Aloituskuva: “Gamer at work” by Marco Verch (Lisenssi: Creative Commons 2.0)


Pelaaminen on vuosi vuodelta yhä suositumpaa ajanvietettä kaikkialla maailmassa. Tilastokeskuksen teettämän selvityksen mukaan digitaalisten pelien pelaaminen on jopa nelinkertaistunut Suomessa 25 vuoden aikana, ja samalla myös pelaamiseen tarvittavienvälineiden kysyntä on noussut nopeasti. Ammattitason pelaajat saavat usein sponsorisopimusten myötä muutenkin alan huipputeknologian käyttöönsä, mutta pelejä harrastavan on pohdittava tarkemmin, millainen varustus on omalla kohdella tarpeen.

Erilaisiin harrastuksiin sijoitetaan nykyään enemmän rahaa kuin koskaan aikaisemmin. Harrastukseen tarvittavien välineiden ja tarvikkeiden ajan tasalla pitäminen on nyt monelle tärkeää. Kukapa haluaisi lähteä esimerkiksi lenkille risaiset juoksukengät jalassa tai piirtää kuivuneella tussilla? Myös pelaaminen on harrastus siinä missä mikä tahansa muukin, joten asianmukaisiin varusteisiin sijoittaminen on järkevää pelielämysten parantamiseksi.

Mikäli hiiresi vetelee viimeisiään tai kone jumittaa, saattaa olla korkea aika päivittää pelivarusteita. Tässä artikkelissa esitellään joka budjettiin sopivia teknologioita, jonka avulla pelaamisesta tulee vieläkin hauskempaa!


Pelaa eri budjetteilla

Joillakin tuntuu olevan se harhakäsitys, että pelaaminen on kallis harrastus. On totta, että tietokonepelien tai konsolipelien pelaamiseen on mahdollista upottaa tuhansia euroja melko helpostikin, mutta laadukkaat pelielämykset eivät aina vaadi suurta budjettia. Toisinaan satoja euroja kalliimpi hintalappu ei välttämättä tee pelielämyksestä yhtään sen parempaa, vaan laatua voi saada vähemmälläkin rahalla.

Ennen kuin lähdet elektroniikkaliikkeeseen hankkimaan uusia varusteita ja viimeisimpiä teknologioita, kannattaa ostoksille laatia realistinen budjetti. Huomaa myös, että tuotteiden hinnat saattavat vaihdella suuresti eri paikkojen välillä. Järkevä pelaaja haalii tarvitsemansa pelivälineet vasta huolellisen selvitystyön ja hintavertailun jälkeen.

Pelaajan on myös syytä pohtia realistisesti omia tarpeitaan. Mikäli pelaaminen keskittyy esimerkiksi netin rahapeleihin, ei siihen välttämättä tarvita viimeisimpiä vempaimia. Moni nettikasino mahdollistaa pelaamisen kaikenlaisilla tietokoneilla ja mobiililaitteilla, kunhan käytössä on riittävän nopea nettiyhteys. Jos kuitenkin pelaa esimerkiksi hyvin yksityiskohtaisilla grafiikoilla varustettuja raskaita moninpelejä, on tilanne tietenkin täysin erilainen. Pelaajan tarvitsemat varusteet riippuvatkin pitkälti siitä, millaisia pelejä tykkää pelata.


Aloita perustarpeista

Kun budjetti on osapuilleen selvillä, voit ryhtyä parantamaan pelivarustustasi. On tärkeää huolehtia siitä, että perustarvikkeet ovat kunnossa ennen ylimääräisten härpäkkeiden hankkimista. Mikäli pelejä pelatessa tulee istuttua näyttöruudun edessä pitkiä aikoja, on esimerkiksi tuolin ergonomisuudella enemmän merkitystä kuin arvaisikaan.

Hyvä uutinen on se, että nykyään moderni peliteknologia on kaikkien saavutettavissa varsin huokeaan hintaan. Harrastelijankaan ei näin ollen tarvitse luopua hyvästä pelivarustuksesta. Kun alla on mukava tuoli ja muut perusasiat kuten sopiva valaistus ovat kunnossa, on oikea hetki ryhtyä metsästämään parhaita edullisia pelitarvikkeita.


