainen muihin kaiutintyyppeihin verrattuna. Erot muodostuvat enemmän käyttöympäristöstä, -tarkoituksesta ja -tottumuksista.

Vaikka ammattilaismonitorit voidaan asentaa mihin tahansa olohuoneeseen, yleensä kotikäyttöön suunniteltujen äänentoistojärjestelmien ominaisuudet voivat tarjota paremman käyttökokemuksen edullisempaan hintaan tavanomaisessa musiikinkuuntelussa ja leffojen katselussa. Monitorikaiuttimien ominaisuudet taas voivat olla kotikäyttöä ajatellen joko liian monipuoliset tai toisaalta suppeat, mutta äänestä suorituskyky harvemmin jää kiinni.

Ideaali olisi, jos molempien leirien parhaat puolet yhdistyisivät yksinkertaisessa ja hyvä-äänisessä paketissa – mieluiten myös järkevällä rahallisella panostuksella.

Focal Alpha 50 on tunnetun ranskalaisvalmistajan edullinen, yksinkertainen ja toimiva aktiivimonitori, joka sopii sekä studioon että olohuoneeseen.


Ranskalainen kaiutinspesialisti Focal tunnetaan Suomessa ennen muuta laajasta hifiosaamisestaan, mutta merkillä on vahva jalansija myös ammattilaisäänentoiston kentällä etenkin kotimaassaan. Focalin pro-valikoima koostuu tällä hetkellä neljästä kaiutinmallistosta, kuulokkeista sekä subwoofereista. Kaiutinmallistoista Alpha-sarja on edullisin, ja sen pienin edustaja Alpha 50 maksaa 259 euroa kappaleelta.

Focal Alpha 50 on tekniseltä toimintaperiaatteeltaan kaksiteinen aktiivikaiutin refleksikotelossa. Kaiuttimen diskantti on alumiininen yhden tuuman käänteinen kalotti ja bassokeskiääninen 5-tuumainen polyglass-kartiolla. Molemmat elementit ovat Focalin omaa tuotantoa. Sisäänrakennettu ab-luokan vahvistin jakaa 35 wattia tehoa bassokeskiääniselle ja 20 wattia diskantille.

Alpha 50 tarjoaa audioliitännät perinteisen rca:n ja xlr:n muodossa. Lisäksi basson ja diskantin taso on säädettävissä takapaneelista. Kotelon refleksiportit on sijoitettu eteen, joten Alpha 50 on mahdollista asentaa hyvin lähelle seinää tai vaikka hyllyyn. Kotelon mitatkin ovat suhteellisen maltilliset, 313 x 220 x 258 millimetriä. Massaa yhdellä kaiuttimella on 7,3 kilogrammaa.

Kaiuttimen takapaneelissa sijaitsevat äänilähteen liitännät sekä muun muassa kiertosäätimet basson ja diskantin tasolle.


Kotikäyttäjän näkökulmasta Alpha 50 on yksinkertainen mutta laadukas ratkaisu. Ensinnäkin aktiivisen toimintaperiaatteen vuoksi kaiutin ei tarvitse erillistä vahvistinta. Minkä tahansa analogisen äänilähteen kytkentä onnistuu helposti haaroitetulla rca-kaapelilla, ja jos taas haluaa vieläkin puhtaamman signaalitien, xlr-muotoinen liitäntä sallii kytkennän balansoituna.

Ammattilaismonitoreiden ehdoton äänenlaadullinen valtti on toiston värittymättömyys ja tasaisuus, minkä ansiosta kaiutin toistaa tasaisen varmasti kaiken sille syötetyn äänen. Siinä missä osa lähikenttäkuunteluun tarkoitetuista monitoreista on suuntaavuudeltaan melko kapeita, Alpha-sarjan kohdalla tämä ei ole ongelma. Laajemman suuntaavuutensa ansiosta Alpha 50 on helpompi sijoittaa ja se tarjoaa tasaisemman äänen silloinkin, jos kuuntelupaikka vaihtelee tai kuuntelijoita on useampia.

Tältä pohjalta Alpha 50 sopii mainiosti niin työpöydälle kuin vaikkapa television kumppaniksi, ja ääni on tasapainoinen niin läheltä kuin kaukaakin kuultuna. Myös hinta on kohdillaan, sillä reilun 500 euron panostuksella saa siis sekä kaiuttimet että optimaalisesti toimivat vahvistimet.


INFO

Focal Alpha 50
Hinta: 259 € / kpl
Elementit: 1” inverted dome -alumiinidiskantti, 5” polyglass-bassokeskiääninen
Vahvistin: AB-luokka, 20 W (diskantti) + 35 W (bassokeskiääninen)
Liitännät: RCA (balansoimaton), XLR (balansoitu)
Bassonsäätö: ±6 dB
Diskantinsäätö: ±3 dB
Väri: Musta
Mitat (l x k x s): 220 x 313 x 258 mm
Paino: 7,3 kg / kpl

Focal-tuotteiden maahantuoja Suomessa: Kruunuradio Oy
Valmistajan verkkosivu: Focal