Kirjoitimme tammikuussa suomalaisesta ZONE-kaiuttimesta, joka sopii maljamaisen muotonsa ja kylmän- ja lämmönkestonsa ansiosta vaikkapa saunakiuluksi tai boolikulhoksi jäineen.

Tilauksia projektille on saatu kahdella Indiegogo-joukkorahoituskampanjalla reilu parisataa. Nyt ZONEa valmistava Northern Pails Oy kauppaa 10 prosenttia osakkeista sijoittajille nopeuttaakseen pääsyä maailmanmarkkinoille. Myynti on käynnissä toukokuun loppuun asti. Yhtiö kertoo saaneensa yhteydenottoja jälleenmyyjiltä eri puolilta maailmaa, ja yhteistyökumppaneina ovat muun muassa KuumaLähde ja Mondex. Myös mediassa on ollut kiinnostusta eri puolella maailmaa.

Siinä on rgb-valaistus, joka mukailee musiikin rytmiä. Akulle puolestaan luvataan 10 tunnin kesto. Kaiutin tarjoaa ympärisäteilevää ääntä. Bluetoothin lisäksi laitteessa on aux-liitäntä. Yksi kiintoisa erityispiirre siinä on, että kaiutin on rakenteeltaan modulaarinen, eli sen osat on vaihdettavissa. Kaiutin sai myös Design from Finland -merkin.

Jos osakesormea alkoi syyhyttää, niin mukaan projektiin pääsee täältä.

www.zonespeaker.com