Laadukas näyttöruutu mullistaa pelielämyksen

“Mitä parempi näyttöruutu, sitä parempi pelaaja”, kuulee toisinaan pelipiireissä sanottavan. Korkeampi virkistystaajuus sekä terävämpi ja yksityiskohtaisempi kuva nostavat keskinkertaisen pelikokemuksen aivan uudelle tasolle. Riittävän suuri ja tasokas näyttö saa perinteisen pokerin tai ruletinkin näyttämään uskomattoman hyvältä, viime aikojen uusimmista videopeleistä puhumattakaan.

Mikäli etsinnässä on paras näyttöruutu, mitä rahalla saa, kannattaa siinä tapauksessa harkita esimerkiksi Samsungin CRG9-näyttöä, joka on sekä muotoilultaan että toiminnaltaan tämän hetken huipputasoa. Myös LG 24MP59G-P ja Acer Predator X34 ovat saaneet monelta peliharrastajalta hyvät pisteet.


Hiiri lisää pelimukavuutta

Jos tietokonepelejä tulee pelattua enemmänkin, on laadukkaalla hiirellä suuri merkitys. Pitkien pelisessioiden aikana monelle pelaajalle tutun ranteen kipeytymisen voi helposti estää valitsemalla hiiren, jonka ergonominen suunnittelu tekee pitkäaikaisesta käytöstä huomattavasti miellyttävämpää.

Markkinoilla on nykyään monenlaisia hiiriä, joista jotkut ovat muotoilultaan hyvinkin futuristisia. Mikäli tarkoituksena on käyttää hiirtä ensisijaisesti pelaamiseen, on Logitechin G300-hiiri yksi tämän hetken parhaista vaihtoehdoista. Se on suunniteltu varta vasten pelaajien käyttöön ja siitä löytyy jopa yhdeksän ohjelmoitavaa painiketta. Lisäksi hiireen voi tallentaa kolme käyttäjäprofiilia ja se mahdollistaa myös valoasetusten määrittämisen.


Hyvät kuulokkeet eliminoivat turhan taustamelun

Videopelit tarjoavat elämyksiä usealle aistille. Aistimme reagoivat ruudulla näkyviin grafiikkoihin ja pelistä kuuluviin ääniin, pelasi pelejä sitten tietokoneella, television kautta tai mobiililaitteella. Sen vuoksi tasokkaat pelikuulokkeet ovat yksi parhaista teknologioista, joihin pelaaja voi sijoittaa. Jos omat suosikkipelit tuntuvat jo nyt tempaisevan mukaansa, voimme luvata, että laadukkaiden kuulokkeiden myötä tunne vahvistuu entisestään! Pelien hahmot tuntuvat heräävän eloon aivan uudella tavalla ja ääniefektit muuttuvat vieläkin todenmukaisemmiksi.

Etenkin moninpelejä pelaaville on tärkeää, että äänet pelaavat pelissä odotetulla tavalla. Muiden pelaajien kanssa kommunikointi on ratkaisevaa pelimenestyksen kannalta, joten parasta on hankkia sellaiset kuulokkeet, jotka estävät turhan taustamelun ja takaavat korkean äänenlaadun. Nykyisin myös monet nettikasinoiden videokolikkopelit sisältävät sellaiset äänimaailmat, että pelikuulokkeista voi sanoa olevan huomattavaa hyötyä. Kasinokokemuksesta voi tehdä näin merkittävästi nautinnollisemman ja mukaansatempaavan kokemuksen.

Logitechin G-pelikuulokkeet ovat pelaajien keskuudessa tämän hetken suosituimpien joukossa. Muun muassa Logitechin G930-pelikuulokkeet lukeutuvat tähän kategoriaan. Niissä on sisäänrakennettu melua vaimentavan mikrofoni ja 2,4 GHz:n langaton yhteys, joiden myötä pelikavereiden kanssa keskusteleminen sujuu saumattomasti.


