Tunnetuimmat musiikin suoratoistopalvelut pyrkivät tarjoamaan kaikkea kaikille, mutta klassisen musiikin hakeminen on niistä yleensä tuskallista. Hollantilais-yhdysvaltalainen start-up-yritys Primephonic on valinnut toisenlaisen lähestymistavan, sillä sen palvelussa on tarjolla vain klassista musiikkia. Sitä on kuunneltavissa tällä erää reilun 1,5 miljoonan raidan verran.

Palvelun hakutoiminnon kerrotaan selättäneen perinteiset ongelmat klassisen musiikin hakemisessa. Poppibiiseille suunnatuissa hauissa kun on ollu hankalahkoa hakea toivottua versiota eri säveltäjien, teosten, opusnumeroiden, sävellajien, kapellimestarien, orkesterin, solistin ja kuorojen seasta. Primephonicissa sen pitäisi olla helppoa ja nopeaa, sillä klassisen musiikin asiantuntijat ovat lisänneet tarvittavan metadatan käsin.

Nyt palvelun mobiili- ja tietokonesovellukset ovat saaneet päivityksen, jonka ansiosta käyttäjät voivat ladata personoituja ja etukäteen tehtyjä soittolistoja offline-kuuntelua varten. Enää musiikkia kuunnellakseen ei siis tarvita datayhteyttä.

Premium-tilausvaihtoehdossa musiikki on 320 kbps -laatuisessa mp3-muodossa. Sen hinta on 7,99 euroa kuukaudessa tai 79,99 euroa vuodessa. Platinum-tilausvaihtoehdossa tarjolla on 24-bittisiä häviöttömiä flac-tiedostoja 14,99 euron kuukausihinnalla tai 149,99 eurolla vuodessa. Palvelu on kokeiltavissa 14 päivän ajan ilmaiseksi.

www.primephonic.com