Tasokas näytönohjain helpottaa pelaamista

Usein uusia videopelejä hankittaessa yksi ensimmäisistä tarkistettavista asioista ovat pelin grafiikat. Moni pelaaja kiinnittää huomiota pelin visuaaliseen ilmeeseen ja siihen, kuinka realistisesti grafiikat on toteutettu. Vaikka kyseessä olisi kuinka upea peli, ei sillä kuitenkaan ole väliä, jos käytössä ei ole riittävän laadukasta näytönohjainta. Juuri näytönohjain on avainasemassa pelin sujuvuuden kannalta, jonka vuoksi monelle pelaajalle hyvään näytönohjaimeen panostaminen on kenties kaikkein tärkein seikka pelivälineitä hankittaessa. Kun sen valinnassa on kiinnittänyt huomiota spekseihin, pääsee pelistä nauttimaan kokonaisvaltaisesti siten kuin pelisuunnittelijat ovat tarkoittaneetkin.


Hyvä istuma-asento mahdollistaa pitkätkin pelisessiot

Oletko koskaan kuullut pelaajasta, joka pelaisi pelejä seisaalteen? Emme mekään! Jos kyseessä on todella hyvä peli, voi sen parissa vierähtää helposti tuntikausia. Sitä suuremmalla syyllä pelaajan kannattaa hankkia käyttöönsä tuoli, jossa istuminen ei puuduta pakaroita tai jännitä hartialihaksia. Pelaaminen on parasta silloin kun se tuntuu rentouttavalta – myös fyysisesti. Pelaajan on pohdittava samankaltaisia asioita kuin istumatyötä tekevänkin. Usein ergonominen työpiste sopii mainiosti myös pelaajan tarpeisiin.

Jos haluaa panostaa pelituoliin aivan erityisesti, voi markkinoilla tähyillä jopa pelaamiseen varta vasten suunniteltuja tuoleja, joista löytyy sisäänrakennetut kaiuttimet ja hierontatoimintoja. Nämä tuolit paitsi tukevat kehoa istuma-asennossa, saavat myös selän ja takareidet rentoutumaan kuin huomaamatta. Tämänkaltaiset pelaajille suunnatut erikoistuolit ovat kuitenkin myös tavallista hintavampia. Mikäli mieli tekee kuitenkin hankkia sellainen, voi itsensä vakuuttaa oston järkevyydestä sillä, että laadukas pelituoli kestää todennäköisesti käytössä vuosikausia ja on siksi ilman muuta sijoituksen arvoinen.

Uusimmat teknologiat tarjoavat parhaat pelielämykset

Videopelit ovat keino saada irtiotto arjesta ja kokea täysin erilainen, rinnakkaistodellisuuteen sijoittuva ympäristö. Pelatessa pelaaja siirtyy fiktiiviseen maailmaan, joka tarjoaa pelistä riippuen fantasiaa, seikkailuja tai muuten upeita elämyksiä – kätevästi omasta kodista käsin. On selvää, että peli tarjoaa parhaat elämykset silloin kun käytössä on riittävän hyvä teknologia.

Sitä mukaa kun pelaaminen kaikissa sen eri muodoissa yleistyy, pelivarusteiden kysyntä kasvaa. Peliteollisuuden kasvun myötä myös peliteknologia on kasvanut ja kehittynyt samassa tahdissa. Teknologiayhtiöt ympäri maailmaa suunnittelevat kuumeisesti entistä parempia hiiriä, näppäimistöjä ja peliohjaimia pelaajien käyttöön. Samalla myös uudet teknologiat kuten virtuaalitodellisuus tekevät vauhdilla tuloaan pelimaailmaan.

Erityisen tarkka kannattaa olla juurikin uusimpien peliteollisuudessa hyödynnettävien teknologioiden suhteen. Tällä hetkellä modernit VR-lasit voivat jo parin vuoden päästä olla auttamattoman vanhat. Ellei satu pelaamaan ammatikseen, on turhaa maksaa itsensä kipeäksi peliteknologiasta. Nykyajan vaatimuksia vastaavaa elektroniikkaa on mahdollista hankkia edullisesti ja myös käytettyjen laitteiden markkinoilla liikkuu onneksi paljon hyviä vaihtoehtoja!